200 miljardin elvytyksellä Italia satsaa yhteiskunnan digitalisointiin ja päästövähennyksiin sekä teollisuusyritysten kilpailukykyyn

Italian saanto EU:n elpymisvaroista on 190 miljardia euroa seuraavan 5 vuoden aikana. Lisäksi maa elvyttää omalla velalla. Uutta kysyntää syntyy muun muassa tietojärjestelmille, tietoturvapalveluille, älyliikenneratkaisuille, kotitalouksien energiatehokkuuden parantamiselle, jätteenkäsittelyyn sekä logistiikan ja teollisuuden automatisaatiolle. Myös kotitalouksien ostovoima kasvaa. Kysynnän kasvu voi muuttua myynnin kasvuksi myös suomalaisyrityksille. Tämä vaatii läsnäoloa, markkinaan perehtymistä sekä useimmiten kumppanuuksia ja omia alkuinvestointeja.

Avaintoimialat

  • rakennusten energiatehokkuus
  • teollisten prosessien ja logistiikan tehostaminen ja päästövähennykset
  • satelliittiteknologiaa multimodaaliseen liikenteenohjaukseen ja luonnonmullistusten aiheuttamien riskien hallintaan
  • julkisten tietojärjestelmien kehittäminen, ennen kaikkea terveyssektorilla
  • kyberturvaratkaisut

 

Julkisen kysynnän kasvu ja hankintoihin mukaanpääsyn edellytykset

Suuri osa talouden uudelleen elvytyksestä tapahtuu julkisten hankintojen kautta eli valtio, kunnat ja kuntayhtymät ja valtion liikelaitokset ostavat avoimien tarjouskilpailuiden kautta tavaroita-, palveluita- ja urakoita. Tällaisina hankkeina toteutetaan muun muassa terveydenhuollon tietojärjestelmien uusimiset, julkisrakennusten energiatehokkuuden parantaminen ja älyliikennehankkeet. Nämä tarjouskilpailut julkaistaan lähes poikkeuksetta vain italian kielellä.

Jotta tarjous erottuu muista, on pystyttävä osoittamaan, että yritys ymmärtää asiakkaan tarpeet. Siksi on tärkeää ehtiä tutkia tarjouskilpailuorganisaatiota ja selvittää, mitä se etsii. Myös pääkilpailijat markkinalla on hyvä tuntea. Kun tarjoaja ei ole paikallisesti tunnettu toimija, on osattava viestiä selkeästi ehdotetusta ratkaisusta ja sen tuomasta lisäarvosta, sekä pystyttävä esittämään uskottavat referenssit ja luotettavat vastuuhenkilöt hankkeen toteuttamiseen. Myös palveluntarjoajan vakavaraisuus tulee usein hankintaan osallistuessa osoittaa. 

Tarjoaminen suoraan julkiseen tarjouskilpailuun ja suorana sopimuskumppanina toimiminen vaatii yritykseltä kokemusta, volyymia ja paikallistuntemusta sekä usein pidempien maksuaikojen hyväksymistä. Pienemmän ja kokemattomamman yrityksen, jolla ei ole paikallisorganisaatiota tai edustajaa, on helpompi päästä osaksi julkisista hankkeista alihankkijana tai osana suurempaa konsortiota. Team Finland-maatiimi selvittää aluekohtaisesti veturiyrityksiä ja muita avaintoimijoita.

Esimerkkejä julkisista hankkeista

  • Rahdin digitaalinen ohjaus ja lastinkäsittely satamassa
  • Meritietokaapelin rakennus ja tietoturvaratkaisut
  • Alueellisen potilastietojärjestelmän modernisointi ja tietoturvan parantaminen
  • Kvanttiteknologiaan keskittyvä tutkimus- ja pilotointihanke
  • Alueellisen lentoaseman laajentaminen ja modernisointi

Yksityisen kysynnän kasvu

Elpymispaketti kasvattaa Italiassa myös yksityisiä investointeja ja kuluttajien ostovoimaa. Kysynnän ennustetaan olevan huipussaan vuosina 2022-2024, joten juuri nyt on oikea aika panostaa markkinatutkimukseen ja partnerinhakuun, jos tästä kasvusta haluaa osalliseksi.

Veturiyritykset ja systeemi-integraattorit etsivät uusia kumppaneita ja alihankkijoita parantaakseen mahdollisuuksiaan julkisissa tarjouskilpailuissa, etenkin ICT- ja rakennusalalla.  

Kotitaloudet ja taloyhtiöt investoivat nyt kiinteistöjen perusparannuksiin, sillä viime vuoden valtionbudjettiin lanseerattiin 110 %:n ns. ekobonus, joka on kotitalousvähennyksen tapainen hyöty, jolla kannustetaan kansalaisia tai kuntia tekemään remontteja, jotka parantavat rakennusten energiatehokkuutta tai suojaavat luonnononnettomuuksilta. Etuutta on pidennetty vuoteen 2023 asti. 

Yritysten investointeja suunnitellaan nyt kovaa vauhtia ja jäissä olleita hankkeita aletaan rahoituksen löytyessä aktivoida. Italialaiset yritykset panostavat nyt ennen kaikkea tuotantolaitosten ja tietojärjestelmien modernisointiin ja suorituskykyyn. Erityisinä painopisteinä suurimmissa yrityksissä on esineiden internetin (IoT) ja kvanttiteknologian haltuunotto sekä kyberturvallisuus.

Italia tehostaa yritysten kilpailukykyä ja vauhdittaa yritysten digitalisaatiota veroporkkanoin ja suorin tuin. Taloudellisia kannustimia onkin saatavissa investointeihin, jotka liittyvät innovatiiviseen teknologiaan, tutkimus- ja kehitystyöhön –etenkin eteläisessä Italiassa. Verokannustimin tehostetaan perustutkimusta, edistetään teknologian siirtoa sekä tuotantoprosessien digitaalista muutosta.

 

Lisätietoja:

Hanna Laurén, eritysasiantuntija, (ICT, liikenne- ja logistiikka)
Silva Paananen erityisasiantuntija (terveyssektori, ympäristöteknologia)
Birgitte Kankaro, asiantuntija (Lombardian alue)