Esittelyssä Liverpoolin kunniakonsuli John Gibson
Tässä artikkelisarjassa esitellään Isossa-Britanniassa toimivia Suomen kunniakonsuleita. Ensimmäisenä vuorossa on John Gibson, Liverpoolin kunniakonsuli. Hänet nimitettiin tehtäväänsä 2012, ja hänen alueeseensa kuuluu Liverpoolin lisäksi Merseyside, Lancashire, Cumbria ja Mansaari.
Gibsonilla on maisterintutkinnot lain, koulutuksen ja humanististen tieteiden parista, ja hän on työskennellyt mm. lakimiehenä. Vapaa-ajallaan Gibson nauttii Suomen kielen opiskelusta ja lenkkeilystä. Hänen pääasiallisia tavoitteitaan kunniakonsulina ovat yhteydenpito alueensa suomalaisiin, Suomen maakuvan vahvistaminen sekä Suomen viennin ja investointien edistäminen. Gibson vastasi kuuteen kysymykseemme:
1. Kuinka päädyit Suomen kunniakonsuliksi?
Kiinnostukseni heräsi sekä työskennellessäni lakifirmojen, yritysten ja eri konsernien parissa Suomessa että Suomessa lomaillessani. Hain kunniakonsulin paikkaa Liverpoolin entisen kunniakonsulin jäädessä eläkkeelle.
2. Mikä kunniakonsulin tehtävissä on parasta?
Apuani tarjoaminen sitä tarvitseville suomalaisille on työn paras puoli.
3. Mistä Suomi on alueellasi tunnettu?
Sami Hyypiästä!
4. Mikä Suomeen liittyvä aihe mielestäsi ansaitsisi alueellasi enemmän huomiota?
Suomen tarjoamat mahtavat matkailumahdollisuudet sekä kaupankäynnin helppous suomalaisten kanssa.
5. Mitä alueellasi on tarjottavana suomalaisille ihmisille tai yrityksille?
Kukoistava satamateollisuus, loistavat vapaa-ajanviettomahdollisuudet ja monipuoliset urheilutapahtumat, joista esimerkkinä mainittakoon FC Liverpoolin pelit.
6. Mistä suomalaisesta sanasta tai ilmauksesta pidät eniten? Miksi?
Sisu – siinä kiteytyy se elämänasenne, jota suomalaisissa eniten ihailen.
Suomella on noin 400 kunniakonsulia ympäri maailmaa, joista 20 Isossa-Britanniassa. Kunniakonsulien tehtävä on edistää taloudellista, poliittista, akateemista ja kulttuurillista yhteistyötä Suomen ja Ison-Britannian välillä. Tämän lisäksi kunniakonsulit valvovat alueellaan asuvien suomalaisten oikeuksia. Kunniakonsuli voi auttaa esimerkiksi paikallisen viranomaisen kanssa asioinnissa tai ottaa yhteyttä suurlähetystöön suomalaisten puolesta. Kunniakonsulien toimivalta on kuitenkin rajallinen, eivätkä he esimerkiksi voi myöntää passeja.
Lue lisää:
Suomen kunniakonsulaatti, Liverpool
Esittelyssä Belfastin kunniakonsuli Tina McKenzie
Esittelyssä Doverin kunniakonsuli James Ryeland
Esittelyssä Southamptonin kunniakonsuli Christina Tolvas-Vincent
Esittelyssä Manchesterin kunniakonsuli Chris Rostron
Esittelyssä Plymouthin kunniakonsuli Jill Sanders
Esittelyssä Newcastlen kunniakonsuli Geoffrey Berriman