"En ole kokenut yrittämistä Espanjassa vaikeaksi"

Yrityskonsultti Sami Auvinen auttaa suomalaisia yrityksiä Espanjan valloituksessa. Lue lisää, millaisia kokemuksia Auvisella on yrittäjänä toimimisesta Espanjassa ja millaisia neuvoja hän antaisi Espanjan markkinoille aikovalle yritykselle.

Sami Auvinen

Sami Auvinen on yksi Madridissa toimivan yrityskonsultointiyrityksen Inseltraden perustaneista yrittäjistä. Vaikka yritys on vasta nelivuotias, Auvinen itse on viihtynyt Espanjassa jo 18 vuotta. Yllättävää onkin, että Jyväskylässä syntyneelle ja Lahdessa nuoruutensa viettäneelle Auviselle espanjan kielen opiskelu oli alun perin vaihtoehto B. Alun perin nuori, Latinalaisen Amerikan kulttuurista kiinnostunut ja samban soittoa harrastanut Auvinen olisi halunnut opiskella portugalia. Kuitenkin portugalin opiskelumahdollisuuksien ollessa hänen asuinpaikkakunnallaan niukat hän päätyi opiskelemaan espanjaa. Opintojen aloittamisen jälkeen espanja alkoikin kiehtoa nopeasti sekä kielenä että maana.  Kesällä 1999 työharjoittelu vei markkinointia ja tuotekehitystä opiskelleen nuorukaisen Barcelonaan, ja sille tielle hän jäi. Barcelonan harjoittelusta ponnistanut Auvinen on sittemmin työskennellyt Espanjassa myynnin, markkinoinnin ja konsultoinnin parissa esimerkiksi Finprolla.

Kuva: Sami Auvinen
Inseltrade järjesti tapahtuman yhteistyössä suurlähetystön ja MIKSEI:n kanssa suurlähettilään residenssissä viime syksynä.

Inseltrade syntyi vuonna 2014, kun Auvinen ja joukko entisiä nokialaisia päättivätperustaa yrityksen. Inseltraden takana oleva teknisen ja kaupallisen alan osaajista koostuva joukko tarjoaa palveluja Espanjan ja Portugalin markkinoiden avaamiseksi ulkomaalaisille yrityksille. "Valtaosa asiakkaistamme on suomalaisia pk-yrityksiä. Räätälöimme palvelumme asiakkaidemme tarpeiden mukaan, ja olemme tehneet esimerkiksi markkinatutkimuksia, partnerihakuja, myyntikanavien selvityksiä ja avauksia. Olemme järjestäneet myös tapahtumia ja opintomatkoja. Esimerkiksi viime vuonna järjestimme Suomen Madridin-suurlähetystön ja Mikkelin seudun kehitysyhtiön MIKSEI:n kanssa Embassy Eventin suurlähettilään residenssissä", Sami kertoo. Vastaavia projekteja yrittäjät suunnittelevat tulevalle syksylle.

Sami kertoo työnsä olevan kausiluontoista. Kevät ja syksy ovat vuoden vilkkainta aikaa, kun taas kesäkuukaudet ovat Espanjassa suomalaisten asiakkaiden kanssa työskentelevälle yrittäjälle hiljaisia. Suomen ja Espanjan lomakaudet poikkeavat nimittäin toisistaan: Suomessa lomaillaan yleisesti heinäkuussa, Espanjassa taas elokuussa. Toimelias yrittäjä ideoikin parhaillaan, kuinka hiljaiset kesälomakuukaudet voisi parhaiten käyttää hyödyksi.

Sami Auvinen

Auvinen suhtautuu yrittäjyyteen Espanjassa mutkattomasti. "Usein Suomessa ajatellaan yrittämisen olevan vaikeaa. En itse ole kokenut yrittämistä vaikeaksi, vaan yrittäjyys tuli minulle melko luonnollisesti. Hyppy yrittäjyyteen ei ollut suuri, kun olin jo toiminut alalla, ja tiesin kuinka asiat toimivat. Lisäksi Espanjassa byrokratia on maltillista ja yrittämisen aloittaminen on tehty sujuvaksi. Tai ehkä meillä on ollut vain hyvä kirjanpitäjä", Sami uraa.

Työskenneltyään kansainvälisessä ympäristössä Sami on huomannut, että liike-elämässä pohjoismaalaisuutta arvostetaan. Siten pohjoismaalaisiin yrityksiin voidaan suhtautua muita vakavammin. "Kuitenkin Suomi-kuva tuo mukanaan myös vastuuta ja sitä on pidettävä yllä. Sinulta voidaan odottaa esimerkiksi, että olet aina ajoissa, vaikka muut eivät olisikaan", Sami huomauttaa.

Toimiessaan yrittäjänä Espanjassa Sami on ollut yllättynyt byrokratiasta, joka tulee vastaan kaupanteossa suuryritysten kanssa. Muuten Sami kertoo kaiken menneen hyvin: virheistä on oppinut ja asiat ovat aina järjestyneet.

 Sami antaa neljä vinkkiä Espanjan markkinoille aikoville suomalaisille yrityksille:

  1. Testaa tuote Suomessa.

"Osa tuotteista voi olla valmiita globaaleille markkinoille jo syntyessään. Kuitenkin, mikäli tuote ei ole vielä täysin valmis, voi olla hyvä testata jo Suomessa, kannattaako tuotetta lähteä viemään eteenpäin."

  1. Tee markkinaselvitys tai tuotetestaus.

"Jos et ole varma tuotteen toimivuudesta jollain markkinalla, aloita tekemällä pienimuotoinen markkinaselvitys. Tämä voi olla myös tuotetestaus, jonka pohjalta saadaan syvempää tietoa kuin perinteisestä markkinatutkimuksesta. "

  1. Käytä paikallista partneria.

"Liiketoiminnan aloittamisessa paikallisen partnerin avun hyödyntäminen säästää aikaa ja tekee prosessista tehokkaamman."

  1. Ota kieli haltuun.

"Kyky tuottaa materiaaleja ja mainoksia paikallisella kielellä antaa etumatkaa ja helpottaa toimintaa."

  1. Hanki ja pidä yllä kontakteja.

"Espanjassa toimiessa on tärkeää olla henkilökohtaisia kontakteja. Aktiivisuus asiakkaiden suuntaan kannattaa."

Laajentumishaluiselle yritykselle Sami vinkkaa lopuksi, että Espanjan markkinoilla toimiminen voi avata väylän myös Latinalaisen Amerikan markkinoille.

Lue lisää Inseltradesta: http://inseltrade.com/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Jutun on kirjoittanut Hannaleena Jokihaara.