Suomen kansalaisen perheenjäsenen viisumi ja oleskelulupa
Suomen kansalaisen perheenjäseniä ovat seuraavat ulkomaalaiset henkilöt (ulkomaalaislaki 37 §):
- Suomen kansalaisen aviopuoliso
- Suomen kansalaisen kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa oleva henkilö
- Alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja on Suomessa asuva henkilö tai tämän aviopuoliso
- Jos Suomessa asuva henkilö on alaikäinen lapsi, huoltaja on hänen perheenjäsenensä
Aviopuolisoihin rinnastetaan yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa jatkuvasti elävät henkilöt sukupuolestaan riippumatta edellyttäen, että he ovat asuneet vähintään kaksi vuotta yhdessä.
Asumisaikaa ei edellytetä, jos henkilöillä on yhteisessä huollossa oleva lapsi tai jos on muu painava syy.
Viisumivelvollisen perheenjäsenen oleskelulupa
Jos olet perheenjäsen ja sinun on tarkoitus tulla Suomeen pidemmäksi ajaksi kuin kolme kuukautta, voit toimia seuraavasti:
- Hae oleskelulupaa Suomen edustustosta joko kotimaassasi tai lähtömaassa, jossa laillisesti oleskelet, hyvissä ajoin ennen muuttoa. Oleskelulupahakemus on jätettävä aina henkilökohtaisesti. Lisätietoja oleskeluluvan hakemisesta löydät Maahanmuuttoviraston(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) verkkosivuilta.
Viisumivapaan perheenjäsenen oleskelulupa
Jos et tarvitse viisumia Suomeen, voit oleskella Suomessa enintään 90 päivää.
Jos olet Suomen kansalaisen perheenjäsen ja sinun on tarkoitus tulla Suomeen yli kolme kuukautta kestävää oleskelua varten, voit hakea oleskelulupaa etukäteen Suomen edustustosta.
Voit myös hakea oleskelulupaa Suomessa Maahanmuuttovirastolta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).