Muuntogeeninen maissi poliittiseksi ykkösaiheeksi
Yleisten asioiden neuvosto keskusteli ja äänesti alustavasti helmikuun kokouksessaan muuntogeenisen maissilinjan 1507 hyväksymisestä viljelykäyttöön. Asia on ollut vireillä vuodesta 2001. Matkan varrella hyväksymisestä on keskusteltu ja äänestetty asiantuntijatasolla lukuisia kertoja. Alustavana tuloksena oli tällä kertaa, kuten aikaisemminkin, ei jäsenmaiden määräenemmistöä puolesta eikä vastaan. Asia siirtyi päätettäväksi komissioon, jonka Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksen mukaisesti