Kiina kasvaa kohisten supervallaksi

Kolumni on julkaistu Pohjolan Sanomissa viikolla 25/2010.

Kun käy Kiinan suurkaupungeissa katsomassa huimaa kehitystä, muu maailma alkaa kutistua. Shanghain keskusta upouusine pilvenpiirtäjineen, siltoineen ja rantakatuineen on vaikuttavampi näkymä kuin Manhattan New Yorkissa. Me miljoonat Maailmannäyttelyssä 2010 käyneet voimme vain ihmetellä idän jättiläisvaltion valtavaa talouskasvua ja nousevaa voimaa.

Kiinan kansantasavalta on ollut jo kauan väestöllinen supervalta, nyt 1300 miljoonine asukkaineen. Se on myös talouden suurvalta, ohittamassa itänaapurinsa Japanin maailman toiseksi suurimmaksi taloudeksi ja lähestymässä ainoaa haastajaansa Yhdysvaltoja. Kulttuurinen suurvalta Kiina on ollut jo yli kolme vuosituhatta.

Kiinan kehityskaari aikamme supervallaksi on ollut pitkä ja värikäs. Kiinan valtion perustajana pidetään Shang-dynastian keisareita 1700-luvulla ennen ajanlaskumme alkua. Tuolloin Etelä-Euroopassa kukoisti antiikin ajan kreikkalainen kulttuuri, sen minolainen alkuvaihe, ja Pohjois-Afrikassa faaraoiden ajan egyptiläinen korkeakulttuuri.

Sen jälkeen Kiinan valtiohistoriassa on ollut lukuisia nousu- ja laskukausia. Nousukausina voimakkaat hallitusdynastiat ovat laajentaneet valloituksin ja hallinnon keinoin valtion maa-alaa.

Kiinalaisen kulttuurin kukoistuksen ajat ovat olleet aikansa huippua maailmassa. Keksintöinä Kiinan lahjoja muulle maailmalle ovat ainakin valtiolippu, kalenteri, kirjoituskieli, ruuti, kompassi ja helmitaulu.

Kiinassa on käyty myös maan sisäisiä valtataisteluita, viimeksi verisesti sisällissodassa 1946-1949. Siinä voittajiksi selviytyivät kommunistit Mao Tsetungin johdolla. Pitkän marssin jälkeen hän julisti Pekingissä 1.10.1949 Kiinan kansantasavallan perustetuksi.

Kiinan valtiohistoriassa nykyinen kommunistipuolueen valtakausi on siis hyvin lyhyt. Sen aikana Kiinan yli miljardiksi kasvanut väestö on kuitenkin kokenut suurimmat muutokset elämässään kaikkiin aiempiin sukupolviin verrattuna.

Sisällissodan ja kommunistisen vallankumouksen jälkeen laaja maa oli jälleenrakennettava ja olot vakautettava. Tämä tehtiin Neuvostoliiton mallin mukaisesti. Kapitalismi ja sen edustajat tuhottiin tai karkoitettiin muualle ja siirryttiin sosialismiin. Muutosprosessissa ainakin 30 miljoonaa kiinalaista menehtyi, suurin osa nälkään.

Kommunistipuolueen johto käynnisti 1960-luvulla kulttuurivallankumouksen, jonka oli määrä vahvistaa sosialismin aatetta ja rakenteita. Siinä älymystön vainoa kiihdytettiin ja se huipentui ajoittain puhemies Maon henkilöpalvonnaksi.

Maltillisten ja radikaalien kommunistien valtataistelu jatkui 1970-luvun lopulle asti. Kiinan vahvaksi mieheksi Maon jälkeen nousi maltillinen Deng Xiaoping, Kiinan nykyisen järjestelmän luoja. Hänen suuri ideansa oli risteyttää kommunistinen hallinto ja kapitalistinen talous – aatehistorian suurin paradoksi.

Tämä ennen näkemätön kokeilu jatkuu siellä yhä. Sen seurauksena sadat miljoonat kiinalaiset ovat päässeet köyhyydestä. Vielä 1970-luvulla Kiinassa oli vain muutaman miljoonan ihmisen rajattu eliitti kommunistipuolueessa, hallinnossa ja valtionyhtiöissä käyttämässä valtaa tuhannen miljoonan köyhän työläisen yli. Nyt Kiinan suurimpia kaupunkeja asuttaa paljolti jo keskiluokkainen väestö. Se on heräilemässä vaatimaan uusia ihmisoikeuksia, myös poliittisia.

Seuraava merkittävä vaihe Kiinan pitkässä ja huikeassa kehityskaaressa lieneekin kansan yli tuhatmiljoonaisen enemmistön ja kommunistipuolueen johdon välinen ottelu. Nouseva ja vaurastuva keskiluokka on toistaiseksi tyytynyt talouskasvun hedelmiin. Vähitellen se alkanee vaatia myös poliittisia oikeuksia ja kansalaisvapauksia tavoitteenaan monipuoluedemokratia. Mitä ja miten Kiinan kommunistipuolue sellaisiin vaatimuksiin vastaa?

Kirjoittaja on ulkoministeriön lähetystöneuvos Vesa Jaakola.