Tukea kehitysmaaliiketoiminnan eri vaiheisiin

Kehitysyhteistyön yksityisen sektorin rahoitusmuodot on suunniteltu siten, että ne kattavat yritysten liiketoiminnan eri vaiheet kehitysmaassa. Erityisesti energia- ja ympäristösektorilta tukimuotoja löytyy erikoisille yrityksille.

Liikekumppanuusohjelma Finnpartnership(Ligar a outro website.) on eräänlainen kehitysmaaliiketoiminnan starttiraha. Sen kautta yritys voi saada avustusta esimerkiksi paikallisen kumppanin löytämiseen, toiminnan suunnitteluun ja työntekijöiden koulutukseen. Tyypilliset avustussummat ovat joitain kymmeniä tuhansia euroja.  

Developing Markets Platform(Ligar a outro website.) (Abre uma Nova Janela) (entinen BEAM-ohjelma) auttaa suomalaisia yrityksiä ja niiden kumppaneita edistämään kestävän kehityksen mukaista liiketoimintaa sekä hyödyntämään globaalia kehitysrahoitusta. EEP Afrikka -rahasto(Ligar a outro website.) on samankaltainen, mutta puhtaaseen energiaan ja ympäristöystävälliseen liiketoimintaan Etelä- ja Itä-Afrikassa tarkoitettu rahoitusmuoto.

Toimintansa jo vakiinnuttaneille yrityksille on tarjolla kehitysrahoitusyhtiö Finnfundin sijoitus- ja lainamuotoista rahoitusta(Ligar a outro website.), joka voi olla muutamia tai jopa kymmeniä miljoonia euroja. Yhtiö ei rahoita vientiä, vaan paikanpäällä kehitysmaissa tapahtuvaan yritystoimintaa.

PIF eli julkisten investointien rahoitusväline(Ligar a outro website.) on tarkoitettu suurin piirtein saman kokoluokan hankkeisiin kuin Finnfundin tuki. Toisin kuin Finnfundin tuella, PIF-instrumenttien avulla voidaan rahoittaa investointeja kehitysmaiden julkisella sektorilla. Tuen ehtona on, että investoinneissa hyödynnetään suomalaista osaamista ja tekniikkaa.

Rahoitusinstrumenttien palettia täydentää uusi ilmastorahasto(Ligar a outro website.), jonka Suomi ja Maailmanpankki-ryhmään kuuluva Kansainvälinen rahoitusyhtiö IFC perustivat syksyllä 2017. Se tarjoaa sijoitus- ja lainamuotoista rahoitusta ilmastonmuutosta ehkäiseviin hankkeisiin. IFC:n hankkeiden koko on tyypillisesti 60–100 miljoonaa euroa.

Yksityisen sektorin rooli kehityksessä

Lisää tietoa yksityisen sektorin roolista kehityksessä ulkoministeriön nettisivuilla(Ligar a outro website.).

Lue lisää esitteestä "Suomi tukee kestävää yritystoimintaa kehitysmaissa".

Suomi tukee kestävää yritystoimintaa kehitysmaissa(Ligar a outro website.) (pdf, 2 sivua, 87 kt)