Jan Klingele Suomen uusi kunniakonsuli Baden-Württembergissä

Jan Klingele on nimetty Suomen uudeksi kunniakonsuliksi Baden-Württembergin osavaltioon. Nimityksen myötä Suomella on jälleen kunniakonsuliedustus Stuttgartissa entisen kunniakonsulin Mark Smithin poismenon jälkeen vuonna 2021.

Kunniakonsuli Jan Klingele
Kunniakonsuli Jan Klingele

Klingele on syntynyt Heidelbergissä, Baden-Württembergsissa vuonna 1962. Koulutukseltaan hän on taloustieteen tohtori Stuttgart-Hohenheimin ja Los Angelesissa sijaitsevan Anderson Graduate School of Management (UCLA) yliopistoista. Kielitaitoinen Klingele on työskentelyt ulkomailla muun muassa Yhdysvalloissa, Sveitsissä, Etelä-Afrikassa, Espanjassa, Australiassa ja Kanadassa.

Klingele on toiminut vuodesta 1992 lähtien perheyritys Klingele Paper and Packaging Groupin(Linkki toiselle web-sivustolle.) toimitusjohtajana. Remshaldenissa sijaitseva yritys on yksi Saksan suurimmista aaltopahvipaperin ja aaltopahvipakkausten valmistajista, joka toimii Ruotsin, Tanskan ja Norjan lisäksi useissa Afrikan, Keski- ja Etelä-Amerikan maissa. Yrittäjänä Klingele on aktiivinen myös muilla toimialoilla, kuten liimojen ja liima-aineiden valmistuksessa, risteilyvarustamossa, kaviaarintuotannossa ja sukelluskoulussa.

Klingelellä on erinomaiset liike-elämän verkostot: hän on toiminut kansainvälisen aaltopahviyhdistyksen (ICCA) puheenjohtajana vuoteen 2020 asti, lisäksi hän on mukana lukuisissa muissakin yhdistyksissä, mm. Baden-Württembergin yrittäjien hallituksessa sekä pakkaus- ja aaltopahvipaperiyhdistyksen neuvoa-antavassa komiteassa. Hän on myös Rotaryn jäsen. Klingelellä on henkilökohtaisten ystävyyssuhteiden lisäksi myös liike-elämän yhteyksiä Suomeen. 

Suomen Saksan-suurlähettiläs Kai Sauer:

”Uudella kunniakonsulillamme Klingelellä on keskeinen rooli osana Suomen verkostoa Baden-Württembergissä, joka on Saksan osavaltioista Suomen tärkein kauppakumppani ja siten maallemme erittäin tärkeä. Asiantuntemuksensa, aktiivisuutensa ja verkostojensa ansiosta Klingele soveltuu erinomaisesti tukemaan suomalaista elinkeinoelämää ja kulttuuria alueella. Olen iloinen voidessani toivottaa hänet tervetulleeksi kunniakonsuliemme joukkoon.”

Vuonna 2022 Baden-Württembergin osavaltiossa asui noin 1700 suomalaista, mikä on Saksan osavaltioista neljänneksi eniten. Kunniakonsulilla on tärkeä rooli edistää Suomen ja Baden-Württembergin kaupallis-taloudellisia ja kulttuurisuhteita. Kunniakonsulaatin kautta voi hakea joitakin notaarintodistuksia, ja kunniakonsuli voi neuvoa ja opastaa hädänalaiseen asemaan joutuneita suomalaisia yhteydenpidossa viranomaisiin.

Kunniakonsulaatti aloittaa toimintansa lokakuun alussa ja toimiston virallinen vihkiminen tapahtuu myöhemmin syksyllä 2024.

Avoinna ajanvarauksella 1.10.2024 alkaen.

Suomella on tällä hetkellä yhdeksän kunniakonsulia eri puolilla Saksaa, lisätietoja osoitteesta: https://finlandabroad.fi/web/deu/kunniakonsulaatit

Lisätietoja

Suomen Saksan-suurlähetystö, Berliini 

Dan Ekholm, Lehdistö- ja kulttuurineuvos

[email protected] 

 

Suomen kunniakonsulaatti, Baden-Württemberg

Alfred-Klingele-Straße 66

73630 Remshalden bei Stuttgart

Puh: +49 7151 701 313 

Fax: +49 7151 701 10 313 

[email protected]