Suomi ja Maine sopivat yhteistyöstä metsäbiotalouden kehittämisessä

Suomi ja Yhdysvaltojen koillisrannikolla sijaitseva Mainen osavaltio ovat allekirjoittaneet viisivuotisen yhteisymmärryspöytäkirjan, jossa sovitaan tietojenvaihdon ja yhteistyön lisäämisestä metsiin ja puuhun perustuvan biotalouden kehittämisessä. Pöytäkirjan allekirjoittivat tänään Reykjavikissa Suomen pääministeri Antti Rinne ja Mainen kuvernööri Janet Mills.

Kuva: Vastavalo/Teemu Tretjakov

Yhteistyöpöytäkirja allekirjoitettiin Reykjavikissa pidettävässä Arctic Circle Assembly(Linkki toiselle web-sivustolle.) -kokouksessa, johon sekä Suomen että Mainen edustajat osallistuvat. Suomen pääministeri Antti Rinne ja Islannin pääministeri Katrín Jakobsdóttir pitivät kokouksen korkean tason tapaamisessa avauspuheenvuorot.

Käytännön yhteistyötä koordinoivat Suomessa maa- ja metsätalousministeriö ja Mainessa maatalous-, luonnonsuojelu- ja metsätalousvirasto. Metsät peittävät sekä Suomen että Mainen maapinta-alasta valtaosan, ja metsäteollisuudella on kummallekin huomattava taloudellinen merkitys. Metsäteollisuus työllistää sekä Suomessa että Mainessa kymmeniä tuhansia henkilöitä, ja metsäteollisuuden tuotteiden osuus tavaraviennistä on molemmissa merkittävä.

– On tärkeää, että Suomella ja Yhdysvalloilla on konkreettisia yhteistyöhankkeita kaikilla sektoreilla ja hallinnon tasoilla, osavaltiot mukaan lukien. Maa- ja metsätalousministeriö näyttää hyvää esimerkkiä tällaisten uusien yhteistyömuotojen luomisessa. Suomella ja Mainella on paljon yhteistä metsäasioissa, sanoo pääministeri Antti Rinne.

–Metsät ovat vuosisatojen ajan tukeneet maaseutumme elinvoimaa ja olleet Mainen talouden kivijalka, kertoo kuvernööri Janet Mills. Parhaillaan metsäteollisuudessamme on käynnissä maailmanluokan innovaatioihin perustuva merkittävä uudistusprosessi, hän jatkaa. Nyt käynnistyvä tietojenvaihto ja muu yhteistyö Suomen kanssa vahvistaa meidän kummankin taloutta ja varmistaa sen, että metsillä on tulevaisuudessakin meille molemmille yhtä olennainen merkitys kuin aiemminkin, hän sanoo.

Metsillä tärkeä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä

Metsien rooli nähdään sekä Suomessa että Mainessa osana laajempaa kestävyysagendaa ja merkittävänä osana ilmasto- ja energiapolitiikkaa. Suomi ja Maine ovat samaa mieltä ilmastonmuutoksen muodostaman haasteen vakavuudesta ja pitävät metsiä tärkeinä ilmastonmuutoksen hillinnän ja siihen sopeutumisen näkökulmasta. Samalla molemmat pyrkivät vahvistamaan talouksiensa kilpailukykyä keskittymällä tulevaisuuden puhtaisiin ja vihreisiin ratkaisuihin.

– Sekä Suomi että Maine panostavat perinteisen metsäteollisuuden rinnalla aktiivisesti uusiin puupohjaisiin tuotteisiin ja samalla ilmastonmuutoksen hillintään, kertoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä. Meillä on hyvin samanlaisia tavoitteita uusien puuhun pohjautuvien tuotteiden kehittämisen ja muun muassa puurakentamisen lisäämisen suhteen, Leppä sanoo.

Suomi ja Maine pyrkivät molemmat kehittämään puurakentamista, puupohjaisia tuotteita ja puuainesosia korvaamaan muun muassa betonia, puuvillaa ja muovia. Tutkimusta on viime vuosina suunnattu molemmissa uusiin tuotantoteknologioihin, puun erilaisten ainesosien hyödyntämiseen sekä metsäteollisuuden sivuvirtojen aiempaa tehokkaampaan käyttöön.

Suomella ja Mainella on useita metsäpohjaisen biotalouden osa-alueita, joissa yhteistyö koetaan hyödylliseksi. Tietojenvaihdon ja tutkimusyhteistyön toivotaan pitkällä aikavälillä lisäävän myös yritysten välistä yhteistyötä.

Lisätietoja:

Maa- ja metsätalousministeriö: kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, p. 0400 291910, [email protected]
Suomen suurlähetystö Washingtonissa: ulkoasiainsihteeri Heli Hyypiä, [email protected]