Vakiintunut parisuhde syyksi maahantulolle Suomeen ja uudet karateenisuositukset

Suomen valtioneuvosto päätti 6.8., että Schengenin ulkorajoilla, eli Suomen ja Venäjän rajalla, myös vakiintunut parisuhde katsotaan nyt välttämättömäksi syyksi maahantulolle. Viisumia voi nyt hakea Suomen edustustoista parisuhteen perusteella. Pyydämme Suomeen matkustavia huomioimaan, että jos saavut Suomeen maasta, joiden kohdalla matkustusrajoitukset jatkuvat (ml. Venäjä), sinun suositellaan olevan 14 vuorokauden ajan Suomeen saapumisen jälkeen omaehtoisessa karanteenissa. Huomaa, että omaehtoisen karanteenin suositus on voimassa, vaikka olisit käynyt koronatestissä ja saanut negatiivisen tuloksen.

Vakiintunut parisuhde syynä maahantulolle

Koronaviruspandemiasta johtuvien rajanylitysliikenteen rajoitteiden aikana Suomen ja Venäjän rajalla sallittuja maahantuloperusteita Suomeen ovat Suomessa tai muussa EU- tai Schengen-valtiossa asuvien paluu ja muu välttämätön syy. Suomen kansalaiset pääsevät aina palaamaan kotimaahan. Suomen Rajan tarkemmat ohjeet rajanylitykseen löydät täältä(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Suomen valtioneuvosto päätti 6.8., että Schengenin ulkorajoilla, eli Suomen ja Venäjän rajalla, myös vakiintunut parisuhde katsotaan nyt välttämättömäksi syyksi maahantulolle. Viisumia voi nyt hakea Suomen edustustoista parisuhteen perusteella. Schengen-säännöstö on edelleen voimassa, ja viisumin myöntämisen edellytysten tulee edelleen täyttyä.

Kuten ennen korona-aikaakin, liiteasiakirjavaatimukset(Linkki toiselle web-sivustolle.) ovat perusteena päätösharkinnalle.

Pyydämme huomioimaan, että maahantulon edellytysten täyttyminen tarkistetaan aina tapauskohtaisesti vasta rajalla, eikä maahan pääsyä voida etukäteen taata. Niin Suomen kuin Venäjän viranomaiset tekevät asiassa omat päätöksensä. Venäjän Rajavartiopalvelu ei ole vahvistanut, että se päästäisi Venäjän kansalaisia poistumaan maasta parisuhteen perusteella.

Aika hakemuksen jättämiseen Pietarissa varataan sähköpostitse osoitteesta [email protected]. Pyydämme hakijoita huomioimaan, että viisumikeskukset eivät toistaiseksi ota uusia hakemuksia vastaan, ja edustustojen kapasiteetti käsitellä hakemuksia on rajallinen.

Uudet karanteeni- ja maskisuositukset

Pyydämme Suomeen matkustavia huomioimaan, että jos saavut Suomeen maasta, joiden kohdalla matkustusrajoitukset jatkuvat (ml. Venäjä), sinun suositellaan olevan 14 vuorokauden ajan Suomeen saapumisen jälkeen omaehtoisessa karanteenissa(Linkki toiselle web-sivustolle.). Huomaa, että omaehtoisen karanteenin suositus on voimassa, vaikka olisit käynyt koronatestissä ja saanut negatiivisen tuloksen. Pyydämme maahan saapuvia myös huomioimaan, että hänelle voidaan rajalla tehdä myös koronavirustesti ja hänet voidaan määrätä viranomaisen toimesta pakolliseen karanteeniin.

Omaehtoinen karanteeni tarkoittaa, että henkilö välttää lähikontaktia muihin aina kun mahdollista, ja on kotioloissaan.

  • Suositeltavaa on, että muiden tartuntariskiä vähentääksesi et mene työpaikalle tai muualle kodin ulkopuolelle, vaan pysyt kotona omaehtoisen karanteenin aikana. Sovi työnantajasi kanssa toimintatavoista kahden viikon ajan Suomeen paluusi jälkeen.
  • Välttämätön liikkuminen on mahdollista. Välttämätöntä liikkumista on esimerkiksi pakollinen lääkärissä käynti, riittävät turvavälit huomioiden. Harrastuksissa käynti ei ole välttämätöntä liikkumista.
  • Suositellaan, että omaehtoisessa karanteenissa oleva lapsi ei osallistu varhaiskasvatukseen.
  • Myös perusopetuksessa olevan lapsen kohdalla suositellaan kotiin jäämistä ja sopimista opetuksen järjestäjän kanssa erityisistä opetusjärjestelyistä.
  • Vältä julkisen liikenteen käyttämistä.

Muista kaikissa tilanteissa seuraavat asiat:

  • Vältä fyysisiä kontakteja.
  • Vältä lähikontakteja niin paljon kuin mahdollista.
  • Noudata hyvää käsi- sekä yskimis- ja aivastushygieniaa.
  • Noudata terveysviranomaisten mahdollisesti antamia ohjeita.

Huomaathan, että Suomen terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tiukentanut maskisuosituksiaan ja suosittelee maskien käyttöä aina seuraavissa tilanteissa:

  • joukkoliikennevälineissä
  • matkalla koronavirustestiin
  • kun testin tulosta odotetaan ja jos silloin on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • ulkomailta riskialueilta (ml. Venäjä) Suomeen palatessa, kun siirrytään julkisilla esimerkiksi satamasta tai lentoasemalta karanteeniin
  • jos karanteenin aikana on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • muissa tilanteissa, joissa suositellun 1-2 metrin turvavälin pitäminen ei ole mahdollista

 

Lähde: THL(Linkki toiselle web-sivustolle.)