Salla Simukan Lumikki-trilogia kansainvälinen menestys Lontoon kirjamessuilla
Nuortenkirjailija Salla Simukan Lumikki-trilogian trillerit Punainen kuin veri, Valkoinen kuin lumi ja Musta kuin eebenpuu tullaan julkaisemaan Britanniassa. Brittiläinen kustantamo Hot Key Books julkaisee ensimmäisen osan kesällä 2014. ”Olemme erittäin iloisia, että voimme tarjota Lumikki-trilogialle kodin Britanniassa”, kustantaja Emily Thomas kertoo.
Lumikki-trilogian oikeudet on myyty 15 maahan. Käännös- ja julkaisusopimukset Britanniaan ja Yhdysvaltoihin solmittiin Lontoon kirjamessujen jälkeen. ”Ulkomaisten kustantajien innostus saada Lumikki-trilogia julkaisuohjelmiinsa on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Monella markkinalla kustantajat ovat kilpailleet käännösoikeuksista”, kirjallisuusagentti Elina Ahlbäck kertoo.
”Erityisesti minua ilahduttaa, että olemme saaneet Salla Simukan kustantajiksi jo nyt joukon maailman parhaita kustantamoja, joista monien kustannustoimittajat tunnemme henkilökohtaisesti."
"Olen iloinen ja kieltämättä myös aika ällikällä lyöty siitä, että Lumikki pääsee matkustamaan näin moneen maahan”, kertoo kirjailija itse. ”Toivon myös sydämestäni, että Lumikki-trilogia olisi osaltaan auttamassa muutakin kotimaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta pääsemään maailmalle. Meillä tehdään upeita kirjoja, joilla on mielestäni paljon kansainvälistä potentiaalia.”
Trilogian ensimmäinen osa Punainen kuin veri julkaistaan kesällä 2014 samanaikaisesti Britanniassa, Yhdysvalloissa, Australiassa ja Intiassa. ”Sallan rohkea ja elävä sankarihahmo Lumikki vie meidät kiehtovalle matkalle, ja erinomainen trillerikerronta tempaisee lukijat tarinaan. Olemme erittäin iloisia, että voimme tarjota Lumikki-trilogialle kodin Britanniassa”, Emily Thomas Hot Key Books –kustantamosta kertoo.
Kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisi Lumikki-trilogian ensimmäisen osan Punainen kuin veri helmikuussa 2013 ja seuraava osa Valkoinen kuin lumi julkaistaan syksyllä 2013. Trilogian kolmas trilleri Musta kuin eebenpuu ilmestyy keväällä 2014. Lumikki on valloittanut suomalaiset lukijansa ja trilleri on jo nyt arvostelu- ja myyntimenestys.
Salla Simukka (s. 1981) on Tampereella syntynyt kirjailija ja suomentaja. Hän on opiskellut pääaineenaan pohjoismaista filologiaa Turun yliopistossa. Simukka kirjoittaa kirja-arvioita Helsingin Sanomiin, Hämeen Sanomiin ja Suomen Kuvalehteen sekä toimittaa nuorten kirjallisuuslehti LUKUfiilistä. Lisäksi hän on mukana käsikirjoittamassa TV2:n Uusi päivä -sarjaa.
Tammikuussa 2013 Salla Simukka sai Topelius-palkinnon vuoden 2012 parhaasta nuortenkirjasta kahdesta teoksestaan Jäljellä (Tammi 2012) ja Toisaaalla (Tammi 2012). Teokset muodostavat kahden kirjan kokonaisuuden, jotka ottavat kantaa muun muassa virtuaalimaailman merkitykseen nuorten elämässä.