Vaalikuume nousee Suomessa

Kaksi naista ja viisi miestä pyrkii Suomen seuraavaksi presidentiksi tammikuun vaaleissa. Kahdet edelliset vaalit ovat olleet täynnä äkkikäänteitä. Nyt yllätys voi olla se, ettei mitään yllätystä tule.

Silti ilmassa on vaalivärinää, kirjoittaa Kalevan toimituspäällikkö Kyösti Karvonen.

Kun odotettavissa on vaalit, joissa yksi ehdokas on ylivoimainen ennakkosuosikki, kansalaisten ja tiedotusvälineiden voisi luulla vähät välittävän koko asiasta. Tammikuussa pidettävien Suomen presidentinvaalien ennakkoasetelma on juuri tämä.

Mutta yllätys, yllätys; ilmassa on vaalivärinää, oli sitten lopputulos ennalta selvä tai ei.
Vaikka tasavallan presidentin aiemmin hyvinkin laajoja valtaoikeuksia leikattiin kovalla kädellä vuonna 2000 voimaan tulleessa uudessa perustuslaissa, presidentinvaalit saavat tämän 5,3 miljoonan asukkaan Euroopan unionin pohjoisimman jäsenmaan aina syttymään. Tulevat vaalit eivät ole poikkeus tästä säännöstä.

Kuuden vuoden välein nousevaan vaalikuumeeseen on syynsä. Presidentti valitaan suoralla, kaksivaiheisella kansanvaalilla. Toisin sanoen presidentinvaalit ovat Suomessa se vaali, jossa kansalaiset pääsevät vaikuttamaan eniten. Vaikka puolueet ovat asettaneet kaikki tarjolla olevat seitsemän ehdokasta, niillä on vaaleissa sivurooli. Pääosassa ovat ehdokkaat sekä heidän henkilökohtaiset ominaisuutensa ja näkemyksensä eivätkä puuduttavat ja usein mitäänsanomattomat puolueiden vaaliohjelmat.

Uusi perustuslaki nosti pääministerin kiistatta Suomen vaikutusvaltaisimmaksi poliittiseksi toimijaksi. Tästä huolimatta presidentti on säilyttänyt kansalaisten silmissä asemansa kansakunnan symbolisena johtajana. Presidenttiys nousi tälle jalustalle presidentti Urho Kekkosen 25 vuotta kestäneellä valtakaudella. Jos suomalaiset haluavat vaikuttaa politiikassa johonkin, se asia on presidentin valinta.

Yllätyksiä jo nyt

Jo marraskuun puoliväliin mennessä presidentinvaalikampanja ehti tuottaa joitakin yllätyksiä. Ne voivat vielä kääntyä kampanjan kuluessa moneen kertaan, ja uusia yllätyksiä voi ilmaantua.

Kaksissa edellisissä presidentinvaaleissa ennakkoasetelmat heittivät häränpyllyä todella voimakkaasti, kun suosikit vaihtuivat mielipidetiedusteluissa tiuhaan tahtiin ja lopulta tipahtivat kärjestä itse vaalipäivänä. Tällä kertaa ennakkoasetelmat voivat kestää sen sijaan vaaleihin asti. Yksi syy on se, että ehdokkaiden joukossa on istuva presidentti, jolla on aina vaaleissa etulyöntiasema. Toiseksi tällä kertaa kolme kärkiehdokasta - Halonen, pääministeri Matti Vanhanen ja Euroopan investointipankin EIB:n varapääjohtaja Sauli Niinistö - ovat nousseet ohitse muiden alusta pitäen. Näiden vaalien tuloksen yllätys voi olla se, ettei yllätystä tule.

Poikkeuksellisena voi pitää myös sitä, että vuonna 2000 niukalla enemmistöllä toisella kierroksella presidentiksi valittu Tarja Halonen näyttää säilyttäneen toimikautensa aikana huikeaksi nousseen kansansuosionsa poikkeuksellisen lähelle vaaleja ja jopa vain kasvattaneen eroa muihin ehdokkaisiin. Hänen kannatuksensa on liikkunut tänä syksynä tehdyissä useissa gallupeissa 60 prosentin tienoilla, jopa ylikin.

Olisi melkoinen paukku, jos tämä olisi myös Halosen vaalitulos. Jos suosioaalto kantaa loppuun asti näin korkeana, Halonen valittaisiin näin uudelleen jo vaalien ensimmäisellä kierroksella sunnuntaina 15. tammikuuta. Tämän vaihtoehdon suurin uhka on, että hänen voitonvarmat kannattajansa lähtisivät laiskasti äänestämään.

Halosen suosioluvut ovat olleet poikkeuksellisen korkeita läntisessä demokratiassa. Niille voi etsiä useitakin selityksiä. Halonen on puolustanut koko ajan pohjoismaista hyvinvointimallia. Lisäksi hän ei ole pitänyt Suomen liittymistä Natoon ajankohtaisena. Halonen on luonut itselleen hyvin kansanomaisen imagon ja on välttänyt eristäytymästä muusta yhteiskunnasta.

Vanhasen kannatus laahaa

Erikoista on ollut myös hallituksen pääpuolueen Suomen Keskustan ehdokkaan, pääministeri Vanhasen tähänastinen vaisu gallupmenestys. Mielipidetiedustelut yksi toisensa jälkeen ovat tuottaneet hänelle kaksi kylmää suihkua. Ensinnäkin Vanhanen on jäänyt niistä jokaisessa kokoomuksen ehdokkaan Sauli Niinistön taakse. Puoluekannatuksessa Suomen Keskusta pitää maltillista oikeistoa edustavan kokoomuksen perinteisesti selvästi takanaan.

Toiseksi Vanhasen kannatus, ainakin gallupeissa, on jäänyt reilusti jälkeen siitä prosenttiosuudesta, jonka hänen puolueensa yleensä saa vaaleissa. Vanhasen suosio presidentinvaaligallupeissa on liikkunut tänä syksynä 15-18 prosentissa kun taas puolueen peruskannatus on noin 23 prosentin luokkaa.

Vanhasen matalat luvut kaipaavat selitystä. Hänen on ensinnäkin presidentin kanssa läheistä yhteistyötä tekevänä pääministerinä vaikea haastaa Halosta uskottavalla tavalla. Toiseksi Vanhasen suosiolukuja näyttää alentaneen Halosen haastajista kenties eniten se, että keskustan vakiokannattajista melkoinen osa olisi päättänyt siirtyä suoraan Halosen taakse. Yleensä juopa keskustaa ja sosiaalidemokraatteja äänestävien välillä on molempiin suuntiin ylittämätön. Jopa keskustan vankimmilla tukialueilla Halonen voi viedä äänistä enemmistön. Vanhasta rasittavat lisäksi hänen yksityiselämäänsä liittyvät seikat. Pääministerin 50-vuotispäivät marraskuussa toivat toki hänelle roppakaupalla myönteistä julkisuutta.

Niinistöllä räväkkä kampanja

Kolmas väriläiskä on nyt oppositiossa olevan kokoomuksen ehdokas Sauli Niinistö. Euroopan investointipankin varapääjohtajana Luxemburgissa toimiva Niinistö aloitti räväkän kampanjoinnin ennen muita. Niinistö on ollut muutaman vuoden syrjässä Suomen sisäpolitiikasta. Sen ansiosta hänellä on vaalikampanjassa ulkopuolisen ja haastajan rooli.

Niinistö on ollut syksyn mielipidetiedustelujen kakkonen noin 20 prosentin kannatuksella. Lukema vastaa hänen puolueensa, kokoomuksen, yleensä vaaleissa saamaa ääniosuutta. Tämä näyttäisi viittaavan siihen, ettei kokoomusta perinteisesti äänestäviä siirtyisi Halosen taakse ainakaan siinä määrin kuin Suomen keskustasta. Näyttää joka tapauksessa selvältä, että Halonen rohmuaa etenkin naisten ääniä yli puoluerajojen.

Niinistö aloitti kampanjansa shokeeraavilla mainoksilla, joissa häntä kutsutaan "työväen presidentiksi". Näin Niinistö tunkeutui röyhkeästi presidentti Halosen reviirille. Halosen asettivat ehdolle sosiaalidemokraatit, ja myös kommunistien seuraajapuolue vasemmistoliitto liputtaa avoimesti hänen puolestaan. Lisäksi sosiaalidemokraattisjohtoinen suurin keskusammattijärjestö SAK teki jo keväällä paljon arvostelua herättäneen ja laatuaan ensimmäisen järjestöpäätöksen asettua Halosen uudelleenvalinnan taakse.

Tv-väittelyt ratkaisevat

Vaikka amerikkalaistyylinen jatkuva kampanjointi on pesiytynyt myös Suomen politiikkaan, varsinaiset vaalikampanjat ovat lyhyitä. Vaikka puolueet saivat näihin vaaleihin ensimmäistä kertaa rahaa valtion kassasta, niillä ei ole varaa pitkiin kampanjoihin. Esimerkiksi tv-vaalimainonta on edelleen Suomessa melko vähäistä.

Ratkaisevaan asemaan nousevatkin eri tv-kanavilla järjestettävät vaaliväittelyt ja -tentit sekä ehdokkaiden vaalitilaisuudet eri puolilla maata. Televisiokeskustelut nostivat viimeksi Halosen ja hänelle hävinneen entisen pääministeri Esko Ahon muiden ehdokkaiden ohi. Tällä kertaa niiden suurin jännitysmomentti on, pystyvätkö Niinistö ja Vanhanen horjuttamaan Halosen asemia ja tekeekö joku kärkiehdokkaista virheen.

Halonen on saanut uudelleenvalinnalleen myös kansainvälistä tukea. Amerikkalainen talk show -isäntä Conan O'Brien näytti Suomessakin suositussa showssaan vierekkäin Halosen ja oman kuvansa. Yhdennäköisyys porkkanan värisine hiuksineen on huomattava. O'Brien julisti kannattavansa Halosen uudelleenvalintaa. Halosta kannattavaa tv-mainosta onkin nähty shown Suomessa näytetyissä jaksoissa. "Tukijoukkomme kasvaa. Tule sinäkin" -mainos kuuluu ja kertoo Halosen kampanjan internetosoitteen.

Kolmesta pääehdokkaasta on julkaistu tänä syksynä vaalikirjat. Niillä paitsi kerätään rahaa vaalikassoihin myös tuodaan esiin ehdokkaiden inhimillisiä puolia. Esimerkiksi Halosen urasta kertovassa Yksi meistä -kirjassa kerrotaan episodi, jossa Halonen oli viime toukokuussa Moskovassa Punaisella torilla pidetyssä toisen maailmansodan päättymisen 60-vuotisjuhlassa. Suomi taisteli toisessa maailmansodassa Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan.

Kirja kertoo, kuinka Halosen silmät sumentuivat kyynelistä, kun toisen maailmansodan asepukuihin pukeutunut joukko-osasto marssi ja huusi rytmikkäästi hyökkäyshuutoaan "uraa, uraa, uraa". Halonen syntyi sodan aikana jouluaattona 1943. "Tuota huutoa isämmekin joutuivat kuulemaan", Halonen kuiskasi kirjan mukaan miehelleen.

Vaaliteemat vielä epäselviä

Vaikka vaalikampanjoita on lämmitelty jo viime keväästä lähtien, selkeitä vaaliteemoja ei ole vieläkään noussut esille. Näiden vaalien uusi piirre voikin olla se, että niissä puhutaan aiempaa vähemmän asiakysymyksistä ja sitäkin enemmän ehdokkaiden henkilökohtaisista ominaisuuksista.

Viime vaaleihin nähden asetelma on kääntynyt päälaelleen. Pääehdokkaista vain Halonen on avioliitossa kun taas Niinistö on leski ja Vanhanen on asumuserossa. Kuusi vuotta sitten Halonen ei ollut vielä naimisissa, ja hänen perusarvonsa kyseenalaistettiin.

Kokoomuksen Niinistö on viritellyt turvallisuuspoliittista keskustelua arvostelemalla nykyistä valtiojohtoa eli käytännössä presidenttiä ja pääministeriä passiivisesta Eurooppa-politiikasta. Yhtä lailla Niinistö on ihmetellyt valtiojohdon vähäistä kiinnostusta osallistua keskusteluun Euroopan yhteisestä puolustuksesta. Muut ehdokkaat ovat ihmetelleet, missä päin EU:ta tällaista keskustelua oikein käydään.

Seitsemästä ehdokkaasta vain yksi, ruotsalaisen kansapuolueen Henrik Lax kannattaa selkeästi Nato-jäsenyyttä. Niinistö ei ole sanonut kyllä, mutta suhtautuu muista ehdokkaista myönteisimmin tähän mahdollisuuteen. Halonen ja Vanhanen pitävät Nato-jäsenyyttä optiona.

Selkeimmin pääehdokkaat ovat ottaneet kantaa siihen, tulisiko järjestää kansanäänestys, jos Suomi hakisi joskus Naton jäsenyyttä. Vanhanen kannattaa varauksetta kansanäänestystä kun taas Halosen kanta on selvästi varauksellisempi. Niinistö on yllättänyt tässäkin asiassa sanomalla, että kansanäänestyksestä pitäisi keskustella vakavasti. Suurista puolueista kokoomus on Nato-myönteisin, mutta jäsenyyttä koskevaan kansanäänestykseen se on suhtautunut varauksellisesti.



Ehdokkaiden henkilökuvat

Tarja Halonen, 61. Koulutukseltaan juristi. Vaalien selkeä ennakkosuosikki. Moninkertainen ministeri, jolla ei ollut koskaan merkittäviä johtotehtäviä puolueessaan SDP:ssä. Halonen harrastaa maalausta sekä käy paljon teatterissa ja seuraa rytmistä voimistelua. Helsingin Kallion työläiskaupunginosassa syntynyt ja kasvanut Halonen on luonut presidenttikaudellaan itselleen muumimammaimagon. Halonen on pitänyt tiukasti kiinni presidentin valtaoikeuksista. Kansainvälisesti "punaisena Tarjana" tunnettu Halonen on osallistunut innokkaasti kansainväliseen globalisaatiokeskusteluun. Vaalisivut osoitteessa www.tarjahalonen.fi, myös ruotsiksi ja englanniksi.


Sauli Niinistö, 57. Koulutukseltaan juristi. Tunnettiin 1990-luvulta vuoteen 2003 kovaotteisena kokoomuksen puheenjohtajana ja nuukana valtiovarainministerinä. Aikoinaan "yhden kauden kansanedustajaksi" kutsuttu Niinistö nousi politiikan huipulle yllättäen. Hän oli Euroopan oikeistopuolueiden järjestön EDU:n puheenjohtaja 1998-2002. Niinistö elämän suuri tragedia oli vaimon kuolema liikenneturmassa 1995. Hän oli jonkin aikaa kihloissa entisen Miss Suomen, nykyisen kulttuuriministeri Tanja Karpelan kanssa. Niinistö harrastaa rullaluistelua. Niinistön poika toimii aktiivisesti politiikassa vihreiden riveissä. Vaalisivut osoitteessa www.niinistö.net, vain suomeksi.



Matti Vanhanen, 50. Valtiotieteen maisteri, entinen toimittaja. Vanhanen nousi politiikan huipulle yllättäen, kun ex-pääministeri erosi Suomen Irakgaten takia. Politiikan takarivissä pitkään ollut Vanhanen on noussut asiallisella tyylillään suosituksi pääministeriksi. Ensimmäinen presidenttiehdokas, joka on samalla myös pääministeri ja puolueen puheenjohtaja. Vanhasen isä, emeritusprofessori Tatu Vanhanen on herättänyt kansainvälistäkin huomiota rotututkimuksillaan. Asumuserossa oleva Vanhanen on innokas puuseppä. Hän asuu Helsingin seudulla itse rakentamassaan talossa. Vaalisivut osoitteessa www.mattivanhanen.net, vain suomeksi.

Heidi Hautala, 50. Maa- ja metsätaloustieteiden maisteri. Pitkäaikainen ympäristö- ja vaihtoehtoliikeaktivisti. Hautala toimi kahdeksan vuotta Euroopan parlamentissa ja oli vihreiden ryhmän puheenjohtaja. On presidenttiehdokkaista ainoa, joka haluaa vähentää presidentin valtaa. Hautala on esittänyt hyvin kriittisiä mielipiteitä Tshetshenian sodasta. Hautalan miesystävä on berliiniläinen Carlo Jordan, DDR:n aikainen oppositioaktivisti. Hautala julkaisi vaalien alla keittokirjan, jossa on kolme illalliskokonaisuuta: yksi ystäville, yksi Ranskan presidentille Jacques Chiracille ja yksi Italian pääministeri Silvio Berlusconille. Chirac ja Berlusconi ovat arvostelleet suomalaista keittiötä surkeaksi. Vaalisivut osoitteessa www.heidi2006.fi, suomeksi ja ruotsiksi.

Henrik Lax, 59. Koulutukseltaan juristi. Pitkäaikainen kansanedustaja, nykyinen Euroopan parlamentin jäsen. Kuuluu ruotsia äidinkielenään puhuvaa vähemmistöä edustavaan Ruotsalaiseen kansanpuolueeseen. Ainoa presidenttiehdokas, joka avoimesti kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Laxin kielitaito on ehdokkaista laajin. Hän ilmoittaa hallitsevansa ruotsia, suomea, englantia, ranskaa, saksaa ja myös venäjää. Vaalisivut osoitteessa www.henriklax.nu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, Laxin vaalijulistus myös venäjäksi.

Timo Soini, 43. Koulutukseltaan valtiotieteen maisteri. Kansanedustaja ja Perussuomalaisten puheenjohtaja. Puolue on Suomen Keskustasta 1950-luvulla irronneen Suomen maaseudun puolueen perillinen. Populistista poliittista perinnettä edustava Soini on ehdokkaista selvästi EU-kriittisin. Hän ennustaa, ettei EU:n perustuslaista tule koskaan mitään. Ehdokkaista oratorisesti lahjakkain. Kuuluu Suomessa vain vähän jäseniä keräävään katoliseen kirkkoon. Vaalisivut osoitteessa www.timosoini.net, vain suomeksi.

Bjarne Kallis, 60. Koulutukseltaan valtiotieteen maisteri. Puhuu äidinkielenään ruotsia. Kansanedustaja ja Kristillisdemokraattien entinen puheenjohtaja, joka uudisti puoluettaan mm. vaihtamalla sen nimen eurooppalaisten kristillisdemokraattien esikuvien mukaiseksi. Puolueen vanhoillinen siipi "rankaisi" Kallista uudistuksista, mutta hyvitti sitten häntä presidenttiehdokkuudella. Kallis on tullut tunnetuksi räväköistä kampanjoistaan, joissa tavaramerkkeinä ovat olleet mm. hevonen ja miesten alushousut. Vaalisivut osoitteessa www.bjarnekallis.net, suomeksi ja ruotsiksi.





Perustuslakianalyysi


Presidentin valta on sidottu

Presidentin virka on Suomen sisäpolitiikan tavoitelluin palkinto, mutta se ei tuo enää saajalleen valtaa niin paljon kuin vielä runsaat pari vuosikymmentä sitten. Painopiste on siirtynyt presidenttivaltaisesta parlamentaariseen järjestelmään, jossa korkein valtioelin on eduskunta ja jossa suurinta valtaa käyttää eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen pääministeri.

Presidentti nousi Suomen ulkopolitiikan ja aikaa myöten myös sisäpolitiikan kiistattomaksi johtajaksi toisen maailmansodan jälkeen. Muutosta selittää pitkälti se, että sodan tuloksena Suomen politiikan tärkeimmäksi osaksi nousivat suhteet Neuvostoliittoon. Suhteet olivat arat, ja siksi niiden hoito keskittyi presidentille ja hänen luottovirkamiehilleen.

Presidentin valtaoikeudet olivat käytännössä suurimmillaan presidentti Urho Kekkosen 25 vuotta kestäneellä valtakaudella. Kekkonen johti suvereenisti ulkopolitiikkaa, ja sisäpolitiikassa hänen valtansa ulottui yhä pidemmälle ja pidemmälle. Tämän sai aikaan Kekkosen voimakas persoona ja tämän salli joustava perustuslaki.

Käänne kohti eurooppalaistyylistä parlamentaarista järjestelmää alkoi Kekkosen seuraajan Mauno Koiviston johtokaudella, hänen tahdostaan ja reaktiona Kekkosen kauden vallan keskittymiselle. Koivistonkin kaudella oli silti voimassa kutakuinkin vanhat valtaoikeudet presidentille antanut perustuslaki, mutta hän käytti niitä säästeliäästi ja Kekkosta näkymättömämmin. Suuntaus jatkui presidentti Martti Ahtisaaren kaudella 1994-2000, jolloin presidentin ja pääministerin välille tuli jo ristiriitoja keskinäisen vallan rajoista.

Suuri perustuslakiremontti tehtiin 1990-luvun lopulla, ja se tuli voimaan 1. maaliskuuta 2000, jolloin alkoi myös uuden presidentin toimikausi. Uusi perustuslaki kavensi voimakkaasti presidentin valtaoikeuksia ja sitoi jäljelle jääneet oikeudet hallituksen myötävaikutukseen.

Kun aiemmin presidentti valitsi pääministerin, valintaoikeus on uuden perustuslain mukaan eduskunnalla. Presidentti nimittää muut ministerit, mutta ehdotuksen niistä tekee pääministeriksi valittu. Muutos on suuri, sillä aiemmin presidentti valitsi pääministerin lisäksi mm. ulko- ja puolustusministerin. Kekkonen valitsi aikoinaan myös hallituspuolueet; hallitukseen eivät päässeet ne puolueet, joita ei pidetty ulkopoliittisesti luotettavina.

Perustuslakiuudistus rajoitti myös presidentin nimitysvaltaa, ja nimitysoikeus koskee enää vain ylimpiä virkamiehiä. Presidentti Tarja Halosen kaudella eniten huomiota on saanut se, että hän käytti valtaoikeuksiaan rajojaan myöten, joidenkin mielestä niiden ylikin, Suomen Pankin johtokunnan kahden jäsenen nimityskiistassa.

Vanha perustuslaki antoi presidentille vallan myös kaataa hallituksen esittämä ja eduskunnan hyväksymä laki. Uuden perustuslain mukaan presidentti voi vain lykätä lain voimaantuloa; jos eduskunta pysyy aiemmassa kannassaan, laki tulee voimaan. Presidentti on edelleen puolustusvoimien ylipäällikkö, mutta hän päättää sotilaskäskyasioista puolustusvoimien komentajan esittelystä. Puolustusministerin on, toisin kuin ennen, oltava paikalla.

Suurin huomio uuden perustuslain voimassaolon aikana on kiinnittynyt presidentin ulkopoliittiseen valtaan sekä hänen osallistumiseensa Euroopan unionin huippukokouksiin. 1980-luvulle saakka ulkopolitiikkaa johti presidentti keskitetysti. Sen jälkeen hallituksen ja eduskunnan ulkopoliittinen rooli alkoi kasvaa.

Uuden perustuslain siteeratuimman kohdan mukaan "tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston (eli hallituksen) kanssa. Ulkopoliittinen päätösvalta on siten viime kädessä presidentillä, mutta se on sidottu hallituksen myötävaikutukseen.

Paperilla melko selkeää asiaa mutkistaa Suomen 1995 alkanut jäsenyys Euroopan unionissa. Jäsenyyden myötä EU-asioista tuli sisäpoliittisia. Eduskunta katsoo, että EU-asiat kuuluvat yksiselitteisesti hallitukselle, myös unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat asiat. Presidentti Halonen on toista mieltä.

Kiperin yksityiskohta EU-asioissa on se, kuka edustaa Suomea EU:n huippukokouksissa. Käytössä on yhä presidentti Ahtisaaren kaudella tehty kompromissi, jonka mukaan presidentti voi harkintansa mukaan osallistua huippukokouksiin pääministerin ohella. Joidenkin perustuslakiasiantuntijoiden mielestä järjestely on perustuslain vastainen. Presidentti Halonen on pitänyt tiukasti kiinni siitä, että hän osallistuu harkintansa mukaan huippukokouksiin. Siksi Suomella onkin ollut useimpien EU:n huippukokousten lounas- ja illallispöydissä kaksi lautasta, yksi pääministerille ja yksi presidentille. Tällä hetkellä Suomi on ainoa näin menettelevä EU-maa.

Kyösti Karvonen
Toimituspäällikkö
Kaleva