Suurlähetystön uudistuneet kotisivut

Tervetuloa tutustumaan Suomen Unkarin suurlähetystön uusittuihin kotisivuihin. Kotisivumme osoite on säilynyt ennallaan, mutta sisältö on kokenut täysremontin.

Lähetystön vanhat kotisivut avattiin Suomen edellisen EU-puheenjohtajuuskauden alussa, 1.7.1999. Internetin käyttö oli tuolloin vielä melko uutta valtionhallinnossa, eikä lähetystön henkilökunnallakaan ollut kovin paljoa kokemusta kotisivujen suunnittelusta ja toimituksesta, mutta lopputulos oli tuolloin kuitenkin varsin edustava. Dramaattisia vaiheita kotisivun historiassa elettiin alkuvuonna 2003, jolloin paikallinen palveluntarjoaja ajautui ilman asiakkaille annettua ennakkovaroitusta yllättäen konkurssiin. Kotisivujen grafiikka ja osa sisältösivuista saatiin kuitenkin pelastettua ministeriön omalle palvelimelle ja valtavasta lisätyöstä huolimatta kotisivussa oli vain 3-4 päivän käyttökatkos.

Nyt Suomen seuraavan EU-puheenjohtajakauden lähestyessä sivut todettiin kuitenkin jo pahasti vanhentuneiksi ja niiden rakenne epäloogiseksi. Suomen ulkoasiainministeriön päätöksellä kaikkien Suomen ulkomaanedustustojen sivut on uudistettu saman ulkonaisen perusmallin mukaisesti, sisällön silti heijastaessa paikallisia eroja. Kotisivujen sisällöllisessä uudistuksessa olemme kiinnittäneet huomiota mm. Suomea unkarin ja englannin kielillä sekä Unkaria suomen kielellä esittelevään runsaaseen ja toivottavasti käyttäjillemme hyödylliseksi osoittautuvaan tietopakettiin sekä ministeriön toimittamaan ajankohtaiseen, jatkuvasti päivittyvään uutisosuuteen. Toivomme että uudet kotisivumme pystyvät hyvin palvelemaan kaikkia Suomesta ja suomalaisuudesta kiinnostuneita asiakkaitamme.

Toivotan Unkarin suomalaisille, unkarilaisille Suomen ystäville sekä kaikille kotisivujemme lukijoille lämmintä ja aurinkoista kesää.

Pekka Kujasalo
suurlähettiläs