Miina Sillanpää 150 vuotta
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Suomen ensimmäisen naisministerin ja pitkäaikaisen kansanedustajan, Miina Sillanpään, syntymästä. Juhlavuoden suojelijana on presidentti Tarja Halonen.
Miina Sillanpää valittiin kansanedustajaksi Suomen ensimmäiseen eduskuntaan. Sillanpää istui kaikkiaan 38 valtiopäivillä ja on edelleen pisimpään eduskunnassa istunut naiskansanedustaja. Sosiaaliministerinä hän toimi vuosina 1926–1927.
Myös toimittajana työskennellyt Sillanpää otti vahvasti kantaa havaitsemiinsa yhteiskunnallisiin ongelmiin. Tasa-arvo edistäminen ja vähäosaisten aseman parantaminen olivat lähellä Sillanpään sydäntä. Hän otti kantaa työssäkäyvien naisten asemaan ja perheoloihin, perusti ensikoteja yksinhuoltajaäideille ja heidän lapsilleen sekä kiinnitti huomiota vanhusten asemaan yhteiskunnassa.
Poliittisen uransa ohella Miina Sillanpää oli merkittävä kansalaisvaikuttaja, jonka työn jälki näkyy vielä nykyisinkin monilla yhteiskunnan osa-alueilla. Ansioistaan Sillanpää sai Suomen Kulttuurirahaston suurpalkinnon ja talousneuvoksen arvonimen.
Lue lisää:
Miina Sillanpää
Miina Sillanpään seura