Suomi korosti EU-tavoitteitaan kirjeissä komissaariehdokkaille

Suomen hallitus lähetti 30. syyskuuta kirjeet kaikille Euroopan komissaariehdokkaille. Pääministeri Petteri Orpo ja hallituksen ministerit onnittelevat komissaariehdokkaita ja nostavat kirjeissä esille Suomen avaintavoitteita EU:ssa vuosina 2024-2029. Suomen pääprioriteetit ovat kokonaisturvallisuus, strateginen kilpailukyky ja puhdas siirtymä. Hallitus painottaa oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamista kaiken toiminnan perustana jäsenmaissa ja Euroopan unionissa.

Kuva: Eurooppa-tiedotus

”Suomen hallitus antaa kaiken tukensa uudelle komissiolle ja on valmis tiiviiseen yhteistyöhön. On tärkeää, että komissio pääse aloittamaan työnsä mahdollisimman nopeasti”, pääministeri Petteri Orpo sanoo.

Suomen EU-avaintavoitteet sovittiin alkuvuonna hallitusohjelman mukaisesti. Ne ovat Euroopan kokonaisturvallisuuden parantaminen, strategisen kilpailukyvyn vahvistaminen sekä puhtaan siirtymän edistäminen kierto- ja biotalouden avulla.

Suomi katsoo, että kokonaisturvallisuuden parantamisessa keskeistä on Ukrainan tuen jatkaminen, puolustusyhteistyön ja -teollisuuden kehittäminen sekä ulkorajojen vahvistaminen. Strategisen kilpailukyvyn ytimessä taas ovat toimivat sisämarkkinat ja markkinaehtoiset ratkaisut. Kierto- ja biotalouden edistäminen tukee EU:n 2040 –ilmastotavoitteen saavuttamista. Suomi katsoo, että päästöjen vähentämisessä olennaista on teknologianeutraliteetti ja kustannustehokkuus kaikilla sektoreilla.

”Tulevan EU:n monivuotisen rahoituskehyksen on osaltaan tuettava Suomen keskeisiä tavoitteita”, pääministeri Orpo painottaa.

Alkuvuodesta sovitun valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan Suomi tehostaa EU-ennakkovaikuttamistaan. Suomen edustajat tapaavat säännöllisesti sekä poliittisella että virkatasolla komission ja muiden EU:n toimielinten sekä jäsenmaiden edustajia.

Kirjeet, yhteensä 26 kappaletta, ovat lähetetty kaikille jäsenmaiden komissaariehdokkaille Brysseliin. Sisältö on kohdennettu komissaarin vastuualueen mukaan. Euroopan parlamentin odotetaan vahvistavan komissaarinimitykset loka-marraskuussa. Uuden komission on määrä aloittaa työnsä aikaisintaan loppuvuodesta.

Lähde: Valtioneuvoston tiedote


Lisätietoja

Suomen hallituksen kirjeet komissaariehdokkaille

Suomen EU-politiikan avaintavoitteet (muistio)

Ehdotettu komission kokoonpano


Yhteydenotot:

Erityisavustaja (EU-asiat) Elisa Tarkiainen p. 050 433 4533, EU-asioiden osaston osastopäällikkö Jari Luoto p. 050 468 5949 ja projektipäällikkö Marko Ruonala (viestintä), valtioneuvoston kanslia, p. 050 522 8233.