EU-ulkosuhdehallinto: kahdesta taskusta yksiin housuihin ja 27 ääntä yhdeksi kuoroksi
Uuden sopimuksen myötä EU saa uuden ulkosuhteiden "korkean edustajan", jonka virassa yhdistyvät nykyiset ulkosuhdekomissaarin (Benita Ferrero-Waldner) ja EU yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan (Javier Solana) tehtävät. Tämä "kaksoishatutus" on siis sopimuksen yleishengen mukaisesti EU-rakenteiden yksinkertaistamista - askel sen kuuluisan yhden puhelinnumeron suuntaan. Toista vertausta käyttääkseni EU:n ulkosuhteiden hoidossa ollaan jatkossa kahden taskun sijaan yksissä housuissa.
***
Uusi "ulkoministeri" tarvitsee tuekseen hallinnon, jotta hän voi olla tehokas tehtävissään. Itse Lissabonin sopimus sanoo vain, että ulkosuhdehallinto perustetaan. Se ei puutu järjestelyihin tarkemmin. Siksi sitä valmistellaan.
Putiikkia ei tietenkään nyhjästä tyhjästä, vaan rungon muodostavat nykyisen EU-hallinnon ulkosuhteita hoitavista tahoista: lähinnä komission ulkosuhdepääosastolta ja neuvoston sihteeristöstä. Tämäkin tulee sopimuksesta, sillä sen mukaan ulkosuhdehallinto koostuu komission, neuvoston sihteeristön ja jäsenvaltioiden virkamiehistä. Jäsenmaatkin saavat näin siivunsa.
Jokainen työpaikallaan organisaatiouudistuksen kokenut ymmärtää, että tällainen vaatii valmisteluja: henkilöstökysymyksiä, työnjaollisia kysymyksiä ja pykälien viilailua. Ja siitä siis karkeasti ottaen on kysymys.
Lissabonin sopimuksen mukaisesti EU-ulkosuhdehallinto perustetaan neuvoston päätöksellä uuden korkean edustajan ehdotuksesta, Euroopan parlamenttia kuultuaan ja tarviten myös komission hyväksynnän. Valmistelujen on tarkoitus jalostua ensi viikolla huippukokouksessa hyväksyttäväksi jäsenmaiden taustaevästykseksi tulevalle korkealle edustajalle.
***
Mihin EU-ulkosuhdehallinnolla sitten pyritään? Pelkkä organisatorinen kikkailu ei auta.
Vanhan kliseen mukaan EU on taloudellinen mahti ja anteliain kehitysavun jakaja. Taloudellisella jättiläisellä kuvittelisi olevan painoarvoa maailman asioissa. EU:lla on, mutta onko painonsa mukaisesti? Useimpien mielestä ei. Mielipidetiedustelutkin peräänkuuluttavat EU:lta suurempaa ääntä. 27:n ulkopoliittinen häly halutaan yhdeksi hyvinsointuvaksi kuoroksi.
Yhdelle suhde yhteiseen ulkopolitiikkaan on välineellinen eli se nähdään oman ulkopolitiikan jatkeena. Toiselle se on uskottavuuskysymys: suuremmassa joukossa asema on parempi. Kolmannelle kyse on vain yhteistyön käytännöllisestä organisoinnista. Neljännelle se on tapa saada oma ääni paremmin kuuluville. Joillekin se saattaa olla jopa idealistinen: on enemmän eurooppalaisia yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä ja siis tulee esiintyä yhdessä. Oli asenne mikä tahansa, ulkopolitiikan eräänlainen "yhteisöllistäminen" auttaa jokaista.
Euroskeptikot kritisoivat ulkosuhdehallinnon korvaavan kansalliset ulkoministeriöt. Näin ei tule tapahtumaan. Sen täydellisen epätodennäköisyyden ymmärtää muistamalla monen jäsenmaan, vaikkapa esimerkiksi Ison-Britannian, vuosisataisen diplomaattisen perinteen. Ei niitä kevyin perustein korvata. Lisäpotkusta ei kuitenkaan kieltäydytä. Kaksoishatutetun korkean edustajan ja ulkosuhdehallinnon on tarkoitus tuo lisäpotku antaa. Se täydentää, ei korvaa.
***
Mitä EU-ulkosuhdehallinto käytännössä merkitsee?
Käsinkosketeltavampana esimerkkinä voidaan mainita tulevat EU-edustustot, jotka korvaavat nykyiset komission delegaatiot. Lienee koko joukko maita, jossa yhdelläkään EU-jäsenmaalla ei ole edustustoa. Vielä enemmän on niitä maita, joissa yhdellä on, mutta monella ei ole. EU:n yli 130 edustustoa voi olla avuksi. Esimerkiksi Suomen kannalta tämä merkitsee Suomen läsnäolon vahvistumista maailmalla. Pitkällä tähtäimellä tämä on myös satunnaisen matkailijan etu.
Politiikan kannalta EU-ulkosuhdehallinto on eräänlainen megafoni. Siihen olisi jotain huudettava. Ennen kuin huudetaan, on pohdittava sanomaa. Tuosta sanomasta on keskusteltava. Näin EU-ulkosuhdehallinto tulee jo olemassaolollaan kannustaneeksi yhteiseen lähestymistapaan ulkosuhteita koskevissa kysymyksissä. Näin uusi korkea edustaja ja ulkosuhdehallinto tuo sitä kaivattua lisäpainoa raskaampaan sarjaan.
EU-ulkosuhdehallinto ei tule edustamaan yksittäisen jäsenmaan näkökulmaa, vaan kaikkien yhdessä. Se on pienen etu. Ja siksi Suomi on kannattanut sille mahdollisimman vahvaa roolia.
Henrik Ruso
Kirjoittaja on EU-edustuston erityisasiantuntija.