Mitä Eurooppa odottaa Obamalta?
Lähetystöneuvos Vesa Jaakolan kolumni julkaistiin Pohjolan Sanomissa viikolla 3/2009.
Yhdysvalloissa perinteisesti 20. tammikuuta on presidentin vaihtopäivä, joka neljäs vuosi. Vain harvat surevat toimissaan paljolti epäonnistuneen presidentin poistumista. Sitävastoin monet iloitsevat uuden, jopa messiaanisia toiveita herättäneen isännän tulosta Valkoiseen taloon. Odotukset Barack Obaman ensimmäiselle hallituskaudelle ovat todella korkealla niin kotimaassa kuin maailmalla, meilläkin.
Suomella on kaksi raidetta hoitaa suhteita maailman vaikuttavimpaan supervaltaan. Ensimmäinen ja ensisijainen on EU-raide, kun olemme unionin täysjäsen ja tuemme sen pyrkimystä yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Kun sellaista ei vielä ole, toisena raiteena meilläkin ovat kahdenväliset yhteydet valtiosuhteiden hoitamiseen hallitusten ja vuorovaikutukseen kansojen kesken.
Väistyvän presidentin George W. Bushin kahdeksanvuotisella valtakaudella Euroopan ja Yhdysvaltain suhteisiin tuli kiperiä kiistoja ja pahoja säröjä. EU-maista vain Britannia pysyi läheisenä kumppanina Yhdysvalloille perinteisessä erityissuhteessaan. Sekin kolhiintui joistakin Bushin yksipuolisista päätöksistä. Ranska ja Saksa eivät liittyneet Yhdysvaltain johtamaan orkesteriin, kun se lähti soitellen sotaan Irakiin.
Kaksi muuta isoa asiaa ovat loitontaneet EU-Eurooppaa ja Yhdysvaltoja toisistaan uuden vuosituhannen alussa. EU on toiminut pontevasti ilmastonsuojelun ja sotarikoksista rankaisemisen puolesta viime vuosina. Yhdysvallat ei ole liittynyt Kioton ilmansuojelusopimukseen eikä Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICCn perussopimukseen, omista itsekkäistä syistään.
Lisäksi Euroopassa on paheksuttu laajasti Yhdysvaltain tapaa käydä "sotaa" terrorismia vastaan ja sen varjolla kaventaa ihmisoikeuksia kotimaassa ja kansainvälisestikin. Terrorismista syytettyjen "sotavankien" oikeudeton kohtelu kidutuksineen on tuomittu niin Euroopan kuin muunkin maailman yleisessä katsannossa.
Kaikkiin näihin Bushin hallinnon aiheuttamiin ongelmiin transatlanttisissa suhteissa odotetaan Atlantin tällä puolen nyt Obaman uudelta hallinnolta ratkaisuja, ainakin lientämistä. Kaikki europpalaisten toiveet eivät varmaan toteudu. Missä asioissa voidaan odottaa lähentymistä?
Suurena yhteisenä uhkana on nyt oirehtiva talouslama. Sen perussyynä on Yhdysvalloista alkanut rahoituskriisi vastuuttoman asuntoluototuksen seurauksena. Talouslaman torjunta samankaltaisin keinoin tai jopa yhteistoimin saattaa yhdistää poliittisia toimijoita Atlantin molemmin puolin.
Toinen lähentävä asia olisi, että Obaman hallinto ryhtyisi suosimaan monenvälistä diplomatiaa Bushin hallinnon yksipuolisen, omavaltaisen toiminnan jälkeen. EU-johdossa odotetaan, että molempia osapuolia ja koko maailmaakin koskevat suuret päätökset tehtäisiin monenvälisillä foorumeilla kuten YK-, IMF-, Maailmanpankki-, OECD-, Nato- ja Etyj-piireissä.
Euroopassa tietenkin myös toivotaan, että transatlanttiset suhteet ja maanosamme asiat pysyisivät korkealla sijalla Obaman uudessa ulkopolitiikassa. Tämäkään ei ole itsestään selvää, kun Yhdysvaltain uuden johdon huomiosta kilpailevat monet muut tahot ja toimijat: Kiina, Intia, ASEAN-maat, Venäjä, Latinalainen Amerikka.
Aiemmin mainittujen globaalien ongelmien ratkomisessa EU toivoo Yhdysvaltoja kumppaniksi erityisesti ilmastonmuutoksen torjuntaan. Sopiva tilaisuus tähän tarjoutuisi Kööpenhaminan suuren ilmastokonferenssin valmisteluissa ja itse konferenssissa joulukuussa 2009.
Yllä mainittuihin EU-toivomuksiin yhtyy myös Suomi. Lisäksi kahdenvälisessä diplomatiassamme meillä on mahdollisuus vaikuttaa Yhdysvaltain johtoon Euroopan tavoitteiden ja jopa kansallisten etujemme ymmärtämiseksi, hyväksymiseksi ja ajamiseksi myös Washingtonissa.