Suomi esillä Sveitsin kansainvälisissä suurtapahtumissa vuonna 2025
Vuosi 2025 tuo Sveitsiin kaksi merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, jotka nostavat maan kulttuurin ja urheilun keskiöön. Eurovision laulukilpailu 2025 järjestetään Baselissa toukokuussa, ja UEFA:n naisten jalkapallon EM-kisat käynnistyvät heinäkuussa kahdeksassa eri sveitsiläiskaupungissa. Suomi on ylpeänä mukana molemmissa tapahtumissa ja tuo oman energiansa näille kansainvälisille estradeille.

Eurovision laulukilpailu 2025
Eurovision laulukilpailu 2025 järjestetään 13.–17. toukokuuta Baselissa, ja sen näyttämönä toimii St. Jakobshalle -areena. Euroviisut tunnetaan kulttuurien monimuotoisuudesta ja näyttävyydestä, ja se tuo yhteen artistit yli 30 maasta kilpailemaan maailman suurimmalla musiikkilavalla.
Suomen edustaja kilpailussa on Erika Vikman, joka valittiin Uuden Musiikin Kilpailun (UMK) kautta. Vikman tunnetaan rohkeasta lavaesiintymisestään sekä provosoivasta sanomastaan, mikä näkyy ja kuuluu myös kilpailukappaleesta "Ich komme". Modernia popia, diskotunnelmaa ja metallielementtejä yhdistelevä kappale on jo herättänyt suurta kiinnostusta niin kotimaassa kuin kansainvälisessä yleisössä.
Suomi on päässyt viime vuosina Euroviisuissa lähelle kärkisijoja, ja odotukset ovat korkealla myös tänä vuonna. Erika Vikman tavoittelee finaalipaikkaa toisessa semifinaalissa 15. toukokuuta tähdäten siihen, että Suomi tuo uuden ikimuistoisen kappaleen Euroviisu-historiaan.
UEFA:n naisten jalkapallon EM-kisat 2025
Vain pari kuukautta Euroviisujen jälkeen Sveitsi toimii isäntänä UEFA:n naisten jalkapallon EM-kisoille, jotka pidetään 2.–27. heinäkuuta. Turnaus kokoaa yhteen 16 Euroopan huippujoukkuetta kilpailemaan mestaruudesta. Suomen naisten maajoukkue on mukana turnauksessa ja pelaa lohkossa A, jossa vastassa ovat isäntämaa Sveitsi, Norja ja Islanti.
Suomen ottelut pelataan seuraavissa kaupungeissa:
- 2. heinäkuuta: Suomi – Islanti, Stockhorn Arena, Thun
- 6. heinäkuuta: Suomi – Norja, Stade de Tourbillon, Sion
- 10. heinäkuuta: Suomi – Sveitsi, Stade de Genève, Geneve
Naisten maajoukkue, Helmarit, lähtee kisoihin ennakkoluulottomasti haastamaan Euroopan kovimpia maita tavoitteenaan ylittää itsensä. Vaikka Suomi on kovatasoisessa seurassa, luvassa on hieno haaste jokaiselle turnaukseen osallistuvalle pelaajalle ja suomalaiset fanit takaavat joukkueelle varmasti intohimoisen kannatuksen.
Teksti: Venla Salminen - harjoittelija, Suomen suurlähetystö, Bern
Lisätietoja: Philipp Jordi - neuvonantaja, Suomen suurlähetystö, Bern