Asiakirjojen laillistus

Suomessa käytettäväksi tarkoitetut ulkomaanviranomaisen antamat asiakirjat ja todistukset on laillistettava. Laillistaminen tapahtuu maassa, joka on asiakirjan antanut.

  1. Asiakirjan myöntäneen maan ulkoministeriö laillistaa sen oikean viranomaisen antamaksi.
  2. Maassa toimivaltainen Suomen edustusto laillistaa asiakirjan liittämällä siihen todistuksen kyseisen maan ulkoministeriön virkamiehen oikeudesta antaa tällaisia todistuksia.

Laillistaminen Kiinassa

Varaa aika notaaritointa ja laillistusta varten.  Toimitusaika on noin viikko. Notaaritodistusta varten tarvitsemme tiedon mille taholle ja mitä tarkoitusta varten todistusta tarvitaan. Todistus voidaan tehdä ainoastaan suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Edustusto voi laillistaa ainoastaan asiakirjoja, joilla on yhteys Suomeen ja jotka perustuvat viranomaisasiakirjoihin (omia vakuutuksia/lausuntoja ei voi laillistaa). Jotta kiinalaisen paikallis­viranomaisen antama asiakirja (kuten syntymä-, avioliitto- ja kuolintodistus) on pätevä Suomessa, tulee se laillistaa kolmivaiheisesti Kiinassa seuraavasti:

  1. Asiakirja notarisoidaan kiinalaisella notaarilla, joka myös kääntää asiakirjan englanniksi. Notaari­toimistojen yhteystiedot Kiinassa: www.chinanotary.org/(Linkki toiselle verkkosivustolle) (avautuu uuteen ikkunaan) (kiinaksi).

  2. Tämän jälkeen notarisoitu asiakirja laillistetaan:

  • Pekingin toimialue: Kiinan ulkoministeriössä (Legalization Division of the Consular Section of Ministry of the Foreign Affairs, Puh. +86-010-65889761)

  • Shanghain toimialue: paikallisessa ulkoasiaintoimistossa
    Yhteystiedot: Equatorial Hotel Office Building, Hua Shan Road No. 228, 2nd floor, Shanghai, +86-021-62470833

  1. Tämän jälkeen Suomen edustusto laillistaa todistuksen:

  • Pekingin toimialue: Suomen suurlähetystö Pekingissä

  • Shanghain toimialue: Suomen pääkonsulaatti Shanghaissa

Huom. Viisumihakemuksen laillistusta vaativiin liitteisiin riittää pelkästään Kiinan ulkoministeriön laillistus (Suomen edustuston laillistusta ei vaadita).

Laillistaminen on lähtökohtaisesti maksullista. Laillistaminen on maksuton vain silloin, kun asiakirjat on tarkoitettu liitettäväksi edustuston välittämään tai asiakkaan itse lähettämään väestörekisteri-ilmoitukseen.

Jotta Suomessa laadittu viranomaisasiakirja olisi pätevä Kiinassa, tulee se laillistaa Suomessa. Lisätietoja ulkoministeriön verkkosivuilta(Linkki toiselle verkkosivustolle) (avautuu uuteen ikkunaan).