Moskovan-suurlähetystön historia

Aloittaessaan toimintansa Moskovassa vuonna 1921, Suomen edustusto toimi ensimmäiset vuotensa entisen englantilaisen kirkon kirkkorakennuksessa ja pappilan tiloissa nykyisellä Voznesenski pereulokilla. Pieni, epäkäytännöllinen ja huonokuntoinen pappila kuitenkin täytti huonosti edellytykset lähetystön töiden tehokkaalle sujumiselle.

Kun vuonna 1934 neuvostoviranomaiset lisäksi korottivat tuntuvasti rakennuksen vuokraa, päättivät suomalaiset rakentaa itselleen oman lähetystötalon Kropotkinski pereulokille. Käytännön tarpeiden lisäksi oman lähetystötalon rakentamisessa oli kyse nuoren valtion maakuvasta ja suomalaisen kulttuurin edistämisestä. 

Suomen käyntikortti Moskovassa

Lähetystörakennus päätettiin rakentaa arkkitehtikilpailuun osallistuneen Hilding Ekelundin funktionalistista tyylisuuntaa edustaneen suunnitelman mukaan. Palkintoraati piti kilpailutyötä rakennustaiteellisesti ansiokkaana ja sen juhlahuoneistoa kauniisti suunniteltuna. Ekelundia palkintoraati kuvasi "ratsionalismin, uusasiallisuuden ja funktionalismin" kannattajaksi. Rakennustöihin meinasi tulla mutkia matkaan heti alkumerteillä, sillä neuvostoviranomaisille suunnitelma kelpasi vasta, kun julkisivun eteen oli piirretty komea pylväsrivistö. Rivistöä tai muitakaan paikallisviranomaisten vaatimia koristeluja ei loppujen lopuksi kuitenkaan koskaan rakennettu..

Myös arkkitehti Alvar Aalto osallistui lähetystörakennuksen suunnittelukilpailuun. Hän ei kuitenkaan päässyt kilpailuissa palkinnoille tai edes pistesijoille, sillä hänen rakennuksensa oli muun muassa sijoiteltu huonosti tonttiin nähden eikä juhlahuoneistoa pidetty onnistuneena esteettisessä, taloudellisessa eikä käytännöllisessäkään mielessä. Oman suunnitelmansa Aalto oli piirtänyt yhtenä kesäyönä kalastusmajassa öljylampun ja kynttilöiden valossa.

Lähetystötalon rakentamisvaiheessa hankaluutena oli saada tontti tyhjennetyksi edellisistä asukkaista. Lisäksi rakennusaineiden saanti oli hankalaa, eikä liikamaata useinkaan saatu kuljetettua ajallaan pois. Rakennustyömaalla työskenteli lähes sata henkilöä, joista valtaosa oli venäläisiä.

Lähetystön kanslia pääsi muuttamaan uuteen lähetystötaloon lokakuussa 1938 ja virallisesti talo vihittiin käyttöön saman vuoden itsenäisyyspäivänä. Vihkiäisissä yli 200 vieraan tarkasteltavana oli suurimmalta osin vaaleilla öljyväreillä maalattu talo, jonka valoisuus ja ilmavuus poikkesivat muista ulkomaiden suurlähetystöistä Moskovassa. Joillakin uteliaisuus oli jopa niin suurta, että erään lähetystön sihteerin rouva tuli tilaisuuteen paikalle lavantautisena.

Uusi rakennus jää heti tyhjilleen

Pian vihkiäisten jälkeen syttyneen Talvisodan aikana lähetystön henkilökunta evakuoitiin Suomeen ja lähetystörakennus jäi oman onnensa nojaan. Sodan aikana tiedettiin Terijoen hallituksen edustajien majailleen lähetystön tiloissa, sillä henkilökunnan palattua he löysivät huoneista edustajien papereita.

Talvisodan jälkeen Moskovaan suurlähettilääksi nimitetty J.K. Paasikivi ja lähetystön muu henkilöstö pääsivät muuttamaan lähetystörakennukseen perinpohjaisen siivouksen ja lämmityksen kuntoon saattamisen jälkeen. Moskovan diplomaattikunnan evakuoimisen jatkosodan tieltä syyskuussa 1941 jälkeen Ruotsin lähetystö ja sen konsuli Karl Reinius jatkoivat Suomen etujen valvomista Neuvostoliitossa ja pitivät myös huolta lähetystörakennuksesta.

Sotavuosina lähetystörakennus pääsi melko huonoon kuntoon. Päärakennuksen julkisivun seinät ja rappaus olivat sadeveden kostuttamat ja pilaamat, ja samoin siipirakennuksen tasakatto vuoti pahasti. Osa vesijohdoista oli haljennut rakennuksen päästyä sotavuosina välillä kylmilleen. Muutamat kiväärinluodeista sodan aikana särkyneet ikkunat olivat korjaamatta. Lähetystön talvipuutarhassa kaikki kasvit olivat kuolleet sodan aikana. Vaikka sodan jälkeisissä oloissa varojen laittaminen kukkiin tuntui rahan haaskaukselta, oli lähetystön mielestä talvipuutarha laitettava kuntoon talon arkkitehtuurin vuoksi sekä vuoden 1946 itsenäisyyspäiväjuhlia varten.

Huoltotoimien haasteet

Lähetystörakennuksen remonttia varten Neuvostoliiton ulkoasiainministeriö ei antanut lupaa suomalaisten ammattilaisten paikalle tuomiseen, vaan sen toteutti varta vasten ulkomaisia edustustoja palvelemaan keskittynyt diplomaattien huoltohallinto GlavUpDK

Koska Moskovassa tavaroiden saatavuus oli heikko, eikä niiden laatu ollut paras mahdollinen, joutui Suomen lähetystö tekemään melkoisia tarviketilauksia suoraan ministeriöstä. Tilauksia tehtiin haloista lähtien ja niitä tilattiinkin aina vaunulastillinen kerrallaan. Tavaroiden hankinta kuitenkin tuotti lähetystölle paljon harmia, sillä ulkoministeriö ei hoitanut tilauksia tarpeeksi nopeasti ja jätti niitä välillä myös toteuttamatta. Tästä johtuen lähetystö esimerkiksi odotti kaksi vuotta WC:n varaosia, mistä syystä peräti kaksitoista WC:tä oli joko täysin tai osittain rikki.  

Huonokuntoiseen lähetystörakennukseen tehtiin vuosien aikana remontteja lähes vuosittain, ja ajan saatossa erityisesti rakennuksen rapistunut ulkonäkö alkoi aiheuttaa kiusallista huomiota ja vaikuttaa Suomi-kuvaan. 

Pitkää päivää ja tilanahtautta

1950-luvulla henkilökunta asui vielä kokonaisuudessaan lähetystössä, mikä oli vierailujen ja valtuuskuntien tulon vuoksi järkevää, koska töitä tehtiin välillä jopa puoleen yöhön. Erityisesti kauppasopimusneuvotteluiden aikana niitä tehtiin lähes kellon ympäri, vaikka lähetystössä noudatettiin virallisesti normaalia virastotyöaikaa. Lauantaisin työskenneltiin kahdeksasta kahteen. Erilaisten valtuuskuntien määrä kasvoi koko 1950-luvun, mikä sai silloisen suurlähettilään Eero A. Wuoren kutsumaan lähetystöä ”yhdeksi helvetin hotelliksi”, sillä valtuuskuntien vastaanotto ja kestitseminen söivät paljon lähetystön aikaa ja voimavaroja. Tästä oli kuitenkin se hyvä puoli, että suomalaisvieraiden kanssa kutsuttiin aina delegaation venäläiset vastinparit lähetystöön, mikä tarjosi oivan tilaisuuden saada venäläisiin edes jotain kontaktia.

Suurlähetystön kunnostustyöt tehtiin pitkälti lähetystön omin voimin, mutta 1960-luvulla lähetystötalon viat alkoivat olla jo sitä luokkaa, ettei peruskorjausta voinut enää välttää. Rakennuksen huonokuntoisuuden ohella lähetystössä oli ongelmana myös tilanahtaus henkilökunnan määrän kasvettua vuosien aikana niin, että työtiloja oli jo hankala järjestää. Kansliatilojen puute päädyttiin ratkaisemaan niin, että osa entisistä asuintiloista muutettiin toimistohuoneiksi. 

Peruskorjauksessa löytyi ”mikrobetonia”

Seiniä remontoitaessa löytyivät myös sinne talonrakentamisvaiheessa asennetut mikrofonit, kun erään sähkömiehen käsiin putosi sotilasasiamiehen huoneen seinän rappausta poistaessa kymmenen senttiä läpimitaltaan oleva kummallinen muovirasia, jonka sisällön merkitys selvisi, kun rakennustöiden valvoja kutsuttiin paikalle. Kuuntelulaitteita oli piilotettu myös juhlasaliin, suurlähettilään työhuoneeseen ja makuuhuoneisiin, mutta kakkosmiehen närkästykseksi hänen huoneistaan ei mikrofoneja löydetty. Peruskorjaus saatiin päätökseen, ja harjannostajaisia vietettiin voileipäpöydän ja kotimaisen oluen kera marraskuussa 1974. 

Peruskorjauksen myötä ei lisätilan tarvetta kuitenkaan saatu lopullisesti ratkaistua, vaan 1981 lisärakennuksen suunnittelu aloitettiin pikaisesti uudelleen. Henkilökunnan määrä oli nimittäin kasvanut huomattavasti ja sen uskottiin tulevaisuudessa vielä kasvavan. Rakennustyöt aloitettiin kuitenkin vasta 1994 ja saatiin päätökseen kaksi vuotta myöhemmin. Silloinen ulkoministeri Tarja Halonen vihki uuden lisärakennuksen käyttöön 29.4.1996. Uuden rakennuksen myötä henkilökunta sai käyttöönsä muun muassa monitoimitilan, kirjaston, kanttiinin ja uima-altaan, joka Moskovan helteissä tuli joka kesä enemmän kuin tarpeeseen.  

Käyntikortti, työpaikka ja koti

Moskovan-suurlähetystö on nykyisellään Suomen suurin edustusto ulkomailla ja se tarjoaa työpaikan noin 70 henkilölle sekä kodin usealle diplomaattiperheelle. Edustuston toiminta on vuosikymmenten aikana laajentunut, mutta sen perustehtävä on pysynyt samana: Edustaa Suomea Venäjällä. Vuonna 2018 lähetystön päärakennus vietti 80-vuotisjuhlaansa. Samoihin aikoihin saatiin päätös rakennuksen peruskorjauksesta, joka tullaan toteuttamaan vuosikymmenen vaihteessa.  

Suomen edustustopäälliköt Moskovassa

Venäjä

2016-
Mikko Hautala, suurlähettiläs

2012-2016
Hannu Himanen, suurlähettiläs

2008-2012
Matti Anttonen, suurlähettiläs

2004-2008
Harry Helenius, suurlähettiläs

2000-2004
Rene Nyberg, suurlähettiläs

1996-2000
Markus Lyra, suurlähettiläs

1993-1996
Arto Mansala, suurlähettiläs

1991-1992
Heikki Talvitie, suurlähettiläs

Neuvostoliitto

1988-1992
Heikki Talvitie, suurlähettiläs

1983-1988
Aarno Karhilo, suurlähettiläs

1974-1982
Jaakko Hallama, suurlähettiläs

1970-1974
Björn-Olof Alholm, suurlähettiläs

1967-1970
Jaakko Hallama, suurlähettiläs

1963-1967
Jorma Vanamo, suurlähettiläs

1955-1963
Eero A. Wuori, suurlähettiläs

1953-1955
Åke Gartz, lähettiläs 1953-1954, suurlähettiläs 1954-1955

1945-1953
Carl-Johan Sundström, lähettiläs

1940-1941
Juho Kusti Paasikivi, lähettiläs

1931-1939
Aarno Yrjö-Koskinen, lähettiläs

1927-1930
Pontus Artti, lähettiläs

1922-1927
Anders Verner Hackzell, lähettiläs

1922
Eero Järnefelt, va. asiainhoitaja

1921-1922
Karl Walter Boris Gyllenbögel, va.asiainhoitaja

1922
Eero Järnefelt, va. asiainhoitaja

1921
Anders Ahonen, va. valtuutettu