Virkatodistus- ja osoitetiedustelut

Edustuston tietojen mukaan Suomen virkatodistusta vastaavaa asiakirjaa ei ole saatavissa Israelin toimivaltaiselta rekisteriviranomaiselta. Israel myöntää todistuksia vain Israelin kansalaisille tai Israelissa asuville ulkomaan kansalaisille.

Muidenkaan vastaavien todistusten saaminen paikallisilta viranomaisilta ei ole todennäköistä Israelissa.

Tulosta estetodistus (pdf, 168 Kb) (avautuu uuteen ikkunaan)

Osoitetiedustelut

Israelissa asuvien osoitetietoja on mahdollista tarkistaa avoimista ja julkisista lähteistä(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan). Mikäli tiedusteltavan henkilön tarkka kirjoitusasu (translitterointi) on tiedossa, ja lisäksi esimerkiksi on käsitys, millä alueella henkilö voisi asua, saattaa osoitetieto löytyä. Varmimmin osoitetietoja kuitenkin löytää heprean kielellä.