3.11: Kolme kokijaa, monta tarinaa
Suomen suurlähetystö haastatteli kolmea symbolista henkilöä, joilla on vahvat yhteydet Suomeen. He kertovat ajatuksistaan 11.3. tapahtuneesta katastrofista, johon Japanissa viitataan nykyään vain päivämäärällä 3.11. Suomalaissyntyinen kansanedustaja Marutei Tsurunen, Helsingissä asuva pianisti Izumi Tateno sekä Etsuko Takemono, Helsingissä asuva japanilainen äiti, vastasivat kaikki samoihin kolmeen kysymykseen. 1) Missä olit maanjäristyksen sattuessa? 2) Osallistuitko hyväntekeväisyys- tai muuhun toimintaan? 3) Miten näet Japanin nyt, vuosi tapahtuneesta?
1.
Järistyksen tapahtuessa olin kotona Kamakurassa vaimon kanssa. Sähköt menivät poikki, eikä kännykkäkään toiminut pariin tuntiin. Olimme kotona pimeässä, emmekä oikein tienneet, mitä oli tapahtunut. Kun kännykkä alkoi toimia, aloimme saada tietoa tapahtumista. Aika pian sähkötkin palautuivat, ja televisiosta saattoi alkaa seurata tapahtumia. Tyttäreni oli Kawasakissa yötä työpaikallaan, kuten niin monet muutkin. Kamakurassa järistyksen voimakkuus oli 5.0. Kodissamme, joka on suomalainen hirsitalo, ei järistys tuntunut pahasti eikä aiheuttanut vahinkoa.
Työssäni kansanedustajana olen ollut vuoden katastrofivaliokunnan puheenjohtajana, ja olin tässä tehtävässä myös Tohokun katastrofin sattuessa. Kävimme alueella usein ja kuuntelimme kuntien toiveita avun suhteen. Suomesta tuli paljon pyyntöjä, siellä oli selvästi halua auttaa. Alueelle vietiin esimerkiksi Tutteli -äidinmaitokorviketta. Huolehdimme avustuserän lentokentältä Tohokuun. Annoin sihteereilleni auton käyttöön ja he huolehtivat siitä, että apu saavutti tarvitsevat. Vastasimme toki itse kuluista. Kansanedustajan tehtävä on kuunnella ihmisten toiveita ja välittää niitä eteenpäin, siinä roolissa olen toiminut.
Kansanedustajat antoivat palkastaan 500 000 jeniä kuussa kuuden kuukauden ajan Tohokun katastrofin auttamistyöhön. Ensi kuusta alkaen 14 prosenttia kansanedustajien palkasta ja virkamiesten palkasta kahdeksan prosenttia aletaan käyttää Tohokun auttamiseen. Olen ostanut myös niin sanottuja katastrofiobligaatioita. Pankki on sitoutunut sijoittamaan obligaatioista saatavat varat nimenomaan katastrofialueelle. Sehän ei tietenkään ole hyväntekeväisyyttä, vaan tapa huolehtia varoistaan, ja minä halusin säästöjäni investoitavan näin.
3.
Olosuhteisiin nähden meillä menee hyvin. Tietenkin on paljon tehtävää. Rakennusten tuhoutumisesta syntyneet jätteet ovat iso osa tätä, koska niitä on valtava väärä. Jätteet on nyt kutakuinkin saatu kasoihin, mutta työ on vasta alussa, koska niistä on asianmukaisesti käsitelty vain 10 prosenttia. Se ei kuitenkaan estä elämää, koska tiet ovat jo kunnossa. Tilapäismajoituksessa asuu 150 000 henkeä. Heillä on kaksi vuotta aikaa asua nykyisessä majoituksessaan, ja he yrittävät kovasti löytää muita asumismahdollisuuksia.
Säteily, jota on muun muassa viljassa, riisissä ja teessä, ei todennäköisestä enää lisäänny tästä. Vaikka tilanne ei ole tyystin vakaa voimalassa, suurempia vuotoja tuskin enää tulee. Kaikkein suurin uhka on uusi järistys, Tokiossa tai muualla. Tällä hetkellä rakennetaan suojavalleja, mutta jos aallon korkeus on 20 metriä, on selvää, ettei siihen mikään valli auta. Uuden luonnonmullistuksen uhka on suuri haaste, ja vahingot on pyrittävä ainakin minimoimaan. Tärkeintä ovat ihmiset. He ovat valmiita auttamaan, vaikka eivät niin paljon kuin vuosi sitten, niin kuitenkin. Koko maailma seuraa Japanin tilannetta ja kannustaa. Pahin on voitettu.
1.
Asun Japanissa tammikuusta kesäkuuhun nykyään, koska minulla on täällä useita esiintymismatkoja. Maanjäristyksen sattuessa olin kotonani Tokion Megurossa kirjoittamassa työhuoneessani, ja järistyksen voimasta tavarat lensivät hyllyiltä ja aiheuttivat vahinkoa. Onneksi minulle itselleni ei käynyt kuinkaan. Koska jälkijäristykset vain jatkuivat, päätin pysyä kotona. Jonkin ajan päästä vaimoni soitti Suomesta varmistaakseen, että olen turvallisesti kotona. Tapahtumia raportoitiin Suomen mediassa miltei reaaliaikaisesti, joten ystävät Suomesta olivat yhteydessä minuun lähes päivittäin. Poikani Janne oli Yamagatassa maanjäristyksen sattuessa. Häntä ahdisti, kun hän jäi sähköjen katketessa hetkellisesti loukkuun silloiseen sijaintiinsa. Viikko järistyksen jälkeen pääsin tapaamaan Jannea Kiotossa. Hän pohdiskeli, mitä voisi tehdä asioiden eteen muusikkona. Vastasin hänelle saman tien: ”Älä hätäänny. Tee sitä mitä yleensäkin, ja mieti miten voit toimia sen kautta.”
Olen ottanut osaa moniin hyväntekeväisyyskonsertteihin, joista ensimmäinen oli Tokyo Opera Cityssä 18.5.2011. Järjestin hyväntekeväisyyskonsertin Helsingissä elokuun 18. päivä auttaakseni katastrofissa pahasti tuhoutunutta Minamisoman kunnan kulttuurisalia, jonkakunniajohtaja olen. Temppeliaukion kirkko Helsingissä tarjosi tilansa käyttöön ilmaiseksi, ja monet suomalaiset muusikot näkivät vaivaa tapahtuman toteuttamiseksi. Aluksi lahjoitus aiottiin antaa hyväntekeväisyysjärjestölle, mutta lopulta se päätettiin antaa suoraan kulttuurisalille. Halusin, että lahjoitus tapahtuu yksinkertaisesti ja selkeästi. Huhtikuun 25. päivä aion pitää ilmaiskonsertin kulttuurisalilla Minamisoman asukkaille.
3.
Ainoa tapa, jolla pystyn auttamaan katastrofista uupuneita ihmisiä, on esittää musiikkia heitä ilahduttaakseni. Vierailin Minamisomassa maaliskuun 1.-2. päivä. Ensimmäisenä päivänä lahjoitin flyygelin Haramachi Dai-3 –alakoululle ja pidin konsertin. Pianon on kustantanut Showan musiikkiyliopisto. Olen valmis matkustamaan ympäri Japania kannustaakseni katastrofista kärsineitä.
Etsuko Takemoto, Helsingissä asuva japanilainen äiti
1.
Olin viemässä tytärtäni musiikkiopistoon, kun isäni soitti Japanista kertoakseen, ettei minun tarvitse huolehtia kotiväestä Japanissa. Lopetin puhelun lyhyeen, koska minulla oli kiire, mutta olin huolissani. Isäni ei ollut koskaan aikaisemmin soittanut pelkän maanjäristyksen takia. Rupesin lukemaan uutisia kännykälläni, jossa on internet-yhteys, ja hämmästyin tuhon laajuutta.
En voinut tehdä yhtään mitään ennen kuin pääsin kotiin. Katselin vain avuttomana uutisista suurta, mustaa tsunamia. Rupesin miettimään, millaista olisi ollut, jos sama olisi sattunut omalle kohdalleni, ja sitä miten vauvat ja perheet voivat alueella. Mieleeni nousi kuva avuttomista äideistä, joiden nälkäiset vauvat itkivät, enkä saanut kuvaa pois mielestäni. Minun oli tehtävä jotakin. Illalla lähetin ystävilleni tekstiviestejä ja kysyin, mitä mieltä he olivat Tutteli-äidinmaitokorvikkeen lähettämisestä Japaniin.
2.
Halusin lähettää Tutteli-maitoa katastrofialueen äideille ja lapsille saman tien, koska japanilaisilla markkinoilla ei ole nestemäistä äidinmaitokorviketta vaan ainoastaan pulverimaista korviketta. Lämmin vesi on tarpeen, jotta tuotteesta saadaan käyttökelpoista, mutta alueella oli puutetta vedestä. Minä ja kaksi ystävääni päätimme tarttua toimeen Tuttelin saamiseksi Japaniin.
Neuvottelimme Tuttelia valmistavan Nutricia Baby-yhtiön kanssa alennuksesta ja ostimme aluksi 2000 Tutteli-pakkausta. Raha kustannuksiin tuli meiltä, perheiltämme ja ystäviltä, jotka tukivat ajatusta. Finnair suostui kuljettamaan tuotteet ilmaiseksi Japaniin. Twitterin hyödyntäminen kasvatti osallistujamäärän Suomen päässä seitsemään, ja monet muut auttoivat tulli- ja karanteeniselvitysten tekemisessä sekä tuotteiden kuljettamisessa tuhoalueelle Japanissa. Kaksi ja puoli viikkoa luonnonkatastrofin jälkeen 2000 Tutteli-pakkausta, joiden arvo oli 100 000 jeniä, saapui Ishinomakiin Miyagin prefektuuriin. Yleensä tullisäännökset päivittäistavaroille ovat hyvin tiukat, mutta avustustarvikkeiden ollessa kyseessä tullimuodollisuuksia yksinkertaistettiin.
Rouva Takemoto osallistui myöhemmin myös joulupukin vierailun järjestämiseen Japaniin. Joulupukki kävi heinäkuussa piristämässä Tohokun alueen lapsia.
3.
On vaikea pukea sanoiksi tämänhetkisiä tunteitani. Shokki jonka koin 11.3., että niin moni arvokas elämä sammui hetkessä, Tohokun kauniit maisemat vain huuhtoutuivat mereen ja katosivat, ja se kamala ydinonnettomuus... nämä muistot eivät ole haalenneet, vaan ne ovat joka päivä sydämessäni.
Koska asun ulkomailla, mahdollisuuteni auttaa ovat rajalliset, mutta haluan edelleen jatkaa yhteydenpitoa Tohokun alueen vapaaehtoisten kautta ja lähettää tietoa parhaani mukaan. Kuljen käsi kädessä Japanin kansan kanssa, jotta kaunis Tohoku voi elää taas tavallista elämää ja olla vielä onnellisempi kuin 11.3., ja että edesmenneet voivat taivaasta helpottuneina katsoa Japanin toipumista.
Rouva Takemoto asuu nyt väliaikaisesti Luxemburgissa. Hän on neljävuotiaan tytön ja yksivuotiaan pojan äiti.