Juhannus – yöttömän yön juhla
Juhannus on yksi suomalaisten lempijuhlista. Kaupungit tyhjenevät ihmisten rientäessä maalle ja mökeille. Konsulaatin asiakaspalvelu on avoinna juhannusaaton aattona torstaina 23. kesäkuuta vain aamupäivällä klo 9–12 ja suurlähetystö menee kiinni klo 14. Juhannusaattona 24. kesäkuuta on koko suurlähetystö suljettu. Tukholman suurlähetystö toivottaa kaikille hyvää juhannusta!
Suomalaisen juhannuksen juuret ulottuvat aina pakanalliselle ajalle asti. Keskikesän juhlaa vietettiin tuolloin yhtenä maanviljelykseen liittyvistä yhteisöllisistä vuotuisjuhlista: säänjumalaa Ukkoa juhlistettiin koko kylän voimin antoisan sadon varmistamiseksi.
Juhannus on ammoisista ajoista asti ollut myös hedelmällisyyden ja valon juhla. Sitä on aina vietetty lähellä kesäpäivänseisausta, jolloin kesäyö on lyhimmillään, eikä aurinko Napapiirin pohjoispuolella laske lainkaan.
Nykyisin juhannuksenviettoon liitetään usein maaseudulle tai mökille lähtö. Kaupungin kadut ovatkin yleensä keskikesän juhlan aikaan silmiinpistävän tyhjiä.
Juhannusperinteitä
Luontoyhteys on tärkeä: nuoret koivut pystytetään portinpieliin ja pöydät koristellaan luonnonkukkasin. Suku sekä ystävät kerätään ympärille ja tunnelmasta nautitaan pitkälle valoisaan yöhön.
Juhannuskokko on tuttu näky monella paikalla Suomessa keskikesän juhlan aikaan. Alun perin kokkoja poltettiin pahojen henkien loitolla pitämiseksi; tänä päivänä tapa tuo lähinnä tunnelmaa. Suomen ruotsinkielisillä alueilla juhannussalko korvaa kokon.
Muihin perinteisiin kuuluu, tosin nykyään vähenevässä määrin, erilaisten taikojen teko erityisesti naimaonnen parantamiseksi tai tulevaisuuden ennustamiseksi. Tulevan puolisonsa voi nähdä juhannusyön unessa esimerkiksi pyörittyään alastomana ruispellossa..
Juhannuspäivä on vuodesta 1934 lähtien ollut virallinen Suomen lipun päivä. Lippu nostetaan salkoon juhannusaattoiltana kello 18 ja se lasketaan vasta juhannuspäivän iltana kello 21.