Markkinamahdollisuudet Japanissa
Suomi on Japanille kiinnostava kauppakumppani
Japani on maailman kolmanneksi suurin talous ja Suomen kolmanneksi suurin EU:n ulkopuolinen kauppakumppani. Japani on tunnettu maailmankuuluista suuryrityksistään, autoteollisuudestaan ja teknologia- ja insinööriosaamisestaan. Japani on tieteen ja tutkimuksen suurvalta esimerkiksi lääketieteen, avaruusteknologian ja robotiikan aloilla. Japani investoi merkittävästi suuriin yhteiskunnallisiin hankkeisiin, vihreään siirtymään ja digitalisaatioon, joista haetaan uutta potkua talouteen.
Suomen maakuva Japanissa on erinomainen, ja Suomi tunnetaan esimerkiksi biotalouden, ICT:n ja terveys- ja hyvinvointiteknologian osalta. Japanin markkinat ovat hyvin ostovoimaiset mutta myös laatutietoiset. Huippulaatuisen tuotteen lisäksi tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja valmiutta panostaa markkinoillepääsyyn.
EU:n ja Japanin välinen vapaakauppasopimus edistää suomalaisten tuotteiden ja yritysten pääsyä Japanin markkinoille. Lisätietoja sopimuksesta ja sen hyödyistä löytyy Euroopan komission Access2Markets -verkkosivulta(Linkki toiselle web-sivustolle.).
Koostamme kerran vuodessa yleiskatsauksen Japanin markkinatilanteesta ja mahdollisuuksista yrityksille.
Maa-analyysi: Japanin markkinamahdollisuudet suomalaisyrityksille(Linkki toiselle web-sivustolle.)