Suomalaisilla yrityksillä tulevaisuuden älykkäitä liikenneratkaisuja – Team Finland-matkalla luotiin yhteyksiä Italian markkinoille

Kolmetoista suomalaista yritystä pääsi tutustumaan Pohjois-Italian teollisuuskeskittymiin Torinoon ja Milanoon Team Finlandin vienninedistämismatkalla. Matka toteutettiin samaan aikaan kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin Italian vierailun aikaan.

Matkalle osallistuvat yritykset ovat suomalaisia asiantuntijoita muun muassa vihreän siirtymän ja älykkään liikenteen toimialoilla sekä digitaalisella sektorilla, kuten 5G/6G-teknologioissa ja kyberturvallisuudessa. Pohjois-Italia on puolestaan tunnettu autoteollisuudestaan, ja matka antoi suomalaisyrityksille mahdollisuuden esitellä osaamistaan eurooppalaisille suuryrityksille.

”Olimme havainneet, että Italiassa ovat käynnissä kymmenien miljardien investoinnit liittyen liikenteen sähköistymiseen ja tekoälyn hyödyntämiseen liikkumisessa. Halusimme vastata tähän kysyntään kutsumalla paikan päälle yrityksiä, jotka olivat näiden alojen asiantuntijoita. Yritykset olivat myös jo kansainvälistymisessä siinä vaiheessa, että niitä kiinnostivat Italian markkinat. Pohjois-Italiassa ja erityisesti Torinossa on kiinnostusta investoida näihin teemoihin niin yksityisellä kuin julkisella puolella”, sanoo Hanna Laurén, kansainvälisen liiketoiminnan erityisasiantuntija Suomen Rooman suurlähetystössä.

Yritykset tapasivat matkan aikana Torinon ja Milanon paikallishallinnon johtoa, toimialajärjestöjä ja italialaisia yrityksiä.

Korkean tason kontakteja

Vierailulle osallistuneet yritysten edustajat kiittelevät vierailun antia.

”Ymmärryksemme älykkään liikenteen toimintakentästä parani ja tarkentui. Nyt tiedämme, millaisia tarpeita potentiaalisilla asiakkailla ja julkishallinnolla on Italiassa”, sanoo Account Director Mikko Varjos Solitalta.

”Saimme korkean tason kontakteja Italian markkinoilta, niitä lähdettiinkin hakemaan”, sanoo puolestaan Tero Sarkkinen, Basemarkin perustaja ja toimitusjohtaja.

Vierailulla suomalaisfirmat pääsivät esittelemään omia ratkaisujaan italialaisille yhteistyökumppaneille.

”Meidän automotive-tarjontamme tavoitteena on mahdollistaa turvallinen ja tehokas ajaminen tulevaisuuden liikenteessä, tarjoamme etenkin data- ja info-palveluita erilaisiin keleihin ja olosuhteisiin”, kertoo Head of Automotive Petri Marjava Vaisalalta.

 Tulevaisuudessa avustettu ja autonominen autoilu vaatii uudenlaisia turvallisuusratkaisuja autoihin.

”Vaisalalla on kokemusta esimerkiksi sensorien, mittalaitteiden ja datapalvelujen kehittämisestä. Tiesäämallinnuksemme avulla on mahdollista ennustaa tien pinnassa matkan aikana tapahtuvia muutoksia – ei vain huonoa säätä, vaan myös huonoa näkyvyyttä, kuten sumua. Palvelumme ovat tarpeellisia myös Italiassa, jossa esimerkiksi heikentynyt näkyvys voi aiheuttaa ongelmia ja pohjoisessa lumi ja jää voivat haitata liikennettä. Kun voimme ennustaa muuttuvia tieolosuhteita, on mahdollista välttää myös ruuhkia ja viivästymisiä. Tämä mahdollistaa niin turvallisen ja tehokkaan ajamisen kuin ajan ja rahan säästön”, Marjava avaa Vaisalan ratkaisuja.

Tiesäämallinnus on erityisen olennaista myös tulevaisuudessa autonomisten autojen järjestelmien tukena. Mallinnus osaa kertoa, mikä reitti on ajokelin näkökulmasta nopein, tehokkain ja turvallisin, ja onko ajoa avustavien järjestelmien mahdollista ajaa reitin loppuun asti vai onko ihmiskuljettajan tarve tarttua rattiin.


Kuva: Vaisala Oyj

Tulevaisuuden autoissa eniten merkitsee käyttöjärjestelmä

Tulevaisuuden älykkääseen liikenteeseen liittyvät myös Solitan ratkaisut: yritys on valmis tarjoamaan Italian markkinoille data-analytiikan palveluita ja liikenteen tekoälyratkaisuja.

”Meillä on näistä vahva kokemus Pohjoismaista. Erikoisosaamistamme on datan, eli erityyppisen liikenneinfran ja liikennetilanteeseen ja –palveluihin liittyvän tiedon ymmärtäminen ja hyödyntäminen. Keräämme erilaista dataa yhteen ja avaamme sitä avoimena. Näin voimme tehostaa esimerkiksi liikenteen tilannekuvaa”, sanoo Mikko Varjos.

Basemarkilla on jo asiakkaita Italiassa. Yritys valmistaa autojen käyttöjärjestelmiä, ja autojen valmistajat ja toimittajat ovat Basemarkin potentiaalisia asiakkaita.

”Maailmasta ei löydy kovin monta vastaavaa lisensoitua käyttöjärjestelmäratkaisua autoille kuten meillä. Autobisnes on siirtymässä softa-bisnekseen - ennen 80 prosenttia auton arvosta oli peltiä ja kumia, kohta softan osuus on jo yli 50 prosenttia. Älykkäät käyttöjärjestelmämme mahdollistavat muun muassa itse ajavat autot ja tietokoneavusteisen ajamisen”, sanoo Tero Sarkkinen.


Kuva: Basemark Oy

Yhteiskäyttöautoilua hygieenisesti

Nanoksi Finland Oy:n ratkaisut tekevät tulevaisuuden autoista hygieenisempiä – firma on kehittänyt nanopinnoitteen, jonka valossa aktivoituva FOTONIT-valokatalyysipinnoitus tuhoaa pinnoilta sairauksia aiheuttavia viruksia, bakteereja, hiivoja ja homeita. Pinnat pysyvät näin jatkuvasti hygieenisinä ilman vahvoja kemikaaleja.

”Kehittämämme teknologia on erityisen ajankohtainen koronan kaltaisen pandemian tapaisessa maailmassa. Yhteiskäyttöautoilu on myös lisääntymässä, ja meidän pinnoitteemme avulla voidaan varmistaa hygieenisyys autoissa, joilla on monia käyttäjiä”, sanoo Katja Boutou Nanoksi Finland Oy:n kansainvälisestä myyntiliiketoiminnasta.


Kuva: Nanoksi Finland Oy

Basemarkin, Solitan ja Vaisalan lisäksi Team Finland-matkalle osallistuivat Aalto-yliopisto, Akkurate, Elisa IndustrIQ, Fortum, JOT Automation, Nanoksi Finland, Stora Enso, TactoTEK, Ultra Design & Strategy ja WithSecure.