EUE-kolumni: Koheesiokertomus 2017 – Koheesiopolitiikan uudistuva rooli 2020 jälkeen
Lokakuun 9. päivä julkaistu uusin eli seitsemäs komission koheesiokertomus oli hartaasti odotettu. Nyt julkaistu kertomus on lähtökohtaisesti Suomelle myönteinen: tunnistetaan alueiden erilaiset ongelmat sekä nostetaan esiin EU-tason isot ja monimutkaiset haasteet.
Kolmen vuoden välein laadittava kertomus kuvaa koheesiopolitiikan aikaansaannoksia, analysoi senhetkistä tilannetta, kartoittaa keskeiset unionin tason haasteet sekä kertoo ehdotuksia koheesiopolitiikan tehokkuuden parantamiseksi.
Koheesiokertomus tarttuu keskeisiin unionin tason ajankohtaisiin haasteisiin, joita ovat globalisaation valjastaminen, mukautuminen ilmastonmuutokseen ja muuttoliike. Kertomus tunnistaa yritystoiminnan haasteet yhä kovenevan kilpailun, digitalisaation, vihreän kasvun ja teknologian murroksen kohdalla.
Eri alueilla erilaiset haasteet
Unioni kohtaa myös demografisia ja sosiaalisia haasteita. Luonnollinen väestönkasvu on kääntynyt negatiiviseksi vuonna 2015. Köyhyys ja syrjäytyminen ovat läsnä myös varakkaammilla alueilla ja kaupungeissa. Kertomuksessa korostetaan lisäksi lisäinvestointien tarvetta vuodelle 2030 asetettujen uusiutuvan energian ja alenevien hiilipäästöjen tavoitteiden saavuttamiseksi kaikkialla Euroopassa.
Kertomuksessa todetaan koheesiopolitiikan tärkein tehtävä eli vähemmän kehittyneiden alueiden tukeminen. Samalla kuitenkin korostetaan, että keskeiset haasteet ovat ominaisia myös Suomen kaltaisille kehittyneille alueille. Muun muassa työttömyyden ja erityisesti nuorisotyöttömyyden kehitys on ollut Suomessa EU:nkin mittakaavassa heikkoa.
EU:n koheesiopolitiikan rooli muuttumassa
Erityisen mielenkiintoista kertomuksessa on ajatelma koheesiorahoituksen jakokriteerien uudistamisesta. Suomen kannalta varmastikin tervetulleita uusia jakokriteereitä olisivat demografinen eli väestöllinen kehitys, työttömyys ja muuttoliike. Koheesiorahoituksen merkityksen korostaminen raja-alueilla on myöskin eduksi Suomelle.
Kertomuksessa esitetään Suomen tavoitteena pitkään ollutta kansallisen oma-rahoitusosuuden kasvattamista. Se yhdessä kertomuksen keskeisen havainnon eli koheesion etenemisen ja jäsenmaiden välisten kehittyneisyyserojen kaventumisen kanssa merkitsevät ainakin teoriassa vähemmän paineita koheesiorahoituksen kokonaismäärälle jatkossa.
Ajatus uusista jakokriteereistä antaa toiveita koheesiorahoituksen tasapainoisemmalle jaolle vähemmän kehittyneiden ja enemmän kehittyneiden jäsenmaiden kesken. Myös kertomuksen nähtävissä oleva johtoajatus investointien keskittämiseksi unionin keskeisiin haasteisiin ja prioriteetteihin sopii Suomelle hyvin.
Suomessa voidaan siis jäädä varsin positiivisin mielin odottamaan komission ensi toukokuulle kaavailtua budjettiehdotusta ja kesälle ajoittuvaa koheesiopolitiikan sisältöehdotusta, jotka määrittävät koheesiopolitiikkaa vuoden 2020 yli.
Pasi Rantahalvari
Kirjoittaja on alue- ja rakennepolitiikan erityisasiantuntija Suomen pysyvässä EU-edustustossa.