Mistä vitsaa väännettäväksi?
Suomi sijoittuu EU:n nuorisotyöttömyystilastojen keskivaiheille, liikkuen vaihdellen keskiarvon paremmalla ja huonommalla puolella. Emme toki ole – noin 20 prosentin nuorisotyöttömyysasteellamme – lähelläkään Espanjan ja Kreikan virallisia 15–24-vuotiaiden työttömyyslukemia, jotka hipovat 50 prosentin tuntumassa. Jos EU:n nuorisotyöttömyyttä ajattelee absoluuttisin luvuin, niin tuntuuhan se hurjalta, että EU:ssa on työttömiä nuoria Suomen väkiluvun verran. Toinen tapa tarkastella asiaa on työllisyyden kannalta: EU:n nuorten työllisyysaste putosi viime vuoden aikana historiansa alhaisimmalle tasolle, hieman alle 33 prosenttiin.
Nuorten työttömyystilastoja tulkittaessa on kuitenkin pidettävä mielessä pari asiaa, jotka kirkastavat hieman synkkää kuvaa. Ensimmäinen on opiskelijoiden asema, johon esimerkiksi Suomessa käytössä olevat kaksi eri tilastojärjestelmää suhtautuvat eri tavoin. Kansainvälisesti vertailukelpoinen tilastokeskuksen työvoimatutkimus perustuu ILO:n suositukseen ja viralliset EU-tilastot noudattavat tätä lukua, johon Suomessa sisältyy myös työnhakijoiksi rekisteröityneet opiskelijat. Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastossa opiskelijoita ei puolestaan lueta työttömiksi. Suomessa on arvioitu, että opiskelijoiden poistaminen työttömyystilastoista laskisi nuorisotyöttömyyslukujamme noin 3-4 prosenttiyksikön verran. Toinen ilon aihe on se, että nuorten työttömyys harvemmin venyy pitkäaikaiseksi. Opiskelijoiden lisäksi työttöminä on nuoria, joilla on suuret edellytykset työllistyä kohtalaisen helposti. Heillä työttömyysjakso sijoittuu nivelvaiheeseen, jossa nuori etsii itseään ja pohtii miten rakentaisi ”mielenkiintoisen elämän”, mikä kyselyjen mukaan on yksi nykynuorten perustavoitteita elämässä – eikä tietysti kuulosta huonolta tavoitteelta vähän vanhempanakaan. Nuoret työttömätkin ovat heterogeenista joukkoa eikä siis voida ajatella että työttömyys ilman muuta johtaa yhteiskunnasta syrjäytymiseen.
Huolestuttavampi joukko on sen sijaan ”NEET”sit (not in employment, education or training). Kyseessä on kasvava joukko nuoria, jotka eivät ole koulutuksessa eivätkä työelämässä vaan kadoksissa tilastojen ulkopuolella. Suomessakin NEETsejä on arvioiden mukaan n. 25 000. Muun muassa vammaisuus, maahanmuuttajatausta, syrjäinen asuinpaikka ja perheen alhainen tulotaso ovat syitä, jotka lisäävät nuoren riskiä kuulua tähän ryhmään. Näistä osa on tietysti syitä, joita nuori ei itse voi kontrolloida, osa taas on valinnut elämänpolun, joka on johtanut heidät kyseiseen asemaan. Koska NEETsien katsotaan kuitenkin erilaisista taustoistaan huolimatta olevan myös tärkeää työmarkkinapotentiaalia, hallituksilla ja työmarkkinaosapuolilla on yhteinen tavoite saada heidät kiinnittymään työelämään. Välineenä tässä on käytetty muun muassa etsivää nuorisotyötä, jossa nuoret aktiivisesti houkutellaan ulos toimenpiteiden pariin. Näin katsotaan saavutettavan myös huomattavia kustannussäästöjä tulevaisuudessa, sillä osa NEETseistä kuuluu myös sosiaalisen syrjäytymisen riskiryhmään. Lisähyötynä tästä on se, että työmarkkinoille integroitumisesta seuraa yleensä muutakin toimeliaisuutta, sillä työllistyneet nuoret ovat tutkitusti innokkaammin mukana myös muussa yhteiskunnallisessa toiminnassa.
Huoli nuorista on siis aiheellinen. Komissio on tuonut esille ajatuksen nuorisotakuusta ja haluaa esittää siihen liittyvää suositusta jäsenmaille. Komission hahmotelmissa nuorten toimettomuusjakso tulisi katkaista neljän kuukauden kuluessa hankkimalla nuorelle työtä tai koulutuspaikka. Suomi ja muutama muu jäsenmaa jo toteuttavat nuorisotakuun tyyppistä toimea. Suomessa nuorten yhteiskuntatakuu laajennetaan ensi vuoden alusta takaamaan jokaisen alle 25-vuotiaan nuoren tai alle 30-vuotiaan vastavalmistuneen työttömyysjakson loppuminen viimeistään kolmen kuukauden kuluttua. Takuun toteuttamisessa ovat mukana kaikki relevantit hallinnolliset tahot, työmarkkinajärjestöt, nuorten järjestöt sekä kunnat ja kolmannen sektorin toimijat.
Kaikkein suurin nuorten työllistymistä estävä tekijä on tietysti se, että työtä ei ole – ei ainakaan sellaista työtä, joka nuoria kiinnostaisi eli ammattikielellä sanottuna Euroopan työmarkkinoilla on suuria kohtaanto-ongelmia. Nuorten kohdalla työllistymistä on perinteisesti vauhditettu erilaisilla työharjoitteluilla ja oppisopimuskoulutusta hyödyntämällä. Oppisopimusmalli on kiistatta tehokas, sillä EU:n alhaisimman nuorisotyöttömyyden maat ovat myös vahvan oppisopimuskulttuurin maita (Saksa, Itävalta, Alankomaat). Käytännöllisen ja työelämäläheisen mallin etuja ylistävät kaikki tahot. Monissa maissa nuorille maksetaan alhaisempaa alkupalkkaa. Suomessa oppisopimus on työsopimus, mikä tarkoittaa että siitä on maksettava työehtosopimusten mukaista palkkaa. Työmarkkinaosapuolemme pohtivat parhaillaan voisiko tästä jatkossa jollain tavoin joustaa, jolloin oppisopimuksen suosion ennakoitaisiin kasvavan myös Suomessa.
Näyttää siltä, että myöskään koulutuksen ja työllistyvyyden suhde ei enää korreloi suoraviivaisesti niin että korkeampi koulutus takaa ilman muuta korkeammat mahdollisuudet työllistyä. Toisaalta on tutkittu, että vähintään toisen asteen koulutus lisää työuran pituutta jopa kuudella vuodella eli ainakin yhteiskunnan näkökulmasta koulutus kannattaa. Siksi Suomessa myös panostetaan erityisesti niihin nuoriin, jotka ovat vain peruskoulun varassa tarjoamalla heille koulutusmahdollisuuksia erityisen osaamisohjelman puitteissa.
Toinen puoli asiaa on sitten työn laatu. Nuorten toiveita työelämästä määritellään avainsanoilla löyhyys, joustavuus ja muokattavuus. Samat teemat tulevat myos esille kun pohditaan tulevaisuuden laadukasta työtä. Tilanne ei ole siis toivoton jos nuorten toiveet ja ennusteet tulevasta osuvat yksiin. Suomi on pitänyt aktiivisesti esillä työelämän laadun kehittämistä myös EU-tasolla. Nuorten osalta laadukas työelämä asettaa haasteita muun muassa johtamiselle. Tämä on näkökulma, jossa jäsenmaiden erot vielä vahvasti korostuvat esimerkiksi neuvoston työryhmäkeskusteluissa. Usein saamme kommentteja eteläisen Euroopan kollegoiltamme siitä, että heillä ei ole varaa pohtia moisia ylellisyyksiä kuten työelämän laatua, tärkeintä on saada nuorille edes jotain työtä. Toisaalta erityisesti Etelä-Euroopan maissa on aivan viime aikoina muutettu työlainsäädäntöä niin, että nuorten palkkaaminen pysyviin työsuhteisiin helpottuisi, mikä on toki askel kohti laadukkaampaa suuntaa.
Vastuu työllisyyspolitiikan toteuttamisessa on tietysti jäsenmailla, mutta EU pyrkii antamaan suuntaviivoja muun muassa. Eurooppa 2020 -prosessin puitteissa. Toteumaa myös seurataan maakohtaisten suositusten kautta. Suomi muiden muassa on saanut suosituksekseen seurata nuorten työllisyystilanteen kehittymistä. Nuorisotyöllisyydestä keskustellaan nykyisin säännöllisesti myös korkeimmalla taholla eli Eurooppa-neuvostossa. Taikavitsaa tuskin löytyy, mutta toivottavasti uudenlaisia ideoita, joilla työ ja nuoret innokkaat tekijät saadaan paremmin kohtaamaan toisensa.
Pauliina Porkka
Kirjoittaja vastaa EU-edustustossa muun muassa työmarkkina- ja työllisyyspolitiikasta