Kriisistä kriisiin komein askelin

Jo liki kolmekymmentä vuotta paikkansa suosikkiartistinani säilyttänyt Ismo Alanko laulaa Kriisistä kriisiin -kappaleessa hyvinkin henkilökohtaisesta kriisistä. Kappaleen tulvahtaessa iPodini kuulokkeisiin matkalla töihin en ole voinut välttää ajatusta, että se kuvaa mainiosti myös Eurooppa-neuvoston kulkua viime vuosina.

Eurooppa-neuvostot – tuttavallisemmin EU:n huippukokoukset – ovat EU:n valovoimaisimpia tapahtumia. Ne kokoavat Brysseliin saman katon alle 27 jäsenmaan päämiehet ja komission puheenjohtajan. EU-kansalaisten verkkokalvoille ovat piirtyneet kokouksissa otettavat EU-johtajien luokkakuvat.

Huippukokousten aikaan Brysselin EU-keskus Schumanin aukion ympärillä muuttuu suureksi kihiseväksi ampiaispesäksi. Justus Lipsius –rakennus täyttyy toinen toistaan tärkeämmistä ihmisistä ja heidän toimiaan seuraavista toimittajista.

Ruuhkaa on siihen pisteeseen saakka, että kännykkäverkot tukkeutuvat aina jossain vaiheessa kokousta. Tämä siitä huolimatta, että jäsenmaat saavat lähettää vain 20 hengen tukijoukon päämiehensä mukaan. Tässä en viittaa päämiehellä sukupuoleen, sillä EU-johtajien joukossa on tätä nykyä neljä naistakin. 

Aiemmin huippukokouksia järjestettiin neljä vuodessa ja niiden valmistelut etenivät jokseenkin arvattavasti. Syksyllä 2008 alkanut talous- ja finanssikriisi muutti totutun kuvion. Tuolloin puheenjohtajana toiminut Ranskan presidentti Sarkozy kutsui koolle kriisin hoidon vaatimia ylimääräisiä kokouksia. Eurooppa-neuvosto kokoontui käytännössä kuukausittain. Kriisi on jatkunut, samoin tiuhat huippukokoukset. Runsaan kahden vuoden aikana olen osallistunut jo 17 huippukokoukseen.

Viime vuoden joulukuussa voimaanastunut Lissabonin sopimus on muuttanut Eurooppa-neuvoston asemaa. Eurooppa-neuvostosta on tullut EU:n virallinen toimielin, joka sopimuksen mukaan ”antaa unionille sen kehittämiseksi tarvittavat virikkeet ja määrittelee sen yleiset poliittiset suuntaviivat ja painopisteet”.

Vuodesta 1974 lähtien toiminut Eurooppa-neuvosto lähti liikkeelle päämiesten takkatulen äärellä käytyinä epävirallisina keskusteluina ja kehittyi vähitellen omaksi instituutiokseen. Sen vahvistuminen on herättänyt myös pelkoja. Erityisesti EU:n yhteisöllistä toimintatapaa korostavat ovat pitäneet Eurooppa-neuvoston roolin kasvua huolestuttavana merkkinä hallitustenvälisyyden kasvamisesta. 

Lissabonin sopimuksella Eurooppa-neuvosto sai myös pysyvän puheenjohtajan, jota mahtipontisesti EU:n presidentiksikin kutsutaan. Tämä on eräänlainen EU:n korkeinta tehtävää hoitavan laatutakuu. Ennen puheenjohtajaksi saattoi osua ennaltamäärätyn kiertojärjestyksen mukaan vaikka millainen pääministeri.

Pysyvän puheenjohtajan tehtävää ensimmäisenä hoitamaan valittu Belgian entinen pääministeri Herman Van Rompuy on painottanut oikealla tavalla tehtävässä Eurooppa-neuvoston kokousten hyvää hoitamista suureellisemman presidentteilyn sijaan.

Jo lyhyessä ajassa on havaittavissa hyötyä siitä, että Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalla ei ole tämän tehtävän ohella maata johdettavana. Lisäksi kahden ja puolen vuoden kausi antaa hänelle aiempaa pidemmän perspektiivin suunnitella kokouksia.

Eurooppa-neuvosto on tarttunut sille Lissabonin sopimuksessa annettuun tehtävään aktiivisesti. Joidenkin makuun liiankin aktiivisesti. Ensimmäisenä uutta ylhäältä alas -menetelmää sovellettiin EU:n kilpailukyvyn turvaamiseen tähtäävän EU2020-strategian valmistelussa. Eurooppa-neuvosto ei vaikuta ujostelevan suurten linjojen määrittelyä muissakaan kysymyksissä.

Satunnainen havainnoitsija voisi kuvitella, että EU-johtajat kokoontuvat huippukokouksiin pohtimaan spontaanisti ajankohtaisia kysymyksiä. Kokousten taustalla on kuitenkin valtava valmistelukoneisto ja kokousten kulku on pyritty käsikirjoittamaan melko tarkkaan ennakolta. Kokousten spontaani ja vaivaton ilme on loppusilaus tälle valmistelutyölle.

Esimerkiksi kokouksessa käsiteltävistä aiheista sovitaan alustavasti jo noin kuukautta ennen kokousta. Kokouksen päätökset listaavaa tekstiä käsitellään kahteen kertaan ennen Eurooppa-neuvostoa: jäsenmaiden EU-suurlähettiläiden kokouksessa viikkoa ennen kokousta ja Eurooppa-ministereiden kesken kokousviikon aluksi. Päämiehille valmistellaan ennakkoon mapillinen taustapapereita ja puhenuotit kutakin asiaa varten.

Eurooppa-neuvostoihin kuuluu myös ripaus taikaa. Ehkä sitä voisi kutsua proosallisemmin päämiesten omaksi liikkumatilaksi. Kokouspaikalla pyritään synnyttämään vaikutelma, että päämiehet ovat omassa keskuudessaan sekä korostamaan heidän vastuutaan ratkaisuun pääsemisestä. Usein alemmilla tasoilla lukkiutuneiden kantojen laukaiseminen vaatii pääministerin arvovallalla tapahtuvaa liikkumista, mieluiten katseiden ulottumattomissa. Silloin ennakkoon kirjoitetut puhenuotit pitää laittaa roskakoriin.  

Tunnelmaa luodaan pitämällä valtion- ja hallitusten päämiehet erossa virkamiehistä. Kokousrakennuksessa liikkumista on rajoitettu ja valtaosa mukana seuraavista virkamiehistä ei pääse edes kokoussalikerrokseen. Heidän aikansa meneekin tiedonmurusia kokoustapahtumista odotellessa ja seuraavia askelia valmistellessa.

Kokoussalissa ei ole päämiesten lisäksi kuin kourallinen avustavia EU-virkamiehiä. Keskusteluista kerrotaan jäsenmaille rikkinäinen puhelin –nimistä leikkiä imitoivalla tavalla. EU-virkamies kuuntelee kokoussalissa käytetyt puheenvuorot ja käy kertomassa niiden pääkohdat viereisessä salissa odottaville jäsenmaiden antici-virkamiehille, jotka kokoavat kerrotusta raportin.

Tämän kummalliselta kuulostavan menetelmän takana on pelko, että mikäli virkamiehet voisivat kuunnella suoraan keskusteluita, päämiesten liikkumavara kapenisi ja vuodot keskusteluista lisääntyisivät.

Tärkeimmät ja vaikeimmat aiheet käsitellään lounailla ja illallisilla, joista ei kerrota edes rikkinäisen puhelimen avulla. Se auttaa vaikeimpien ratkaisujen synnyttämistä. Ongelmia syntyy silloin, jos paikalla olleille jää erilainen tulkinta siitä, mitä päätettiin. Silloin ylimääräiset virkamiehen korvat olisivat hyödyksi.

Tällä hetkellä eletään kahden huippukokouksen välistä suvantovaihetta. Tosin toissa viikolla pidetyn huippukokouksen päätösten muuntumista toiminnaksi seurataan jatkuvasti. Samoin tiedon kerääminen joulukuun huippukokousta varten on jo käynnissä. Kierrokset nousevat sitä kohti viikko viikolta.

Arvelen, että Ismo Alangon kappaleen kertosäkeen toinen rivi sisältää myös kriisi- ja huippukokousväsymystä potevien päämiesten salaisen toiveen:

Ja mä liikun kriisistä kriisiin, kuljen komein askelin.
Tahdon, että kaikki ois kuin ennenkin.

Marianne Huusko-Lamponen

Kirjoittaja on EUE:n Antici -virkamies