angle-left Saksan "hiilikomissio" sai työnsä päätökseen: hiilestä luovutaan 2038, hiilialueille miljardikorvaukset

Saksan "hiilikomissio" sai työnsä päätökseen: hiilestä luovutaan 2038, hiilialueille miljardikorvaukset

Liittohallituksen toimeksiannosta perustetun "hiilikomission" loppuraportin mukaan Saksan tulisi luopua hiilen energiakäytöstä 2038 mennessä. Neljä osavaltiota, joissa hiiliteollisuudella on merkittävä rooli, ovat saamassa siirtymäajalle 40 miljardin euron tukipaketin.

Hiilikomissiolta viimeinkin suositus: hiilestä luovuttava 2038 mennessä

Saksan liittohallituksen toimeksiannosta perustettu ”Kasvun, rakennemuutoksen ja työllisyyden komissio” julkisti lauantaina 26.1. loppuraporttinsa, jossa komissio suosittelee hiilen energiakäytöstä luopumista vuoteen 2038 mennessä, tai huoltovarmuus- ja taloustekijöiden salliessa jo 2035. Raportti esittää myös 40 miljardin euron arvoisia tukitoimenpiteitä osavaltioille, joissa hiiliteollisuudella on merkittävä rooli.

Kesällä 2018 perustettua komissiota on mediassa kutsuttu lyhyesti hiilikomissioksi, sillä sen mandaatti on ollut laatia ehdotus siitä, miten ja milloin Saksa luopuu hiilen energiakäytöstä ja miten siitä aiheutuvaan rakennemuutokseen vastataan. Komissiossa on 28 jäsentä, jotka edustavat ympäristöjärjestöjä, teollisuutta, tiedemaailmaa ja ammattiliittoja – siis ryhmiä, joiden intressit poikkeavat toisistaan huomattavasti. Komission piti alun perin julkistaa raporttinsa jo joulukuussa, mutta se sai lisäaikaa neuvotteluille, jotka julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan olivat takkuisia. Siksi kompromissia, jonka kanssa Saksan ympäristöministeriön mukaan ”kaikki intressiryhmät voivat elää”, voidaan pitää merkittävänä saavutuksena. Komission jäsenet hyväksyivät lopputuloksen äänin 27-1.

Kivi- ja ruskohiiliteollisuus työllistää suoraan Saksassa noin 27 tuhatta henkilöä, hiilivoimalayksikköjä maassa on 84. Kivihiili on Saksalle tuontitavaraa, ruskohiili sen sijaan on pääasiassa kotimaista. Saksan sähköntuotannosta hiilen osuus on edelleen merkittävä, noin 35 prosenttia. Uusiutuvien osuus on samaa luokkaa. Hiilivoimaloiden yhteenlaskettu kapasiteetti on noin 45 gigawattia.  Vuoteen 2022 mennessä, siis kolmessa vuodessa, kapasiteettia tulisi vähentää 12,5 gigawattia, mikä tarkoittaa noin 24 voimalayksikön sulkemista. Vuoteen 2030 mennessä kapasiteettia tulisi olla enää 17 gigawattia.

Hiilikomission raportti ei vielä ole sitova. Se on suositus, jonka liittohallitus huomioi nyt työn alla olevassa ilmastonsuojelulaissa. Liittohallituksen vuonna 2017 julkaisema pitkän aikavälin ilmasto-ohjelma ”Klimaschutzplan 2050” asettaa tavoitteeksi lähes hiilineutraalin[1] yhteiskunnan vuoteen 2050 mennessä ja esittää sektorikohtaiset päästövähennystavoitteet. Tulevassa ilmastonsuojelulaissa tulisi määritellä tarkemmin, miten tavoitteisiin päästään.

Siirtymävaiheen tuki osavaltioille 40 miljardia euroa

Osavaltiot, jotka ovat liittohallituksen tukitoimien piirissä ovat Hollannin ja Belgian rajalla sijaitseva Nordrhein-Westfalen sekä itäiset osavaltiot Brandenburg, Saksi ja Saksi-Anhalt. Itäisissä osavaltioissa toivutaan osin vielä 1990-luvun yhdistymisen aiheuttamasta rakennemuutoksesta ja populismi on saanut politiikassa jalansijaa. Tilanteen herkkyyttä lisää se, että Saksissa ja Brandenburgissa käydään kuluvana vuonna osavaltiovaalit. Hiilipäätöksen on pelätty vauhdittavan äärioikeistolaisen AfD:n kampanjaa. Ilmastonmuutokseen epäileväisesti suhtautuva AfD on esittänyt hiilestä luopumisen jälleen yhtenä esimerkkinä siitä, miten poliittinen eliitti tekee päätöksiä kansan edusta ja hyvinvoinnista välittämättä. Mielipidemittausten mukaan AfD:n kannatus Saksissa ja Brandenburgissa liikkuu 20 ja 30 prosentin välissä.

Osavaltioiden johdolle on siis ollut elintärkeää varmistaa riittävät tukitoimet ja kompensaatio liittohallitukselta ja tässä ne onnistuivat. Hiilikomission raportin mukaisesti suoraan hiiliteollisuuden korvaamiseen korvamerkittäisiin 20 vuoden ajalle vuosittain 1,3 miljardia euroa. Lisäksi muihin investointeihin neljässä hiiliosavaltioissa ohjattaisiin vuosittain 700 miljoonaa euroa. Yhteensä osavaltioihin virtaisi 40 miljardia euroa valtion rahaa kahdenkymmenen vuoden ajanjaksolla – siis noin 150 tuhatta euroa yhtä hiiliteollisuudessa suoraan työskentelevää henkilöä kohden.

Potin käytöstä ja jakamisesta neuvotellaan osavaltioiden kanssa parhaillaan ja suunnitelman pitäisi valmistua kuluvan vuoden huhtikuussa. Investointien lisäksi panostetaan sosiaalisiin tukiin: yli 58 vuotiaille hiiliteollisuuden työntekijöille varataan kompensaatiorahaa ja nuoremmille varoja uudelleenkoulutukseen. Tukiohjelmaan kuuluu myös perinteistä aluepolitiikkaa, eli viranomaisten ja tutkimuslaitosten sijoittelua tukialueille. Pian hiilikomission raportin julkistamisen jälkeen julkaistiin päätös sijoittaa uusi liittohallituksen Kyberturvallisuuskeskus Leipzigiin, Saksin osavaltioon.

Vaikeita neuvotteluita on edelleen edessä paitsi osavaltioiden, myös energiayhtiöiden kanssa. Hiilikomission raportti ei ota kantaa siihen, missä järjestyksessä ja milloin voimaloita suljetaan. Raportissa todetaan vain, että voimaloiden sulkeminen pyritään toteuttamaan yhteisymmärryksessä voimaloiden omistajien kanssa. Etenemistavasta ja yhtiöille maksettavista korvauksista tulisi sopia elokuuhun 2020 mennessä. Jos tämä ei onnistu, voidaan edetä juridista tietä.

Miten Saksan energiansaanti turvataan jatkossa?

Saksa vie energiakäännettään eteenpäin paitsi fossiilisten polttoaineiden, myös ydinenergian osalta. Viimeinen ydinvoimala on tarkoitus sulkea vuoteen 2022 mennessä. Tällä hetkellä Saksassa on seitsemän ydinreaktoria, joilla tuotetaan 12 prosenttia sähköntarpeesta. Yhdessä poistuvat energiamuodot, hiili ja ydinvoima, jättävät lähes 50 prosentin aukon Saksan sähköntuotantoon. Aukko on tarkoitus paikata energiatehokkuustoimenpiteillä ja uusiutuvalla energialla, mutta uusiutuvan energian kapasiteettia ei rakenneta hetkessä[2]. Huoltovarmuuden näkökulmasta keskeistä on myös se, että uusiutuvaa energiaa on vaikea varastoida – varavoimaa muista lähteistä tarvitaan.  Kriitikot kysyvätkin, alkaako Saksa ostaa nyt enemmän Ranskassa ydinvoimalla tuotettua sähköä, puolalaista hiilivoimasähköä vaiko venäläistä kaasua.

Merkel pitää keskustelua Saksassa kulutetun energian alkuperästä ylimitoitettuna. Liittokansleri totesi tammikuussa Davosissa, että on selvää, että Saksa jatkaa kaasun ostamista Venäjältä, mutta panostaa tulevaisuudessa myös LNG-infrastruktuuriin[3]. Merkel puolusti epäsuorasti Nord Strem 2 –hanketta toteamalla, että ”energian täytyy olla riittävän edullista”. Hän myös myönsi, että kaasun rooli Saksan energian tuotannossa tulee kasvamaan ja pysyy suurena vielä parin vuosikymmenen ajan.

Saksa voisi hyödyntää myös nykyistä uusiutuvan energian tuotantokapasiteettiaan huomattavasti tehokkaammin, jos se investoisi sähkön siirtoverkostoon. Suurin osa Saksan uusiutuvasta energiasta tuotetaan Pohjois-Saksan tuulipuistoissa – energiaa syövä teollisuus puolestaan on lähinnä sijoittunut Saksan eteläisiin osavaltioihin. Pohjois-etelä -suuntaisen siirtoverkon puutteesta johtuen maan pohjoisosissa on energiaylijäämää ja etelässä energiantarvetta on haastavaa kattaa. Saksalaiset kuluttajat – ja erityisesti tietyt osavaltiot – eivät kuitenkaan halua maksaa maanalaisen siirtoverkoston korkeita rakennuskustannuksia sähkölaskuissaan eivätkä toisaalta toivo maanpäällisiä linjoja rakennettavan asuinalueidensa läpi. Hiilikomission päätöksen voi olettaa vauhdittavan vuosia paikallaan junnannutta keskustelua siirtoverkostosta.

Saksalaiset maksavat jo nyt Euroopan korkeinta sähkönhintaa ja hiilestä luopumisen pelätään nostavan hintoja huomattavasti. Hiilikomission raportti suosittaa 2 miljardin euron panostusta sähkön hinnan subventointiin ja sähköveron laskemiseen yksityisille kuluttajille ja yrityksille vuodesta 2023 alkaen. Energiaintensiivisen teollisuuden tukemista tulisi jatkaa vuoteen 2030 saakka.

Energiewenden jälkeen Verkehrswende?

Saksa on EU:n suurin kasvihuonekaasujen päästäjä ja globaalisti viidenneksi suurin (IEA). Vuonna 2018 hiilen energiakäyttö Saksassa tuotti noin 220 miljoonaa tonnia kasvihuonepäästöjä. Saksan päätöksellä luopua hiilivoimasta on siis globaalia merkitystä ja päätös on otettu vastaan pääosin positiivisesti. Ympäristöjärjestöt ovat kuitenkin kritisoineet aikajännettä liian pitkäksi – vuosi 2038 ei riitä, jos halutaan saavuttaa Pariisin sopimuksessa visioidun ”huomattavasti alle 2 asteen” lämpeneminen.

Saksan ilmastopolitiikka kansainvälisillä areenoilla on ollut välillä ristiriitaista. Ilmastopolitiikka on nostettu Saksan ja Ranskan poliittisiin yhteisjulistuksiin ja yhdeksi prioriteetiksi Saksan turvallisuusneuvostokaudelle. Myös EU-puheenjohtajuuskaudellaan vuonna 2020 Saksa suunnittelee korostavansa ilmastonmuutosteemaa. Toisaalta Saksa on vastustanut EU:n päästövähennystavoitteiden nostoa ja puolustanut erityisesti autoteollisuuttaan ajoneuvojen päästövähennysmääräysten kiristyksiltä.

Liikenteen päästöt, joiden osuus Saksan kokonaispäästöistä on noin 20 prosenttia, on Saksalle vaikea kysymys. Ne eivät ole laskeneet sitten 1990-luvun[4]. Ilmasto-ohjelma 2050 asettaa liikennesektorille noin 40 prosentin päästövähennystavoitteen vuoteen 2030 mennessä (referenssivuosi 1990), mutta ei esittele selkeitä toimia tavoitteen saavuttamiseksi. Hiilikomission raportissa visioidaan erityisesti liikenneinfrastruktuurin kehittämistä ja liikenteen sähköistämisen tukemista, mutta suositellaan myös hiilen hinnoittelun kokeilemista päästökaupan ulkopuolisilla sektoreilla, joihin liikennekin kuuluu.

Saksalaispoliitikot ovat olleet haluttomia asettamaan rajoitteita autoteollisuudelle, joka on Saksan talouden kivijalka ja työllistää jopa 800 000 saksalaista. Vuoden 2017 diesel-skandaali on kuitenkin vaikuttanut julkiseen keskusteluun ja hallitukselta on vaadittu muun muassa autoteollisuuden velvoittamista jälkiasentaa katalysaattorit vanhoihin dieselautoihin. Autoteollisuutta puolustava hallitus ja liittokansleri Merkel ovat näyttäytyneet ilmastotoimien jarruina ja Saksan suurkaupungit ovat ottaneet uudistajan roolia.

Keväällä 2018 korkein hallinto-oikeus antoi kaupungeille luvan päättää dieselautojen ajokielloista ilmanlaadun parantamiseksi. Nyt useissa kaupungeissa, joissa EU:n raja-arvo ilman typpioksidipitoisuudelle ylittyy, on kielletty vanhoilla dieselautoilla ajaminen tietyillä tieosuuksilla. Viimeisin taistelu tällä rintamalla alkoi tammikuussa, kun joukko keuhkolääkäreitä julkaisi avoimen kirjeen, jonka mukaan liikenteen päästöistä aiheutuvia terveyshaittoja liioitellaan ja EU:n raja-arvot eivät perustu faktoihin. Liikenneministeri Andreas Scheuer ja Baijerin pääministeri Markus Söder kiirehtivät tukemaan lääkäreiden lausuntoa ja vaatimaan EU:n päästörajojen uudistamista – siis löysäämistä. Ympäristöministeri Svenja Schulze sen sijaan puolustaa liikenteen päästörajoituksia ja vetoaa laajaan tieteelliseen konsensukseen.

Kun Energiewenden toteuttamisen suuntaviivoista on nyt päästy sopimukseen, kiihtyy keskustelu Verkehrswenden, liikennekäänteen, ympärillä.

**

Hiilikomission raportti löytyytäältä.


[1] 80-95 prosentin päästövähennys 1990 tasosta

[2] Saksan tavoitteena on nostaa uusiutuvan energian osuus sähköntuotannosta 65 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Tavoitetta pidetään vaikeasti saavutettavana (nyt osuus 30-35 prosenttia).

[3] Saksalla ei toistaiseksi ole LNG-infrastruktuuria. Pienehkön terminaalin rakentamista Hampurin lähelle suunnitellaan. Yhdysvallat lobbaa kiihkeästi LNG:nsa pääsyä Saksan markkinoille.

[4] Liikenteen päästöt vastaavat noin 20 % Saksan kokonaispäästöistä