Esittelyssä Doverin kunniakonsuli James Ryeland

Suomen kunniakonsuleita esittelevän artikkelisarjan kuudennessa osassa valokeilassa on Doverin kunniakonsuli James Ryeland. Hänet nimitettiin tehtäväänsä 1994, ja hänen alueeseensa kuuluu Dover ja sitä ympäröivät alueet.

Ryeland on perheyrityksen George Hammond PLC toimitusjohtaja. Hän on myös Ranskan, Ruotsin, Tanskan ja Hollannin kunniakonsuli. Vapaa-ajallaan Ryeland nauttii urheilusta, erityisesti kriketistä ja golfista, mutta häntä kiinnostaa myös muun muassa matkustelu, hyvä ruoka ja viini.

1. Kuinka päädyit Suomen kunniakonsuliksi?
Isäni, edellinen kunniakonsuli, hoiti tehtäväänsä useita vuosia ennen kuolemaansa vuonna 1989. Silloinen suurlähettiläs Ilkka Pastinen näki sopivaksi nimittää minut isäni seuraajaksi, ja olen hoitanut tehtävää pian 30 vuotta, ylpeästi edustaen Suomea.

2. Mikä kunniakonsulin tehtävissä on parasta?
Kunniakonsulin tehtävä on vuosien varrella muuttunut. Suomen kansalaisten tapaaminen on ollut asia, josta ehdottomasti nautin, mutta emme valitettavasti saa siihen enää mahdollisuuksia yhtä paljon kuin ennen. Mutta pienikin onnistunut avunanto tai opastus, jonka voin tarjota, ilahduttaa minua.

3. Mistä Suomi on alueellasi tunnettu?
Dover on aktiivinen satamakaupunki, joten Wärtsilän ja Kalmarin tuotteet tunnetaan hyvin. Paikallisilla musiikkifestivaaleilla kuulee silloin tällöin Jean Sibeliusta ja musiikkia Karjalasta, ja tietysti kaikki muistavat Lordin menestyksen vuodelta 2006. Päivittäin kohtaa myös Nokiaa, Marimekkoa, Finnairia, metsätuotteita ja Angry Birds -lintuja. Toivottavasti viime aikaisten menestyksekkäiden markkinointitempausten ja Suomen 100-vuotisjuhlavuoden ansiosta myös esimerkiksi Lappi, keskiyön aurinko, Järvi-Suomi, Suomen saaristo ja saunomisen hyödyt ovat nykyään tuttuja.

4. Mikä Suomeen liittyvä aihe mielestäsi ansaitsisi alueellasi enemmän huomiota? 
Suomalaiset ovat inspiroineet designia ja ovat teknologian, terveydenhuollon, puhtaan energian ja biotieteiden kärjessä. Ja lakkalikööri vaniljajäätelön kanssa on herkullinen yhdistelmä.

5. Mitä alueellasi on tarjottavana suomalaisille ihmisille tai yrityksille? 
Kent sijaitsee erinomaisten yhteyksien päässä lähellä sekä Lontoota että Manner-Eurooppaa. Täällä on Team Finlandin tukemia aktiivisia kauppakamareita, jotka avustavat yrityksiä. Kent tunnetaan ”Englannin puutarhana” ja tämä yhdessä hienojen rantojen, hyvien koulujen ja yliopistojen, golf-viheriöiden, krikettikenttien ja ympäri kreivikuntaa sijaitsevien historiallisten nähtävyyksien kanssa tekevät Kentistä kadehdittavan sijainnin työskennellä ja asua.

6. Mistä suomalaisesta sanasta tai ilmauksesta pidät eniten? 
Kippis. Sen sanon joulupukille, kun hän vierailee kerran vuodessa. Miksi? Toivottavasti itsestään selvää!

Suomella on noin 400 kunniakonsulia ympäri maailmaa, joista 20 Isossa-Britanniassa. Kunniakonsulien tehtävä on edistää taloudellista, poliittista, akateemista ja kulttuurillista yhteistyötä Suomen ja Ison-Britannian välillä. Tämän lisäksi kunniakonsulit valvovat alueellaan asuvien suomalaisten oikeuksia. Kunniakonsuli voi auttaa esimerkiksi paikallisen viranomaisen kanssa asioinnissa tai ottaa yhteyttä suurlähetystöön suomalaisten puolesta. Kunniakonsulien toimivalta on kuitenkin rajallinen, eivätkä he esimerkiksi voi myöntää passeja.

Lue lisää:
​​​​​​Suomen kunniakonsulaatti, Dover

Esittelyssä Belfastin kunniakonsuli Tina McKenzie

Esittelyssä Southamptonin kunniakonsuli Christina Tolvas-Vincent

Esittelyssä Manchesterin kunniakonsuli Chris Rostron

Esittelyssä Plymouthin kunniakonsuli Jill Sanders

Esittelyssä Newcastlen kunniakonsuli Geoffrey Berriman

Esittelyssä Liverpoolin kunniakonsuli John Gibson