Terveys

Maailman terveysjärjestö WHO

Terveyttä kaikille

Maailman terveysjärjestö WHO(Linkki toiselle verkkosivustolle) (World Health Organization) on YK:n erityisjärjestö, jonka tavoitteena peruskirjan mukaan on turvata mahdollisimman hyvä terveys kaikille ihmisille. Peruskirja määrittelee terveyden täydellisenä fyysisenä, henkisenä ja sosiaalisena hyvinvointina, eikä pelkästään sairauden tai vamman puuttumisena. Parhaan mahdollisen terveydentilan saavuttaminen todetaan peruskirjassa perusoikeudeksi riippumatta rodusta, uskonnosta, poliittisista näkemyksistä tai taloudellisista ja sosiaalisista oloista. Tämän saavuttamiseksi WHO:n tehtävänä on johtaa ja koordinoida globaalia terveyteen kohdistuvaa työtä ja muun muassa seurata terveydentilan kehittymistä, edistää terveystutkimusta, kehittää ja ylläpitää terveyteen liittyviä normeja, ehkäistä tartuntatautiepidemioita sekä tukea pyynnöstä jäsenmaita terveyspolitiikan kehittämisessä ja hätätilanteissa. WHO voi myös tehdä aloitteita esimerkiksi terveysalan kansainvälisistä sopimuksista ja puitesopimuksista.

Lääketieteellisestä ja tartuntatautijärjestöstä kestävän kehityksen toimijaksi

WHO perustettiin vuonna 1948. Yhteystyöpariksi tulivat jäsenmaiden terveysministeriöt. Jäsenmaiden ohjauksessa WHO kehittyi pääasiassa terveysjärjestelmien puitteissa toimivaksi, tärkeäksi lääketieteelliseksi ja tartuntatautijärjestöksi. Samalla WHO:lla on kuitenkin aina ollut tärkeä rooli erityisesti äitiys- ja lapsiterveyden edistämisessä. WHO:n tärkein yksittäinen saavutus on isorokon juuriminen vuonna 1980. Viime vuodet WHO on työskennellyt polion hävittämiseksi maailmasta. WHO on eri tavoin pyrkinyt ottamaan huomioon sen, että tarttumattomat taudit ovat aiheuttavat nykyisin suuremman tautitaakan kuin tartuntataudit, mutta järjestön toiminnassa tartuntataudeilla on edelleen merkittävä osuus.

Agenda 2030 ja terveyden sisällyttäminen globaaleihin kestävän kehityksen tavoitteisiin avasi WHO:lle mahdollisuuden vahvistaa painoarvoaan YK:ssa. WHO:n yleiskokouksen vuonna 2018 hyväksymä yleinen työohjelma (General Programme of Work 2019–2023, GPW) laadittiin vastaamaan Agenda 2030:n terveystavoitteiden toimeenpanon tarpeisiin. Tähänastisista tämä ohjelma vastaa parhaiten modernia kansanterveysnäkemystä, jonka mukaan terveys nähdään yhteiskunnan tärkeänä voimavarana ja hyvinvoinnin sekä talouskasvun lähteenä. Terveysjärjestelmällä on oma roolinsa terveyden edistäjänä ja terveyspalvelujen varmistajana. Terveyttä kuitenkin tuotetaan kaikkialla yhteiskunnassa ja se voi myös vaarantua kaikissa elinympäristöissä, mihin on vastattava laajoilla yhteiskunnallisilla, terveyden taustatekijöihin kohdistuvilla toimenpiteillä yli sektorirajojen.

Yleiseen työohjelmaan sisältyy kolme miljarditavoitetta: 1) miljardilla ihmisellä enemmän on parempi terveys; 3) parempi terveysturvallisuus ja 3) pääsy välttämättömiin terveyspalveluihin. Tavoitteiden saavuttamisessa ollaan jäljessä eniten terveyspalveluihin pääsyssä ja sihteeristö on ehdottanut, että GPW:n kestoa jatketaan kahdella vuodella. Ratkaisua etsitään terveysjärjestelmien vahvistamisesta ja perusterveydenhuollon kehittämisestä.

WHO:n normatiivisesta työstä tunnetaan ehkä parhaiten kansainvälinen tautiluokitus (International Classification of Diseases, ICD-11). Tärkeitä ovat myös monet terveyttä koskevat, näyttöön perustuvat WHO:n suositukset, jotka ohjaavat jäsenmaita terveyspolitiikan määrittelyssä.

Koronaviruspandemia ja WHO

Huolimatta WHO:n ja tartuntatautiasiantuntijoiden ”tautia X” koskeneista varoituksista, vuonna 2020 ilmaantunut koronaviruspandemia yllätti sekä WHO:n että jäsenmaat. Kiinan vuoden 2020 alussa toteuttamien ripeiden toimien vuoksi jäsenmaat saivat muutaman viikon aikaa valmistautuakseen tämän epidemian leviämiseen koko maailmaan. Pandemiavaste käynnistettiin WHO:n ohjauksessa samalla, kun tuntemattomasta viruksesta ja sen alkuperästä kerättiin lisää tietoa. Rokotteiden, lääkkeiden ja testien kehittämistä ja jakelua varten kehitettiin täysin uudenlaiset, edelleen toiminnassa olevat järjestelyt yhdessä joidenkin globaalin terveyden toimijoiden kanssa.  Vaikka pandemia edelleen jatkuu, on käynnistetty prosessi globaalin terveyshätätilannevasteen vahvistamiseksi uudella kansainvälisellä sopimuksella, aloitettu keskustelu siitä, miten WHO:n hätätilannetoimia voidaan tehostaa ja miten WHO:n kansainvälistä terveyssäännöstöä (International Health Regulation, 2007) voitaisiin kehittää tämän pandemian oppien perusteella.

Hallinto

WHO:n ylin päättävä elin on vuosittain toukokuussa kokoontuva yleiskokous, jonka tehtävänä on päättää terveyspoliittisista linjauksista. Yleiskokouksen asioita valmistelee ja sen päätöksiä toimeenpanee 34-jäseninen hallintoneuvosto, joka kokoontuu kahdesti vuodessa.

WHO:n pääjohtajaksi valittiin vuonna 2017 viisivuotiskaudelle 2018 – 2022 Tedros Adhanom Ghebreyesus, Etiopian entinen terveys- ja ulkoministeri sekä Globaalirahaston entinen puheenjohtaja. Ghebreyesus oli hankkinut terveysmeriittinsä uudistamalla Etiopian terveysjärjestelmän kattamaan koko väestön. Uuden pääjohtajan WHO:hon tuomiin merkittävimpiin uudistuksiin kuuluvat siirtyminen WHO:n tulosten seurannassa tuotoksista terveystilanteeseen pohjautuvaan vaikuttavuusarviointiin; lisäarvon etsiminen syvennetystä globaalien toimijoiden yhteistyöstä; ja maatasolla tehtävän työn lisääminen. Ghebreyesus on ainoa pääjohtajaehdokas toiselle, vuonna 2023 alkavalle viisivuotiskaudelle.

Suomi ja WHO

Suomi katsoo, että maailman tarvitsee vahvan, tehokkaan, puolueettoman ja uskottavan WHO:n ja osallistuu aktiivisesti WHO:n hallintoon – tällä hetkellä hallintoneuvoston jäsenenä - sekä kansanterveyden kannalta strategisesti tärkeimpinä pidettyihin prosesseihin, usein yhdessä EU:n kanssa. Suomi oli WHO:n hallintoneuvoston jäsen vuosina 2019-2021.

Suomella on pitkä ja luottamuksellinen suhde WHO:hon. Suomi on ollut pioneerimaa aikanaan perusterveydenhuollossa ja Terveyttä kaikille vuoteen 2000 -ohjelman kehittämisessä sekä sittemmin Terveyttä kaikille vuoteen 2015 -ohjelmassa. WHO on arvioinut kolmesti Suomen terveyspolitiikkaa.

Suomen WHO:ssa esillä pitämiä asioita ovat mm. mielenterveyden edistäminen, terveyden edistäminen yli sektorirajojen ja ”Terveys kaikissa politiikoissa”, terveys humanitaarisissa hätätilanteissa sekä välttämättömät kansanterveystoimet kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisen edellytyksenä. Suomi on viime vuosina toiminut eri foorumeilla aktiivisesti globaalin terveysturvallisuuden edistämiseksi. Kehityspolitiikan päätavoitteet, naisten ja tyttöjen oikeuden ja palvelut, seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelut ja –oikeudet ovat myös Suomen ajamia prioriteetteja. Strategisesti tärkeimmissä asioissa EU esiintyy WHO:ssa yhdellä koordinoidulla äänellä, jota käyttää yleiskokouksessa ja useimmiten myös hallintoneuvostossa EU-puheenjohtajamaa.

Pysyvä edustusto valvoo Suomen etuja ja edistää Suomelle tärkeitä asioita WHO:ssa paitsi suoraan kahdenvälisesti myös yhdessä EU- ja Pohjoismaiden kanssa. Edustusto ylläpitää tiiviitä yhteyksiä WHO:n sihteeristöön ja seuraa mahdollisuuksien mukaan myös globaalin terveyspolitiikan trendejä ja terveyskysymysten käsittelyä YK:n yleiskokouksessa. Aktiivinen osallistuminen WHO:n erilaisiin valmisteleviin kokouksiin on keskeinen osa pysyvän edustuston päivittäistä työtä. Edustuston toimintaa WHO:ssa ohjaa sosiaali- ja terveysministeriö (STM).

Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa Suomen jäsenmaksuista WHO:lle. Vuonna 2021 perusjäsenmaksu oli 1,8 miljoonaa euroa, yleisrahoitus 1 miljoona euroa ja ohjelmatuki 0,5 miljoonaa euroa. Lisäksi STM maksoi muita jäsenmaksuluonteisia maksuja noin 1 miljoona euroa WHO:n alaisille organisaatioille (Kansainvälinen syöpätutkimuskeskus IARC, WHO:n tupakan torjunnan puitesopimus FCTC, European Observatorio on Health Systems and Policies). Ulkoministeriö tuki vuonna 2021 WHO:ta 5 miljoonan euron avustuksella, jonka perusteella Suomi oli kuudenneksi suurin korvamerkitsemätöntä rahoitusta antaneista maista. Lisäksi ulkoministeriö tuki 1 miljoonalla eurolla Covid-19-vastesuunnitelman toimeenpanoa.

YK:n HIV/AIDS-ohjelma UNAIDS

HIV/AIDS kehityksen haasteena

Globaalin terveyden näkyvimmaksi ongelmaksi nousi 1990-luvulla HIV/AIDS-epidemia. Kun taudin merkitys kestävän kehityksen kannalta ymmärrettiin, perustettiin 1993 YK:n AIDS-ohjelma eli UNAIDS(Linkki toiselle verkkosivustolle). Ohjelma aloitti toimintansa vuonna 1996. UNAIDSin tehtävänä on YK:n AIDS-erityisistuntojen julistusten toimeenpanon tukeminen ja seuranta. UNAIDS koordinoi ja rahoittaa osittain yhdentoista ohjelmassa mukana olevan tukijajärjestön (ILO, UNDP, UNESCO UNFPA UNHCR, UNICEF, UNODC, UN Women, WFP, WHO ja Maailmanpankki) AIDS-työtä sovitun työnjaon mukaisesti. UNAIDS on tuonut AIDSin globaalille poliittiselle agendalle ja saanut poliittiset päätöksentekijät näkemään AIDSin ei pelkästään terveyskysymyksenä vaan yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kehitykseen sekä ihmisoikeuksiin ja vakauteen ja turvallisuuteen vaikuttavana tekijänä.

Hallinto

UNAIDSin pääjohtajana on vuodesta 20019 ugandalainen Winnie Byanyima. UNAIDSin hallintoelin on 27-paikkainen ohjelmaneuvosto, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa Genevessä. Ohjelmaneuvosto käsittelee ajankohtaisia asioita sekä ennalta valittuja erityisteemoja. Siihen kuuluu kerrallaan 22 jäsenvaltiota ja viisi kansalaisjärjestöjen valitsemaa edustajaa, joilla ei ole äänioikeutta. Tukijärjestöillä on osallistumisoikeus. Jäsenmaat toimivat äänestysryhminä. Suomi kuuluu samaan äänestysryhmään Norjan ja Tanskan kanssa. Äänestysryhmä tekee läheistä yhteistyötä Itävallan, Islannin, Ruotsin ja Sveitsin äänestysryhmän kanssa. Äänestysryhmät edistävät hyvää hallintoa käyttämällä useimmissa ohjelmaneuvoston asiakohdissa yhteiset puheenvuorot.

Suomi ja UNAIDS

Suomi on 2018–2019 äänestysryhmän edustaja ohjelmaneuvostossa.

Suomi korostaa UNAIDSissa erityisesti naisten ja tyttöjen asemaa ja oikeuksia, HIV-infektion ehkäisyn merkitystä epidemian niskan taittamisessa sekä ihmisoikeusperustaista lähestymistapaa, mukaan lukien seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin sekä kokonaisvaltaiseen seksuaalikasvatukseen liittyvät kysymykset.

Suomi tuki UNAIDSin toimintaa taloudellisesti vuoteen 2016 asti. UNAIDSin saaman rahoituksen väheneminen viime vuosina on pakottanut ohjelman etsimään keinoja toiminnan tehostamiseksi. UNAIDSissa raportoitujen häirintätapausten jälkeen ohjelmasta on tullut toimintakulttuurin muuttamisen ja häirinnän ehkäisemisen ja siihen liittyvien toimenpiteiden tehostamisen mallitoimija YK:ssa.