angle-left Pekka Sarnus on Vuoden ruotsinsuomalainen taiteilija 2019

Pekka Sarnus on Vuoden ruotsinsuomalainen taiteilija 2019

SVT Uutiset haastattelee Pekka Sarnusta Vuoden ruotsinsuomalainen taiteilija 2019 -juhlassa
SVT Uutiset haastattelee Pekka Sarnusta Vuoden ruotsinsuomalainen taiteilija 2019 -juhlassa

Pekka Sarnus on valittu Vuoden ruotsinsuomalaiseksi taiteilijaksi 2019. Arvid Pellikka on Vuoden nuori taiteilija, ja Inkeri Liikala Eriksson äänestettiin yleisön suosikiksi.

Vuoden ruotsinsuomalainen taiteilija 2019 -tunnustus, joka käsittää Suomiartin 8 000 kruunun Tellervo Tikkanen -rahaston stipendin sekä kunniakirjan, myönnettiin Pekka Sarnukselle Ystadista. Palkinto jaettiin finaalijuhlassa Suomen Tukholman-suurlähetystössä 9. toukokuuta 2019.

Vuoden taiteilija -kilpailu järjestettiin Ruotsissa 13. kerran. Kilpailun tavoitteena on esitellä ruotsinsuomalaista taidetta ja ​​taiteilijoita. Tänä vuonna 32 taiteilijaa eri puolilta Ruotsia osallistui 152 taideteoksella.

Tuomaristo valitsi yksimielisesti Pekka Sarnuksen taideteoksen "Ilma" anonyymisti 152 kuvan joukosta. Teos on rautapatsas, jonka koko on 250 x 370 x 50 mm. Vuoden 2019 tuomaristo motivoi valintaansa seuraavasti:

“Tämän vuoden kilpailuehdotukset koostuivat monesta eri tekniikasta ja materiaalista. Tuomaristolle oli valinta vaikea, mutta nopeasti olimme yksimielisiä yhden taiteilijan teoksista, sarjasta pieniä rautapatsaita, valokuvattuna kalliolla merta vasten, maata näkyvillä horisontissa. Olemme nähneet teeman aikaisemminkin, mutta yllätyimme positiivisesti teoksen koosta ja selkeästä yksinkertaisuudesta. Minimalistinen, virtaviivainen ja kuitenkin leikillinen ilmaisu on helppoa kuvitella myös monumentaalisessa koossa. Ikkuna ja halu päästä ulos maailmalle.”

Pekka Sarnus tekee veistoksia eri materiaaleista. Hänen taidettaan on ollut esillä yksityis- ja yhteisnäyttelyissä Ruotsissa. Hän on mm osallistunut kutsuttuna taiteilijana näyttelyihin Ystadin ja Lundin taidemuseoissa sekä Kristianstadin lääninmuseossa. Sarnus on edustettuna mm. Landskronan kaupunginkirjastossa, Kristianstadin läänin maakäräjillä, Österlenin kansankorkeakoulussa, Malmön kunnassa, Hallandin läänin maakäräjillä, Halmstadin kaupunginkirjastossa, Ystadin taidemuseossa, Lundin taidemuseossa, Svedalan kunnassa, Malmöhusin läänin maakäräjillä, Ystadin ja Lundin sairaaloissa sekä Birjers-koulussa Ystadissa.

Vuoden nuori taiteilija, Arvid Pellikka, on käynyt Ålstan kansankorkeakoulun taiteen peruslinjan ja opiskelee parhaillaan Uumajan yliopistossa teologiaa. Tuomaristo valitsi Pellikan kollaasin “Hiki otsallanne, kuin Jeesuksen veri”, joka on kooltaan 29,7 x 21 cm, seuraavin perusteluin:

“Kollaasi antaa valtavat mahdollisuudet, ja kuvamaailmaamme mahtuu tuhansia vaihtoehtoja. Leikattua, revittyä, painettua ja liimattua. Voittajateoksessa saarimaisema levittäytyy etualalla olevien, valittujen symboolikuvien taustalla. Kompositio realismia, uskontoa ja niukkoja viittauksia, hillitty väriskaala ja paljon harkittuja yksityiskohtia, ikään kuin maailma pitäisi selittää ja se tarvitsisi apua selviytyäkseen.”

Yleisö sai myös mahdollisuuden äänestää suosikkinsa neljän finalistin teoksista. Tuomariston finaaliin valitsemat taiteilijat ovat Maija Eloranta, Inkeri Liikala Eriksson, Pekka Sarnus ja Riitta Vainionpää. Yleisön suosikki 2019 on on Inkeri Liikala Eriksson gobeliiniteoksellaan “Korvaamaton maa”, jonka koko on 49 x 67 cm.

Tuomaristoon kuuluivat muotoilija Ariane Bucquet Pousette, taidehistorioitsija ja entinen Ruotsin kansallismuseon ensimmäinen intendentti Lena Holger, taiteilija Sackarias Luhanko ja Ruotsin kansallismuseon ylijohtaja Susanna Pettersson.

Suomiart

Ruotsinsuomalaisten kuvataiteilijoiden yhdistyksen, Suomiartin, tarkoituksena on luoda ja kehittää ruotsinsuomalaista kulttuuria Ruotsissa järjestämällä taidenäyttelyjä, kursseja, matkoja ja muita kulttuuritapahtumia. Suomiart osallistuu myös kansainvälisiin yhteistyöprojekteihin. Koko maan kattavassa yhdistyksessä on yli 100 jäsentä. Suomiart on perustettu vuonna 1977.
Lue lisää: Suomiart