Kolumnit ja haastattelut

Kohta kymmenettä kuukautta jatkuva koronapandemia on ollut monella tapaa testi EU:n toimintakyvylle ja uskottavuudelle. Samalla se on kääntänyt keskustelun EU:n yhteistyöstä terveysalalla uuteen asentoon.

Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on ottanut harppauksia viime vuosina ja se on vahvistanut EU:n roolia globaalina toimijana. Merkittävällä globaalilla toimijalla tulee olla puolustuspolitiikkansa tukena teknologisesti kehittynyt ja kilpailukykyinen oma puolustusteollisuus.

Vuoteen 2050 mennessä neljäsosa maailman väestöstä tulee olemaan afrikkalaisia ja jo nyt maailman kymmenestä nopeimmin kasvavasta taloudesta seitsemän on Afrikassa. Tämä luo sekä valtavia mahdollisuuksia että haasteita niin EU:lle kuin Suomelle. Vuodesta 2020 piti tulla EU–Afrikka-suhteiden ja yhteistyön supervuosi, mutta COVID-19-pandemian vuoksi jouduttiin ottamaan aikalisä. Nyt katseet on suunnattu COVID-kriisistä elpymiseen sekä EU–Afrikka strategisen kumppanuuden uudistamiseen.

Protektionismin lisääntyminen, yhteisiin sääntöihin perustuvan monenvälisen kauppajärjestelmän rapautuminen, yksipuoliset toimet, ennakoimattomuus ja epävarmuus, vanhojen liittolaisuuksien rakoilu: onko kauppapolitiikassa mikään kuin ennen? Miten tähän on tultu ja miten tästä eteenpäin?

Kaikkia yhteiskuntia tasavertaisesti uhkaava terveyskriisi ei ole johtanut maailmalla käynnissä olevien kriisien rauhoittumiseen. Sen sijaan jonkinlainen vaikutus saatetaan nähdä viiveellä.

Suomen jäsenyys Euroopan unionissa täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Vuonna 1994 tehtyä liittymispäätöstä on kuvattu tärkeimmäksi sotien jälkeen. Liittyessämme yhdessä Ruotsin kanssa, Itämeren alueesta tuli yhä tärkeämpi osa unionia. Vuonna 2004 Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan liittyessä jäseneksi Itämerestä tuli käytännössä unionin sisämeri. Eri päätöksin on pyritty lisäämään alueen turvallisuutta, vahvistamaan haurasta meriympäristöä, turvaamaan uhanalaisia luonnonvaroja ja lisäämään taloudellista ja kaupallista yhteistyötä. Suomen turvallisuuden kannalta Itämeri on merkittävä. Taloudellisessa mielessä se on elintärkeä, kun lähes 80 prosenttia tuonnistamme ja viennistämme kulkee meriteitse.

Euroopan unionin perussopimuksen mukaan eurooppalaisilla mailla on oikeus tulla unionin jäseneksi. Osa maista on halunnut tämän mahdollisuuden käyttää, esimerkiksi itäisen Euroopan maat vuosina 2004 ja 2007, mutta muun muassa Norja, Islanti ja Sveitsi eivät. Turkki on pyrkinyt lähentymään unionia jo pitkään, mutta sen jäsenyysneuvottelut ovat käytännössä pysähdyksissä. Balkanin maille annettiin vuonna 2003 niin sanottu eurooppalainen perspektiivi eli mahdollisuus liittyä EU:n jäseneksi kriteerit täyttäessään. Lupauksen taustalla vaikutti alueen vaikea historia. EU:n itäisen kumppanuuden maille, kuten Ukrainalle ja Georgialle, on tunnustettu näiden eurooppalainen aspiraatio, mutta ilman näkymää jäsenyydestä.

Vuosi 2020 on EU:n ja Kiinan diplomaattisuhteiden 45-vuotisjuhlavuosi. Tänään EU:n ulkoministerit keskustelevat Kiinasta ja pandemian vaikutuksista laajemmin Aasian ja Tyynenmeren alueella. Tänä vuonna on edessä kaksi huippukokousta Kiinan kanssa. Juuri nyt Hongkongin tilanne herättää huolta. Taustalla virkamieskoneisto puskee yhteisen EU-Kiina toimintaohjelman päivitystä, maantieteellisten merkintöjen sopimuksen allekirjoittamista ja investointisopimuksen solmimista.

Sarjassamme EU-edustuston ulkosuhdetiimin arkea työtään valottaa tällä kertaa kehityspolitiikan parissa toimiva Kaisa Heikkilä.

Pakotteet ovat keppi, joka voidaan ottaa esiin, kun EU:n ulkoisen vaikuttamisen porkkanoiden ei katsota purevan. Euroatlanttisen yhtenäisyyden rakoilu on viime vuosina näkynyt myös pakoterintamalla, esimerkkinä tästä vaikkapa Iranin ydinsopimus. Unionin pakotepolitiikan ajankohtaisiin haasteisiin lukeutuu myös Ison-Britannian EU-ero. Pakotteista päätettäessä Suomi panostaa perusoikeuksien toteutumiseen.