Ajankohtaista
5.8.2009
27.7.2009
20.7.2009
Tuulivoimalla Tukholmaan
Oikeus- ja sisäasioiden neuvoston epävirallinen ministerikokous Tukholmassa 15.-17.7. ajoittui keskelle suomalaisten suosituinta lomakautta. Yksi kolmesta Suomea kokouksessa edustaneesta ministeristä, maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (RKP), päätti yhdistää hyödyn ja huvin; hän nosti puolisonsa kanssa purjeet ylös ja suuntasi veneensä kohti Ruotsia.
Uutiset |
15.7.2009
Hakujätti Google Suomessa
Hakuyhtiö Google on jo pitkään ollut Suomen verkossa alati läsnä, mutta nyt se on maassa myös fyysisesti. Monien yllätykseksi Internetin hakujättiläinen Google ilmoitti perustavansa datakeskuksensa eteläsuomalaiseen Haminan kaupunkiin paperitehtaan entisiin tiloihin.
Uutiset |
15.7.2009
Sormenjäljet lisätään uusiin passeihin 29. kesäkuuta lähtien
Uudenlaisia, sormenjäljillä varustettuja passeja myönnetään 29. kesäkuuta lähtien. Hallitus esitti torstaina 25. kesäkuuta passilain muuttamista koskevan lain vahvistamista. Tasavallan presidentti vahvisti lain muutokset 26. kesäkuuta. Lain muutokset tulevat voimaan jo 29. kesäkuuta.
Uutiset |
9.7.2009
Ministeri Paavo Väyrynen Tukholmassa
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen vieraili Tukholmassa keskiviikkona 8.7.2009. Päivän kestäneen vierailun aikana ministeri tapasi Ruotsin kehitysministeri Gunilla Carlssonin ja EU-ministeri Cecilia Malmströmin. Ennen ministeritapaamisiaan Väyrynen ehti käydä myös Suomen suurlähetystöllä ja tavata suurlähetystön henkilökuntaa.
Uutiset |
7.7.2009
3.7.2009
1.7.2009
Ruotsi aloitti EU-puheenjohtajuuskautensa
Ruotsin kausi EU:n puheenjohtajamaana alkoi keskiviikkona 1.7. Puheenjohtajuus käynnistyy komission vierailulla Tukholmaan. Komissio tapaa Ruotsin hallituksen, jonka kanssa keskustellaan loppuvuoden tärkeimmistä poliittisista teemoista. Keskustelujen jälkeen komissio tapaa Ruotsin kuninkaan.
Uutiset |
1.7.2009
Sverige övertog EU-ordförandeskapet
Sverige tog i början av juli över ordförandeskapet för Europeiska unionen efter Tjeckien. Under ett halvt år leder Sverige EU:s arbete och ansvarar för utvecklingen i centrala EU-frågor. Enligt planerna ska över hundra möten arrangeras i Sverige under ordförandeskapet, varav elva är ministermöten. Öppenhet, effektivitet och dialog är ledorden för ordförandeskapet.
Uutiset |