Esittelyssä Manchesterin kunniakonsuli Chris Rostron

Suomen kunniakonsuleita esittelevän artikkelisarjan neljännessä osassa on Manchesterin kunniakonsuli Chris Rostron. Hänet nimitettiin tehtäväänsä elokuussa 2003, ja hänen alueeseensa kuuluu Manchester ja sitä ympäröivät alueet.

Rostron on tällä hetkellä eläkkeellä. Hän teki 42-vuotisen uran tietokoneteollisuuden parissa työskennellen Fujitsussa (aiemmin ICL). Rostron on aktiivinen jäsen paikallisessa suunnistusseurassa ja on järjestänyt useita suunnistustapahtumia. Rostron on myös aikaisemmin toiminut rallikuskien kartanlukijana, mikä herättikin hänen erityisen kiinnostuksen karttoihin. On silti täysin sattumaa, että Chris meni naimisiin suomalaisen kanssa vaikka pitääkin niin paljon kahdesta urheilulajista, jossa suomalaiset ovat erityisen hyviä.

1. Kuinka päädyit Suomen kunniakonsuliksi?
Menin naimisiin suomalaisen naisen kanssa vuonna 1974 ja olin yksi niistä aviomiehistä, jotka olivat auttamassa perustamaan Machesterin Suomi-koulua vuonna 1977. Suomen kielen aktiivisen opiskelun jälkeen, päätin, että Lontoossa toimiva Finn Guildin hallitus tarvitsee jäsenen myös Lontoon ulkopuolelta. Minut valittiin edustamaan Manchesteria.


 

Autoin myös perustamaan Guild Travelin 90-luvun alussa, jonka tarkoituksena oli tarjota halpoja lentoja suomalaisille ja heidän perheilleen Suomeen ja Suomesta, sekä tuottaa varoja Finn Guildin työhön. Vuonna 2001 minut palkittiin Suomen Leijonan ritarikunnan ensimmäisen luokan ritarimerkillä vapaaehtoistyöstäni Finn Guildin parissa.

Kun minua edeltänyt kunniakonsuli Manchesterissa menehtyi, olin jo melko tunnettu alueen suomalais-brittiläisyhteisön keskuudessa ja minut nimitettiin kunniakonsuliksi vuonna 2003. Taidan olla ensimmäinen suomalais-brittiläisyhteisön keskuudesta nimitetty kunniakonsuli.




2. Mitä pidät eniten roolissasi Suomen kunniakonsulissa?
Suomalaisten avustaminen ja tiedusteluihin vastaaminen sekä paikallisen suomalaisyhteisön tiedottaminen suomalaisista asioista. Suomesta kertominen muille kunniakonsuleille Manchesterissa.

3. Mitä Suomi on tunnettu alueellasi?
Suomi on tunnettu koulutusjärjestelmästään ja menestyksestä erilaisissa kansainvälissä vertailuissa. Suomessa on myös kylmä.

4. Mitä toivoisit, että alueellasi olevat ihmiset tietäisivät enemmän Suomesta?
Yritän aina kertoa kaikille, kuinka monia suomalaisia yrityksiä ihmiset kohtaavat jo arjessaan Britanniassa sekä mainostamaan Suomea matkailukohteena. Suomessa on lämpimät kesät sekä kylmät talvet.

5. Mitä alueellasi on tarjottavaa suomalaisille tai suomalaisille yrityksille?
Manchester on ihan "ykköskaupunki". Meillä on yliopistokeskus, jossa on kansainvälisesti huippuluokan tutkimus mahdollisuudet. Meillä on paljon ammattitaitoista työvoimaa houkuttelemaan muun muassa sijoittajia rahoituspalveluihin sekä digitaalisiin ja terveydenhuollon innovaatioihin. Manchesteriin on myös edullisempaa tehdä sijoituksia kuin esimerkiksi Lontooseen tai Kaakkois-Englantiin.

6. Mikä on sinun suomalainen suosikkisana tai -sanonta?
Jukola (viestisuunnistuskilpailu)! Se on ollut yksi parhaimmista tapahtumista, mihin olen koskaan osallistunut. Suosittelen tapahtumaa aina kaikille. Edellisvuonna näin Suomen presidentin ja hänen vaimonsa tv:ssä odottamassa ensimmäistä rastille saapuvaa ensimmäistä kisaajaa puskan takana klo 23.30.

Suomella on noin 400 kunniakonsulia ympäri maailmaa, joista 20 Isossa-Britanniassa. Kunniakonsulien tehtävä on edistää taloudellista, poliittista, akateemista ja kulttuurillista yhteistyötä Suomen ja Ison-Britannian välillä. Tämän lisäksi kunniakonsulit valvovat alueellaan asuvien suomalaisten oikeuksia. Kunniakonsuli voi auttaa esimerkiksi paikallisen viranomaisen kanssa asioinnissa tai ottaa yhteyttä suurlähetystöön suomalaisten puolesta. Kunniakonsulien toimivalta on kuitenkin rajallinen, eivätkä he esimerkiksi voi myöntää passeja.
​​​​​​​
Lue lisää:

Suomen kunniakonsulaatti, Manchester

Esittelyssä Belfastin kunniakonsuli Tina McKenzie

Esittelyssä Doverin kunniakonsuli James Ryeland

Esittelyssä Southamptonin kunniakonsuli Christina Tolvas-Vincent

Esittelyssä Plymouthin kunniakonsuli Jill Sanders

Esittelyssä Newcastlen kunniakonsuli Geoffrey Berriman

Esittelyssä Liverpoolin kunniakonsuli John Gibson

​​​​​​​