Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys Espanjassa huhtikuussa 2025
Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13. huhtikuuta 2025. Ulkomailla ennakkoäänestys järjestetään 2.–5. huhtikuuta 2025 välisenä aikana, mutta monessa ennakkoäänestyspaikassa aukioloaika on käytännön syistä mainittua ajanjaksoa lyhyempi.

Samassa ennakkoäänestyksessä on siten mahdollista äänestää ennakkoon kahdessa eri vaalissa. Aluevaaleja ei kuitenkaan toimiteta Helsingin kaupungissa eikä myöskään Ahvenanmaan maakunnassa.
Ulkomailla ennakkoäänestyspaikkoja on 79 eri valtiossa yhteensä 112 Suomen edustustossa tai edustuston toimipaikassa. Osa ennakkoäänestyspaikoista on avoinna vain joinakin ennakkoäänestyspäivinä. Ulkoministeriö vastaa ennakkoäänestyksen järjestämisestä edustojen lisäksi suomalaisilla aluksilla, jotka liikkuvat Suomen rajojen ulkopuolella ennakkoäänestysajankohtana.
Oikeusministeriöllä on yleisvastuu vaalien toimeenpanosta. Oikeusministeriö on julkaissut vaalit.fi-verkkosivuilla listan ennakkoäänestyspaikoista(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) ja niiden aukioloajoista.
Koko ennakkoäänestysajanjakson ja vaalipäivän ulkomailla oleskelevat äänioikeutetut voivat ennakkoäänestää myös kirjeitse ulkomailta. Ohjeet kirjeäänestykseen(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) löytyvät oikeusministeriön vaalisivuilta.
Ennakkoäänestys Espanjassa
Barcelona
Suomen kunniapääkonsulaatti
Plaza Urquinaona 6, 7. krs (Torre Urquinaona), 08010 Barcelona
Puh. +34 93 443 1598
Avoinna: | Klo: |
---|---|
3.4. - 4.4.2025 | 10.00 - 15.00 |
5.4.2025 | 10.00 - 14.00 |
Fuengirola
Aurinkorannikon seurakunnan seurakuntakoti
Avenida de las Salinas 3, Edificio Detelina, 29640 Los Boliches, Fuengirola, Espanja
Puh. +34 952 212435
Avoinna: | Klo: |
---|---|
2.4. - 5.4.2025 | 10.00 - 14.00 |
Las Palmas de Gran Canaria
Suomi-kerho/Club Finlandia
Calle Portugal 13, 35010 Las Palmas de G.C., Gran Canaria
Puh. +34 928 224 358
Avoinna: | Klo: |
---|---|
2.4. - 4.4.2025 | 10.00 - 14.00 |
Madrid
Suomen suurlähetystö
Paseo de la Castellana 15-4, 28046 Madrid
Puh. +34 913 196 172
Avoinna: | Klo: |
---|---|
2.4. - 4.4.2025 | 10.00 - 15.00 |
5.4.2025 | 10.00 - 14.00 |
Puerto de la Cruz, Teneriffa
Suomi-kerho/Club Finlandia
Edificio Belitope, Calle Sebastián Padrón Acosta 6, 38400 Puerto de la Cruz
Puh. +34 928 224 358
Avoinna: | Klo: |
---|---|
2.4. - 4.4.2025 | 10.00 - 14.00 |
Torrevieja (Alicante)
Centro Cultural Virgen del Carmen
Calle del Mar 28, 03182 Torrevieja (Alicante)
Puh. +34 966 708 303
Avoinna: | Klo: |
---|---|
3.4. - 5.4.2025 | 10.00 - 14.00 |