Kehitysyhteistyöministeri Siimes: Suomikin voi vaikuttaa maailman asioihin

"Kehitysyhteistyörahojen tuntuva nostaminen tulevissa hallitusneuvotteluissa olisi Suomelta selkeä ulkopoliittinen kannanotto siihen, miten teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välisiä suhteita tulee kehittää", sanoi kehitysyhteistyöministeri Suvi-Anne Siimes perjantaina Porissa.

"Määrällisesti suurempi ja laadultaan korkeatasoinen kehitysyhteistyö
vahvistaisi rooliamme aktiivisesti rauhaa ja vakautta edistävänä,
sotilaallisesti liittoutumattomana maana."

Siimeksen mukaan liittoutumattomuus ei saa kuitenkaan merkitä piiloon
juoksemista. "Ymmärrän kyllä, että olemme pienehkö maa emmekä voi kuvitella yksin muuttavamme asioita. Mutta on poliittisesti ja moraalisesti väärin väheksyä kantojemme ilmaisua tai niiden puuttumista silloin kun päätöksiä tehdään monenkeskisessä yhteistyössä."

"Siksi eduskuntavaalien ja uuden hallituksen ohjelmaneuvotteluiden alla on tärkeää keskustella myös kauppapolitiikasta ja uudesta WTO:n
neuvottelukierroksesta", sanoi Siimes.

"Asia, johon tulee mielestäni puuttua ensimmäisenä on teollisuusmaiden
maataloustuotteiden polkumyynti kehitysmaihin. Ei ole oikein, että EU tukee vaikkapa ranskalaisen tomaattitiivisteen vientiä Ghanaan niin, että paikallisen viljelijänaisen ei kannata viljellä tomaatteja ja viedä niitä myytäväksi Accran torille."

"Ylisuuri kehitysmaihin suunnatun maatalousviennin tuki sekoittaa ja jopa estää kehitysmaiden oman maataloustuotannon kehittämisen. Siksi on tärkeää, että tulevissa hallitusneuvotteluissa Suomen WTO-linjaksi kirjataan ratkaisu, joka merkitsee toisaalta sitä, että kehitysmaiden omalle maataloustuotannolle annetaan nykyistä paremmat edellytykset, ja toisaalta sitä, että EU:n maatalouspolitiikkaa suunnataan yhä enemmän huomioimaan perheviljelyn ja ympäristönsuojelun tarpeita", sanoi Siimes.

Kehitysyhteistyöministeri Suvi-Anne Siimes puhui perjantaina Porissa
yliopistokeskuksen opiskelijoille suunnatussa tilaisuudessa, jonka aiheena oli Oikeudenmukainen maailma.

Lisätietoja: Ministerin neuvonantaja Rauno Merisaari, p. 040-7240517



















Kehitysyhteistyön verkkopalvelu global.finland.fi(Linkki toiselle web-sivustolle.)