Pirjo Hamnström: on ollut etuoikeus työskennellä suomalaisten yritysten puolesta Tanskassa

Heinäkuun alusta eläkkeelle Kööpenhaminan Business Finlandin senior advisor-tehtävästä siirtyvä Pirjo Hamnström tuntee suomalaisten vientiyritysten tarpeet ja toiveet Tanskan markkinoilla. Hän aloitti lähes kolmenkymmenen vuoden mittaisen uransa Suomen palveluksessa Kööpenhaminan suurlähetystön kaupallisen osaston sihteerinä. Työyhteisössään Pirjo tunnetaan etenkin peräksi antamattomuudestaan, rohkeudestaan, ainutlaatuisista asiakaspalvelutaidoistaan ja laajasta kontaktiverkostostaan.

Suurlähettiläs Vesa Vasara ja Pirjo Hamnström.

”Aina kun meille on tullut uusi harjoittelija, olemme kehottaneet häntä istumaan Pirjon vieressä yhden päivän ja kuuntelemaan, miten hän puhuu asiakkaiden kanssa. Sen päivän jälkeen harjoittelija onkin jo oppinut valtavasti asiakaspalvelusta ja –kontaktista. Pirjolla on aivan uskomaton kyky asiakkaan toiveiden kuuntelemiseen ja ratkaisujen löytämiseen”, sanoo Pirjo Hamnströmin kanssa viimeiset kymmenen vuotta työskennellyt senior advisor Terhi Rasmussen.

Organisaatiot, esimiehet ja toimintatavat ovat vuosien varrella muuttuneet, mutta se mikä on pysynyt, on työ Suomen palveluksessa Tanskassa. Pirjo Hamnström kertoo uransa alkuvaiheista:

”Olin ensimmäinen Kööpenhaminan-suurlähetystön paikalta palkattu kaupallisten neuvosten sihteeri. Minut palkattiin tehtävään vuoden 1989 elokuussa. Suurlähetystö oli silloin Esplanadilla. Vuonna -92 siirryin nykyisen Business Finlandin edeltäjän, eli Suomen ulkomaankauppaliiton palvelukseen. Samoihin aikoihin Suomen palvelukseen tulivat myös suurlähetystön nykyinen hallintovirkailija Eija Fromberg sekä muutama vuosi sitten eläkkeelle jäänyt pitkäaikainen vastaanottovirkailija Pirjo Erdogan.”

Pirjo Hamnströmin läksiäisiä vietettiin kollegoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa suurlähettilään residenssissä 20.6.2018.

Tärkeintä ovat henkilökohtaiset kontaktit

Suomen vienninedistämistä on vuosien varrella tehty monin eri tavoin. Palveluita on muun muassa tuotettu konsulttipohjalta. Tässä järjestelmässä jokaisella työntekijällä oli henkilökohtaiset tulos- ja toimeksiantotavoitteet. Myös organisaatiorakenteet sekä esimiehet ovat muuttuneet vuosien varrella.

”Olen työskennellyt todella monen alan parissa etupäässä Tanskan, mutta myös Ruotsin ja Norjan markkinoilla. Työkenttääni ovat kuuluneet esimerkiksi rakennusala, ICT, luovat alat, terveysala ja vähittäistavarakauppa.”

Uusien kokonaisuuksien haltuun otto on vaatinut jatkuvaa joustavuutta. Työssäni olen luottanut henkilökohtaisiin kontakteihin ja hankkinut rohkeasti tietoa päätöksentekijöiltä toimeksiantoja ja markkinaselvityksiä varten”.

Business Finlandin toimistolla tämä menetelmä tunnetaan Pirjon erikoisuutena. ”Pirjo menee tarvittaessa, vaikka kaksi kertaa läpi harmaan kiven. Hänellä on loppumaton määrä rohkeutta ja sisua, joka on tullut tarpeeseen kiireisellä aikataululla toteutettavien toimeksiantojen kanssa. Pirjo on tehnyt työtään valtavan suurella sinivalkoisella sydämellä”, Terhi Rasmussen toteaa.

”Hän löytää vielä projektin loppuvaiheessakin ylimääräisen vaihteen, jolla tuottaa lisäarvoa asiakkaalle. Pirjon asenteena on Asiakaspalvelu ++ ja se näkyy ja tuntuu.”, Rasmussen sanoo.

”Markkinaselvitys hevosen kengän nauloista”

Vienninedistämisen kirjoon on vuosien varrella mahtunut monenlaisia asioita. Huippuhetkiä ovat olleet etenkin Business Finlandin kasvuohjelmiin kuuluvat tapahtumat, joissa useampi suomalainen yritys on esittäytynyt tanskalaisille sisäänostajille ja muille ammattilaisille.

Viimeisimpänä esimerkkinä tästä on Design Werck-näyttelytilan kanssa yhteistyössä toteutettu ”Lifestyle Finland Corner” -näyttelykonsepti ja siihen liittyvät tilaisuudet kuten esim. jokavuotinen 3daysofdesign tapahtuma.

Toiminnan painopisteenä on viime vuosina ollut myös terveysala. Suomalaisyrityksiä on autettu toiminnan aloittamisessa Tanskassa. Menestystarinoina voidaan mainita Evondos ja NewIcon-yritykset, joiden tuotteita on käytössä muun muassa tanskalaisissa kunnissa ja sairaaloissa.

Elintarvikealalla Tanskan markkinoille tulleet Friends & Brgrs ja Classic Pizza ovat saaneet myös tärkeää käytännön apua Pirjolta etabloitumisen yhteydessä. Hän on auttanut myös monia tanskalaisyrityksiä Suomen valloituksessa, mm. Joe & The Juice-ketjua.

Suomen markkinoille tuloon ovat apua häneltä saaneet myös mm. Tiger-ketju, Bo Concept, Vestas sekä ylioppilaslakkeja tuottava Seifert.

”Helsingin lentokentältä keskustaan ajaessa moottoritien varrella näkyy monia tuttuja yrityksiä, joille on tullut tehtyä markkinaselvityksiä ja partnerihakuja sekä Tanskan että Ruotsin markkinoille. Yksityiskohtaisin toimeksianto urallani oli alkuvuosina tekemäni markkinaselvitys hevosen kengän nauloista. Lähdin sitä asiaa tutkimaan aivan samoin kuten montaa muutakin asiaa. Tietopohjan rakentaminen alkaa yhteyden saamisella oikeaan henkilöön.”

Sosiaalinen geeni

Pirjo Hamnström on kotoisen Pohjois-Karjalasta, Kesälahdelta. Hän sanoo itse olevansa enemmänkin luova ”people person”, jolle ”Excelin pyöritys” ei maistu. Kiireisinä hetkinä ja stressin iskiessä asiat ovat aina hoituneet ja jostain on löytynyt lisää energiaa. ”Repäistään, hoidetaan homma kotiin!”, Pirjo huudahtaa kysyttäessä sitä, miten vaikeista tilanteista on selvitty.

”Periksi ei anneta. Jostain löytyy aina Plan B, C tai D.” Työkaverit kuvailevat häntä myös epätyypilliseksi suomalaiseksi, jolla on vahva sosiaalinen geeni.

Pirjon suunnitelmana eläkepäivien aluksi on viettää aikaa perheen ja lastenlapsien kanssa ja pitää hyvää huolta itsestään.  Lisääntynyttä vapaa-aikaa olisi Pirjon mukaan mahdollista käyttää myös vapaaehtoistyöhön – tai ehkä jopa itsenäisen konsultin hommiin pienessä mittakaavassa. Kokemusta ja innostusta häneltä ei ainakaan puutu.

Suurlähetystö toivottaa Pirjo Hamnströmille hyviä eläkepäiviä pitkän ja vaiheikkaan uran jälkeen!