Suomi Japanissa
Lentoajalla mitattuna Suomi on Euroopan unionin valtioista lähimpänä Japania. Vaikka Suomen ja Japanin välissä on vain Venäjä, välimatka Tokion ja Helsingin välillä on 7843 kilometriä. Maantieteellisestä välimatkasta huolimatta suomalaiset ja japanilaiset kokevat toisensa usein hyvin läheisiksi. Sanotaan, että suomalaiset ja japanilaiset arvostavat monia samoja asioita kuten luontoa, hiljaisuutta ja selkeää muotoilua.
Suomen ja Japanin kansalaisten ja kaupunkien kanssakäyminen on vilkasta. Suomen kansalaisia asuu Japanissa vakituisesti noin 800, heistä suunnilleen puolet Tokion alueella. Japani-Suomi-ystävyysyhdistyksiä on Japanissa yli kaksikymmentä. Myös maiden tiedemaailmojen ja kulttuurielämien väliset suhteet ovat vahvat, ja maassa toimii myös Suomen Japanin Instituutti. Lisäksi Japani on yksi Suomen tärkeimmistä Euroopan ulkopuolisista kauppakumppaneista.
Suomi tunnetaan Japanissa joulupukin ja muumien kotimaana sekä revontulista, saunasta ja Sibeliuksesta. Näiden perinteisten seikkojen rinnalle on noussut myös uusia mielikuvia. Suomelle on kehittynyt Japanissa maine maana, jossa osataan kehittää ja hyödyntää korkeaa teknologiaa ja jossa huolehditaan ihmisten hyvinvoinnista. Myös suomalainen koulutusjärjestelmä on herättänyt kiinnostusta Japanissa, kuten muuallakin maailmalla.