Viikko viisukuumeessa

Euroviisut on maailman suurin ja seuratuin vuosittainen musiikkitapahtuma. Spektaakkeli kerää vuosittain jopa yli 160 miljoonaa katsojaa ympäri maailman. Veikkaustilastot povasivat tänä vuonna Suomen edustajille Linda Lampeniukselle ja Pete Parkkoselle huippusijoitusta, jopa voittoa. Mikä herkullinen tilaisuus ottaa maakuvamielessä kaikki irti!

Kuva TV-median jutusta, jossa esitellään Suomen kappale ja erityisesti Linda Lampenius.
Suomi-yhteisössä viisukuume nousi ennätyslukemiin.

Lämpö alkoi nousta jo vuosi sitten, kun Itävallan edustaja JJ (Johannes Pietsch) vei voiton kotiin. Alusta lähtien oli selvää, että jotain pitäisi tehdä.

Pohjoismaista yhteistyötä

Päädyimme aloittamaan viisuviikon yhteispohjoismaisella vastaanotolla Norjan lähettilään ihastuttavassa puutarhassa. Paikalle kutsuttiin ensisijaisesti paikallista ja Pohjoismaiden mediaa. Sää suosi puutarhajuhlia, ja kaikkien neljän maan (pl. Islanti) edustajat pääsivät paikalle ja saivat toivottua huomiota. MinGin, Bangkok Tea ja Fazerin Froosh-smoothiet sponsoroivat tilaisuutta. Kokkimme Christoph loihti suomalaissävytteisiä cocktail-paloja catering-palvelun tarjoilun oheen. DJ piti tunnelmaa yllä. Tilaisuus oli niin onnistunut, että delegaatiot toivoivat yhteispohjoismaisesta vastaanotosta uutta perinnettä.

Hikeä otsalla

Nelisen viikkoa ennen varsinaista H-hetkeä edustusto sai Visit Tampereelta pyynnön etsiä Wienin kaupungilta 100 neliömetriä tilaa AITO saunan saamiseksi Wieniin. Tampere ei alun perin ollut aikonut viime vuoden malliin lähteä paikan päälle, mutta Liekinheitin-kappale ja ajatusleikki kuumasta ja kylmästä muutti aikeita. Ja toi monta kertaa hien pintaan myös edustuston työntekijöille! Mahdottomalta tuntuvasta aikataulusta huolimatta ajatuksesta tuli totta, kun saimme Wienin kuuluisan huvipuistoalueen Praterin innostumaan asiasta. Ukkonen ja rankkasade vaikeuttivat Tampere Finland Sauna Loungen pystyttämistä, mutta loppujen lopuksi aivan huvipuistoalueen sisäänkäynnin kupeessa sijainnut sauna houkutteli paikalle paljon uteliaita ihmettelemään sekä itse saunaa että saunojia. Linda Lampenius ja Pete Parkkonen pitivät viikon aikana paikan päällä lehdistötilaisuuden, joka niin ikään houkutteli paikalle yleisöä. Ajatus saunan lähettämisestä isommallekin promokiertueelle sai paljon kannatusta.

Faneja ei saa unohtaa

Edustusto halusi huomioida viikon aikana myös paikallisen suomalaisyhteisön. Yhteistyössä Saksan ja Suomen euroviisufaniklubin kanssa järjestimme rennon karaokeillan, jonka päätteeksi jännitimme Suomen menestystä ensimmäisessä semifinaalissa. Illan juontajaksi onnistuimme saamaan Baselissakin vastaavaa tilaisuutta vetäneen Etelä-Saksan faniklubin puheenjohtajan Felix Häringin. Ilta kertasi hienosti euroviisuhistoriaa Nicolen Ein bisschen Frieden- kappaleesta Käärijän Cha, cha, chahan. Ja Suomi sai finaalipaikkansa!


United by Fashion

Euroviisujen ainoassa virallisessa sivutapahtumassakin Suomi oli näyttävästi esillä. Fashion for Europe -tapahtuma kokosi 12 eri muotisuunnittelijaa Wienin raatihuoneelle, Suomea edustivat Teemu Muurimäen häikäisevät asut. Muurimäki, joka jo viime vuonna vastasi voittaja JJ:n asusta, oli Lindan ja Peten puvustajana kiinni pääkallopaikalla Stadthallella, joten suurlähetystön työntekijät huolehtivat pukujen kuljetuksesta, opastivat malleja pukeutumisessa, vartioivat asuja ja saivat siten ainutlaatuisen tilaisuuden seurata muotimaailman hälinää backstagelta käsin.

Euroviisufaninkin täytyy syödä

Wienin kaupunki osasi ottaa irti kaiken hyödyn viisuista. Raatihuoneen edessä sijainneen virallisen viisukylän lisäksi (jossa esiintyivät myös Lordi ja Erika) moni muukin kortteli oli valjastettu tapahtumaan mukaan: turistien suosima herkkutori Naschmarkt järjesti iltapäivän, jossa eri maat saivat esitellä ruokakulttuuriaan. Riisipiirakoista, lohikeitosta ja korvapuusteista vastasivat Frau Svensson -kauppaa Wienissä pitävä Minttu Grabner sekä Wienin Suomi-koulun johtokunta, taustalla soivat vanhat euroviisukappaleet. Wienin kuuluisilla kahviloilla oli nimikkomaita; erinomaista suomalaista ruokaa sai Gschamster Diener -ravintola/kahvilasta, jonka omistaja Ernst Lackner – suuri Suomi-fani - kertoi suomalaisopiskelijoiden jo 80-luvulla pitäneen ravintolassa kantailtojaan.

Edustustolle viikot olivat työntäyteisiä, mutta samalla viisut toivat arkeen piristävää vaihtelua, jännitystä ja ennen kaikkea iloista juhlatunnelmaa.

Toivotamme Sofian-kollegoillemme onnea ja menestystä matkaan ensi vuoden Euroviisuihin!

p.s. Euroviisuaiheisia kuvia ja videoita löytyy Instagram-tililtämme @finlandinaustria.

Teksti: Petra Hedman/ sl Wien