Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunta aloitti uuden toimikautensa
Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunta (IONK) aloitti uuden toimikautensa vuoden 2024 alussa. Vuosille 2024–2027 asetettu neuvottelukunta seuraa Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan toteuttamista ja voi antaa sitä koskevia suosituksia.
Neuvottelukunta on itsenäinen, ulkoministeriön yhteydessä toimiva asiantuntijaelin, joka koostuu eduskuntapuolueiden, muiden edustuksellisten elinten ja kansalaisjärjestöjen edustajista. Neuvottelukunnan jäsenet nimitettiin valtioneuvoston päätöksellä(Linkki toiselle web-sivustolle.) viime lokakuussa.
”Globaalit haasteet, myös ihmisoikeuksien osalta, vaativat ratkaisujen löytämistä yhdessä. Jotta saisimme aikaan muutoksia, tarvitaan keskustelua myös oman kuplan ulkopuolella. Uskon ja toivon, että tämä neuvottelukunta tarjoaa arvokkaan mahdollisuuden vaihtaa näkemyksiä ja parhaita käytänteitä siitä, miten Suomi voi jatkaa ihmisoikeuksien edistämistä maailmalla”, ulkoministeri Elina Valtonen totesi vieraillessaan neuvottelukunnan kokouksessa 12. huhtikuuta.
Neuvottelukunnan puheenjohtajana nykyisellä kaudella toimii kansanedustaja Sara Seppänen (ps). Varapuheenjohtajiksi valittiin varatuomari Atik Ali (USKOT-foorumi) ja kansanedustaja Elisa Gebhard (sd).
”Ihmisoikeudet eivät ole pysyvä tai itsestään selvä asia. Niiden eteen tehtävän työn täytyy olla jatkuvaa”, Seppänen sanoo.
Ihmisoikeudet ovat Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustana, ja IONKin käsittelemä aihekirjo onkin laaja. Suomi edistää aktiivisesti ihmisoikeuksia sekä kahdenvälisissä suhteissa että EU:ssa, YK:ssa, Euroopan neuvostossa ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä (Etyj).
Vuosina 2022 –2024 Suomi toimii jäsenenä YK:n ihmisoikeusneuvostossa, joka on tärkein ihmisoikeuksia edistävä ja suojeleva hallitustenvälinen elin. Myös vuoden 2025 Etyjin puheenjohtajuus on Suomelle mahdollisuus vahvistaa sääntöpohjaista maailmanjärjestystä.
Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunta on toiminut eri muodoissa jo 1980-luvulta lähtien. Edellinen, vuonna 2020 asetettu IONK päätti kautensa vuoden 2023 lopussa.