Pieni on kaunista - mutta silti pieni
Eurostat julkaisi joitakin aikoja sitten jäsenmaiden uudet väestötilastot. Tämä tuskin aiheutti otsikoita missään, mutta aivan merkityksetön tapahtuma se ei silti ollut.
Ministerineuvoston päätöksistä valtaosa tehdään määräenemmistöllä. Suurin osa lainsäädännöstä päätetään nykyään yhdessä Euroopan parlamentin kanssa. Euroopan komissiolla on edelleen aloiteoikeus tai toisella tavalla ilmaistuna aloitemonopoli. Kun kaikki nämä edellytykset täyttyvät, puhutaan tavallisesta lainsäädäntömenettelystä.
Määräenemmistöön ministerineuvostossa tarvitaan puolestaan kaksi tekijää; 255 ääntä jäsenmaiden 345 äänestä ja 14 jäsenmaata 27:sta. Lisäksi neuvoston jäsen voi pyytää tarkistamaan, että 62 prosenttia jäsenmaiden yhteenlasketusta väestöstä on päätöksen takana.
Vastaavasti, jos on sitä mieltä, että komission ehdotus ei ole tuen arvoinen eikä halua että se toteutuu, ehdotuksen estämiseen tarvitaan 91 ääntä ja 14 jäsenmaata sekä tarvittaessa 38 prosenttia jäsenmaiden yhteenlasketusta väestöstä.
Uusien väestölaskelmien tulokset vaikuttavat heti vuoden alusta siihen, miten nuo 62 prosenttia tai 38 prosenttia muodostuvat. Niillä on vaikutusta myös Euroopan parlamentin paikkajakoon sen jälkeen, kun ensi kesänä uudeksi jäseneksi liittyvälle Kroatialle on varattu sille kuuluvat 12 paikkaa. Pidemmän päälle väestömäärät vaikuttavat myös eri jäsenmaiden äänimääriin.
Jäsenmaiden väestössä tapahtuu muutoksia. Syntyvyyden lisäämisellä on enää pieni merkitys esimerkiksi Belgian tai Alankomaiden väestönkasvulle. Maahanmuutto sen sijaan selittää suuren osan kasvusta. Syntyvyyden lasku vaikuttaa toiseen suuntaan, mutta vähemmän näyttävästi. Laajamittainen maastamuutto puolestaan selittää sen, miksi Liettuassa on nykyään puoli miljoonaa asukasta vähemmän kuin vielä kymmenisen vuotta sitten. Myös Latvian asukasmäärä on vähentynyt kymmenessä vuodessa merkittävästi.
Uudet tilastot kertovat myös sen, että Suomessa on nykyään 5,4 miljoonaa asukasta, mikä tarkoittaa lievää kasvua viime mittaukseen verrattuna.
Suomi on pieni jäsenmaa. Tilastot kertovat, että Suomea pienempiä jäsenmaita on vain seitsemän. Toisesta suunnasta katsottuna Suomi on 19. isoin jäsenmaa.
EU:ssa on edelleen neljä isoa jäsenmaata: Saksa, Ranska, Iso-Britannia ja Italia, tässä järjestyksessä. Niiden jäljessä on kaksi isohkoa jäsenmaata eli Espanja ja Puola. Ja niiden jälkeenkin on 12 Suomea isompaa jäsenmaata. Tanska ja Slovakia ovat pienimmät niistä, mutta kuitenkin niukasti Suomea isompina.
Saksa on siis isoin jäsenmaa, asukkaita vajaat 82 miljoonaa. Malta puolestaan on pienin runsaalla 400 000 asukkaalla. Saksan asukkaat muodostavat yli 16 prosenttia yhteenlasketusta väestöstä, kun Maltan osuus ei ihan yllä 0,10 prosenttiin.
Suomen väestön osuus puolestaan on vähän yli yhden prosentin. Se oikeuttaa seitsemään ääneen ministerineuvostossa ja 13 paikkaan Euroopan parlamentissa. Aivan suoraan sovellettuna väestömme suuruus oikeuttaisi vähempään määrään ääniä ja pienempään paikkalukuun Euroopan parlamentissa. Meitä suosii suhteellisesti aleneva laskentamalli. Pienet hyötyvät vähän enemmän, ja isot jäsenmaat kärsivät.
Nämä tiedot ja luvut antavat aihetta monenlaisille ajatuksille. Euroopan unioni koostuu erilaisista ja erikokoisista jäsenmaista. Jos ministerineuvoston kokouksessa järjestetään pöytäkierros ja kaikille ministereille annetaan kolme minuuttia aikaa puhua, kaikki ministerit ovat samassa asemassa. Niissä harvoissa tapauksissa, joissa vielä tehdään yksimielisyyteen perustuvia päätöksiä, kaikki jäsenmaat ovat periaatteessa samassa asemassa. Yksimielisistä päätöksistä on pääosin luovuttu, suurimmaksi osaksi siitä syystä, ettei päätöksiä saatu aikaan.
Eurooppalainen ”konstruktio” on monella tapaa hieno. Kun neuvottelut pitkittyvät ja ratkaisua haetaan myöhään yöhön asti, pienten jäsenmaiden on hyvä muistaa, että se on kuitenkin parempi vaihtoehto, kuin että isot jäsenmaat jyräisivät pienet tai neuvottelisivat niiden pään menoksi keskenään EU:n ulkopuolella. Pienten jäsenmaiden kannattaa muistaa, kuinka tärkeää on osallistua ja olla mukana, koska lievästi liioitellen if you are not at the table you are on the menu.
Isojen jäsenmaiden puolestaan kannattaa pitää mielessä, että vahva peruste pienille jäsenmaille olla mukana Euroopan unionissa on sen antama turvallisuus ja osallisuus. Kun katsoo Euroopan synkkää historiaa, se on oikeutettu tuntemus. On kaikkien etujen mukaista tunnustaa se ja antaa sille kuuluva arvo.
Euroopan unioni on rakennettu niin, että mikään maa ei yksin pääse määräilemään ja myös niin, että pienimmillä on turvallinen olo. Komission aloitemonopoli puolestaan varmistaa sen, että aloitteet syntyvät sellaiselta pohjalta, joka ottaa huomioon kaikkien edut ja että niissä pyritään kaikkien kannalta oikeudenmukaiseen lopputulokseen.
Määräenemmistösäännösten mukaan edes kolme isointa jäsentä eivät pysty estämään päätöstä, puhumattakaan siitä, että niiden äänet riittäisivät enemmistöksi. Vastaavasti kaikkein pienimpiä jäsenmaita tarvitaan 15 määrävähemmistöön. Näin kaavamaista toiminta tuskin koskaan on. Liittoutumat ovat kysymyksestä riippuen vaihtuvia, niihin kuuluu sekä isoja että pieniä jäsenmaita ja liittoutumat syntyvät yhteisten etujen pohjalta. Harvoin jos koskaan isot asettuvat pieniä vastaan ja vastaavasti tuskin löytyy kaikkia pieniä jäsenmaita yhdistäviä etuja.
Kun on 19. isoin jäsenmaa, niin kuin Suomi on, vaikuttaminen ei voi perustua voimaan tai kokoon. Nyrkin lyöminen pöytään voi kerran toteutettuna olla näyttävä teko ja se voi vieläpä kuulua jonkin matkan päähän. Pidemmän päälle se ei voi olla mikään resepti menestykselliselle toiminnalle.
Toiminnan pitää sen sijaan pohjautua intresseihin, joita pohjustetaan hyvin, joita ajetaan päättäväisesti ja joiden tueksi lyöttäydytään yhteen samansuuntaisesti ajattelevien muiden jäsenmaiden kanssa. Yhteistyö on avainsana, ja jos asia on tärkeä Euroopalle, se on usein sitä myös Suomelle. Tämä antaa pohjan hyvälle ja menestyksekkäälle toiminnalle.
Luin pari vuotta sitten John F. Kennedyn Pulitzer-palkinnon voittaneen kirjan Profiles in Courage. Siinä hän pohtii, millä tavoin juuri senaattiin tulleena nuorena poliitikkona hän alkaisi toimia. Hänet oli valittu Massachussetsin osavaltiosta, joka on USA:n pienimpiä osavaltioita.
Kennedy pohti, tulisiko hänen keskittyä puolustamaan vain osavaltionsa omia etuja vai olisiko edullista osallistua myös koko maata koskevien ongelmien ratkaisemiseen.
Jos hän valitsisi ensimmäisen vaihtoehdon, hänen vaikutusvaltansa kuihtuisi nopeasti ja häntä tuskin kuunneltaisiin pitkään. Muiden mielestä hän olisi senaattori, joka tuo esiin vain kotivaltionsa ongelmia ja joka on koko ajan pyytämässä jotain omaksi edukseen.
Osallistumalla koko maata koskevien kysymysten ratkaisemiseen hän arvioi keräävänsä huomiota, arvostustakin kenties ja sitä kautta pääomaa, jota hän voisi käyttää, kun piti löytää ratkaisu johonkin Massachussetsia koskevaan ongelmaan. Osallistuminen vaati perehtymistä, paneutumista ja myös uskallusta. Se edellytti myös, että hän pystyi tuomaan jotain uutta keskusteluun ja että hän pystyi osoittamaan mistä suunnasta ratkaisu löytyy. Hänen kohdallaan, niin kuin aika myöhemmin näytti, se oli ilmeisen hyvä valinta.
Kennedyn ajatuksilla on kantavuutta myös Euroopan unionissa toimiessa. Pienen jäsenmaan edustaja pystyy yhteistyöllä luomaan roolia ja asemaa. Yhteistyöllä muiden kanssa ja yhdistämällä omat edut laajempiin tavoitteisiin voi hankkia vaikutusvaltaa. Sitä sopii pohtia näinä päivinä, ja tulevinakin.
Jan Store
Pysyvä edustaja