EU-edustuston uusi johto aloitti tehtävissään
Suurlähettiläs Markku Keinänen aloitti pysyvänä edustajana ja Tuuli-Maaria Aalto pysyvän edustajan sijaisena 1.9.
Markku Keinänen siirtyi Brysseliin Lontoosta edustuston päällikön tehtävästä, jossa hän on toiminut vuodesta 2019. Tätä ennen hän hoiti taloudellisten ulkosuhteiden alivaltiosihteerin tehtäviä vuosina 2017-2019 ulkoministeriössä. Keinänen työskenteli osastopäällikkönä taloudellisten ulkosuhteiden osastolla vuosina 2013-2017. Keinänen oli Suomen suurlähettiläs Madridissa vuosina 2009-2013. Hän on lisäksi toiminut Suomen ulkomaanedustustoissa Lontoossa, Brysselissä ja Madridissa.
Pysyvän edustajan sijaisena aloittanut Tuuli-Maaria Aalto siirtyi Brysseliin Markkinoille pääsy -yksikön päällikön tehtävästä. Hän on aiemmin toiminut Mertens-virkamiehenä EU-edustustossa ja muun muassa ulkomaankauppa- ja kehitysministerin diplomaattiavustajana sekä elinkeinoministerin EU- ja kv-avustajana.
Seuraa uusia lähettiläitämme Twitterissä (linkit avautuvat Twitteriin):
Markku Keinänen: @MKeinanen(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)
Tuuli-Maaria Aalto: @TMAalto (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)