EU-johtajien surupäivän julistus

Euroopan unionin valtioiden ja hallitusten päämiesten, Euroopan parlamentin puhemiehen, Euroopan komission puheenjohtajan ja korkean edustajan julistus

Euroopassa, aivan kuten kaikkialla maailmassa, kansalaiset ovat syvästi järkyttyneitä Yhdysvaltoja hirvittävällä tavalla kohdanneesta terroriteosta. Euroopassa on sovittu, että perjantai 14. syyskuuta 2001 julistetaan surupäiväksi myötätunnon osoituksena Yhdysvaltain kansalle. Pyydämme kaikkia Euroopan kansalaisia hiljentymään kolmen minuutin hiljaiseen hetkeen osoituksena syvästä ja vilpittömästä osanotostamme uhreja ja heidän perheitään kohtaan.

Euroopan unioni tuomitsi 12. syyskuuta yksiselitteisen jyrkin sanoin
terrori-iskujen tekijät sekä niihin yllyttäneet ja osallistuneet tahot. Unioni ilmoitti tekevänsä kaikkensa raakalaismaisista teoista vastuussa olevien saattamiseksi oikeuden eteen rangaistaviksi. Yhdysvaltain hallitus ja kansa voivat luottaa solidaarisuuteemme ja yhteistyöhömme oikeuden toteuttamiseksi. Emme tule milloinkaan sallimaan sitä, että syyllisille löytyisi jostain pakopaikka. Myös niitä, jotka suojelevat iskujen tekijöitä, järjestäjiä ja
tukijoita, tullaan pitämään vastuullisina.

Tämä ihmisyyttä vastaan suunnattu hyökkäys kohdistui ystävämaahan, joka unionin tavoin osallistuu paremman maailman rakentamiseen. Terrorihyökkäys oli suunnattu kuitenkin meitä kaikkia vastaan, meidän avointa, demokraattista, monikulttuurista sekä suvaitsevaa yhteiskuntamuotoamme vastaan. Pyydämme kaikkia maita, jotka jakavat nämä yleismaailmalliset arvot ja ihanteet, yhdistämään voimansa taistelussa kasvottomien tappajien johtamaa ja viattomiin
uhreihin kohdistuvaa terrorismia vastaan. Perusteluja täydelliselle
piittaamattomuudelle eettisistä arvoista ja ihmisoikeuksista ei ole. Ennen kaikkea on kysymys keskinäisestä solidaarisuudesta. Meidän täytyy yhdessä uupumatta taistella hirmutekoihin verukkeina käytettyjen ristiriitojen ratkaisemiseksi riippumatta taustastamme, etnisestä alkuperästämme tai uskonnostamme.

Pyydämme kaikkia maita vahvistamaan terrorisminvastaisia toimiaan. Tämä on välttämätöntä kansalaistemme turvallisuuden ja yhteiskuntiemme vakauden turvaamiseksi. Kansainvälisten järjestöjen, erityisesti Yhdistyneiden Kansakuntien, on otettava tämä ensisijaiseksi haasteekseen. Meidän on toimittava päättäväisesti kaikkien esteiden voittamiseksi. Kaikkien maiden poliisi- ja oikeusviranomaisten on jatkossa entisestään vahvistettava toimiaan
vitsauksen kitkemiseksi. Kansainvälisen oikeus mahdollistaa tekijöiden, rahoittajien ja avustajien etsimisen olinpaikasta riippumatta. Mikään maa ei saa suojella terroristeja.
Nämä traagiset tapahtumat pakottavat meidät tekemään pikaisia päätöksiä tavasta, jolla Euroopan unioni voi vastata näihin haasteisiin:

- Euroopan unionin on väsymättä puolustettava oikeutta ja demokratiaa
maailmanlaajuisesti, vahvistettava kaikkien maiden saattamista kansainvälisen turvallisuuden ja vaurauden piiriin sekä osallistuttava maailmanlaajuisen vahvan ja kestävän terrorisminvastaisen toiminnan käynnistämiseen.

- Jatkamme yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämistä, jotta unioni voi esiintyä aidosti johdonmukaisena ja yhtenäisenä ryhmänä.

- Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka saatetaan toimintakykyiseksi mahdollisimman pian. Teemme kaikkemme vahvistaaksemme terrorismin vastaista tiedustelutoimintaamme.

- Euroopan unioni kiirehtii todellisen yhteisen Euroopan oikeusalueen
toteuttamista, mikä edellyttää muun muassa, Tampereen päätelmien mukaisesti, eurooppalaisen pidätys- ja luovutusmääräyksen luomista sekä oikeudellisten päätösten ja tuomioiden vastavuoroista tunnustamista.

Kansalaisemme eivät ole peloteltavissa. Yhteiskuntamme jatkavat toimintaansa häiriintymättä. Tänään ajatuksissamme päällimmäisinä ovat kuitenkin iskujen uhrit, heidän perheensä ja koko Yhdysvaltain kansa.

Guy Verhofstadt
Nicole Fontaine
Romano Prodi
José-Maria Aznar
Poul Nyrup Rasmussen
Kostas Simitis
Silvio Berlusconi
Bertie Ahern
Wim Kok
Jean-Claude Juncker
Tony Blair
Wolfgang Schüssel
Gerhard Schröder
Tarja Halonen
Paavo Lipponen
Antonio Guterres
Jacques Chirac
Lionel Jospin
Göran Persson
Javier Solana












































EU