Rakennusalan kiertotalouden asiantuntijoita residenssissä
Suomi oli ensimmäinen maa maailmassa, joka otti käyttöön kiertotalouden tiekartan jo vuonna 2016. Sen jälkeen on käynnistetty monia aloitteita ja ohjelmia.
Laajan yleisön tietoisuuden saavuttamiseksi ja kiertotalousyhteiskuntaan siirtymisen edistämiseksi eri aloilla Suomessa on laadittu kiertotalouden Green Deal -ohjelma. Kiertotalouden Green deal vauhdittaa yhteiskunnan siirtymistä kiertotalouden mukaiseen toimintaan. Lisäksi Suomi on mm. uudistamassa maankäyttö- ja rakennuslakiaan. Laissa ilmastonmuutoksen torjunta sisällytetään kattavasti rakennuslainsäädäntöön.
Viime vuonna Suomi käynnisti rakennusalan kestävän rakentamisen kasvuohjelman, jossa 15 yritystä valittiin mukaan Kiertotalous rakentamisessa -sparrausohjelmaan tarjoamaan uusia toimintamalleja ja luomaan niihin liittyviä verkostoja.
Helsingin kaupunki on yksi rakennusalan kiertotalouden edelläkävijöistä. Kaupunki on käynnistänyt kiertotaloudenohjelman, jossa käsitellään purkumateriaalien uudelleenkäyttöön liittyviä kysymyksiä erilaisten kokeilujen ja pilottihankkeiden avulla. Helsingin kaupunki panostaa kaupunkistrategiansa mukaisesti voimakkaasti kaupunkiympäristön innovaatioiden kehittämiseen ja testaamiseen.
Ronny Rantamäki Helsingin kaupungilta piti kestävään rakentamiseen keskittyvässä Wienin BauZ! –kongressissa esitelmän aiheesta "From Demolition to Deconstruction and Reuse", jossa hän esitteli Helsingin kiertotalouden käytäntöjä. Tähän liittyen järjestettiin 29. maaliskuuta yhteistyössä Business Finlandin kanssa suurlähettilään residenssissä verkostoitumisvastaanotto suomalaisille ja itävaltalaisille kestävän rakentamisen asiantuntijoille.
Puheessaan suurlähettiläs Pirkko Hämäläinen kutsui vieraat myös Maailman kiertotalousfoorumiin, joka järjestetään 30.5.–2.6. Helsingissä. Foorumi kokoaa yhteen alan parhaat aivot ja esittelee maailman parhaat kiertotalouden ratkaisut. Foorumi haluaa luoda laajempaa ymmärrystä siitä, miten kiertotalouden avulla voidaan puuttua resurssien ylikulutuksen, saastumisen, ilmastonmuutoksen ja biologisen monimuotoisuuden vähenemisen perimmäisiin syihin.
Teksti: Petra Hedman