Ajankohtaista
- Kaikki
- Uutiset
- Tiedotteet
- Vientivalvontauutiset
- Puheet
- Lausunnot
- Edustustojen raportit
- Pakotteet
- Julkaisut
19.11.2020
Koronapandemian vaikutukset edustustojen maahantulolupapalveluihin – ajankohtainen tilanne
Koronapandemia vaikuttaa edelleen edustustojen maahantulolupapalveluihin. Palveluita ei pystytä kaikkialla antamaan samalla tavoin ja samassa laajuudessa kuin ennen pandemiaa, normaaliaikana. Edustustojen asiakaspalvelu maahantuloasioissa on ollut auki niissä maissa, joissa se on ollut terveysturvallisuus ja paikalliset viranomaismääräykset huomioiden mahdollista. Tänä syksynä palveluita on avattu uudelleen mahdollisuuksien mukaan ja tällä hetkellä jo lähes kaikkialla palveluja saa vähintään rajoitetusti.
Uutiset |
11.11.2020
9.11.2020
Matkustamiseen ja maahantulorajoituksiin muutoksia koronatilanteen perusteella
Valtionneuvoston syyskuisen päätöksen mukaisesti maahantulon rajoituksista voidaan luopua Suomen ja sellaisten EU- ja Schengen-maiden sekä EU-neuvoston määrittelemien ns. vihreän listan maiden välisessä liikenteessä, joissa uusien tapausten ilmaantuvuus on enintään 25 uutta tautitapausta 100 000:ta henkilöä kohden edellisen 14 päivän aikana. Valtioneuvosto tarkastelee maiden tilannetta viikoittain. Mahdolliset muutokset päivitämme jatkossa tähän uutiseen.
Uutiset |
23.10.2020
Erityisryhmien viisumihakemusten vastaanotto Petroskoissa siirtyy Petroskoin-toimipisteestä viisumikeskukseen
Muutos koskee Petroskoissa jätettäviä viisumihakemuksia 2.11. alkaen. Matkustaminen Venäjän ja Suomen välillä on edelleen rajoitettua, eikä päätöksellä oteta uusia ryhmiä matkustusvapauden piiriin.
Uutiset |
23.10.2020
Erityisryhmien viisumihakemusten vastaanotto Petroskoissa siirtyy Petroskoin-toimipisteestä viisumikeskukseen
Muutos koskee Petroskoissa jätettäviä viisumihakemuksia 2.11. alkaen. Matkustaminen Venäjän ja Suomen välillä on edelleen rajoitettua, eikä päätöksellä oteta uusia ryhmiä matkustusvapauden piiriin.
Uutiset |
4.10.2020
Erityisryhmien viisumihakemusten vastaanotto Venäjällä siirtyy Suomen edustustoista viisumikeskuksiin
Muutos koskee Moskovassa ja Pietarissa jätettäviä viisumihakemuksia 7.9. alkaen. Matkustaminen Venäjän ja Suomen välillä on edelleen rajoitettua, eikä päätöksellä oteta uusia ryhmiä matkustusvapauden piiriin.
Uutiset |
1.10.2020
Suomi ottaa käyttöön uusia matkustamiseen liittyviä terveysturvatoimia 1.10. alkaen
1.10. alkaen suositellaan kahta vapaaehtoista koronatestiä matkustajille, jotka tulevat Suomeen korkeamman koronailmaantuvuuden maista, joista maahantuloa rajoitetaan Suomessa. Ilman negatiivisia testituloksia maahantulijoille suositellaan 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia. Matkustaminen Venäjältä Suomeen on edelleen rajoitettua.
Uutiset |
30.9.2020
11.9.2020
Matkustamiseen ja maahantulorajoituksiin muutoksia koronatilanteen perusteella
Valtioneuvosto linjasi 11. syyskuuta rajaliikenteen rajoitusten muutoksista, jotka tulevat voimaan 19. syyskuuta. Maahantulon rajoitukset poistuvat Suomen ja Islannin, Liechtensteinin, Norjan, Puolan, Ruotsin, Saksan ja Kyproksen väliltä, sekä Australian, Kanadan ja Japanin asukkailta, jotka matkustavat kotimaastaan Suomeen. Maahantulon rajoitukset otetaan uudestaan käyttöön Suomen ja Italian ja Unkarin välille.
Uutiset |