Ranskan markkinamahdollisuudet suomalaisyrityksille

Ranskan markkinamahdollisuudet suomalaisyrityksille

Ranskan markkina on EU-maiden toiseksi suurin, ja Ranskan talous on elpynyt vahvasti saavuttaen jo ennen vuoden 2022 alkua koronaviruspandemiaa edeltäneen tason. Sadan miljardin euron elpymispaketilla ja kymmenien miljardien lisäinvestoinneilla Ranska panostaa tulevaisuuden teknologioihin ja perinteisen teollisuuden uudistamiseen. 

Ranskan talouden palautuminen on edennyt vahvasti: vuoden 2021 kolmannella vuosineljänneksellä kasvua oli kolme prosenttia. Koko vuoden 2021 ennuste on reilut 6,5 prosenttia siinä missä edellisenä vuonna miinusta tuli noin kahdeksan prosenttia. Työttömyys on alimmalla tasolla yli kymmeneen vuoteen (7,1 %). Kulutuskysyntä on vahvaa, kotitalouksien koronasäästöt ovat yli 180 miljardia euroa ja vienti vetää. Suurten yritysten CAC-40-pörssikurssit ovat loppuvuodesta 2021 ennätyskorkealla.

Ranska on jättänyt taakseen koronakriisin akuutin vaiheen tukipolitiikan, mutta avustuksia kohdennetaan edelleen erityisen vaikeassa tilanteessa olleille sektoreille kuten kulttuuriin, matkailuun ja ravintoloille. Taloudessa ja teollisuudessa täyttä tuotantopotentiaalia rajoittavat muun muassa puolijohteiden saatavuusongelmat, raaka-aineiden hinnannousu (erityisesti energia) ja tiettyjen alojen työvoimapula. Avoimena on peräti miljoona työpaikkaa. Inflaation uskotaan olevan tilapäinen ilmiö.

Syksyllä 2020 hyväksytyn sadan miljardin euron elpymispaketin varat kohdistetaan pitkälti vihreän ja digitaalisen siirtymän hankkeisiin. Vihreän siirtymän noin kolmenkymmenen miljardin tuki jakautuu muun muassa vihreän vedyn kehittämiseen, rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen, puhtaiden liikennemuotojen edistämiseen ja maatalouden uudistamiseen. Yritysten kilpailukykyä vahvistetaan noin 35 miljardilla muun muassa tuotantoveroja laskemalla ja tukemalla investointeja tulevaisuuden teknologioihin. Autoteollisuuden ja ilmailualan ekologista muutosta tuetaan vahvasti. Tuotannonsiirto Ranskaan taloudelle kriittisillä aloilla (terveys, elektroniikka ja komponentit, elintarvikkeet) on myös painopisteenä. Lisäksi koulutusta tuetaan runsaasti.

Elpymispakettia täydennettiin syksyllä 2021 uudella kolmenkymmenen miljardin euron investointiohjelmalla, jonka varat kohdistuvat uusiin teollisuudenaloihin kuten vihreään vetyyn, tekoälyyn, pieniin ydinreaktoreihin, puolijohteisiin, akkuihin, kvanttilaskentaan, terveydenhuoltojärjestelmään ja -laitoksiin sekä biotekniikkaan.

Ranskan kysyntä ohjaa myös Team Finland -työn painopisteitä. Esimerkiksi akkuteollisuuden markkinamahdollisuuksiin on panostettu tiiviissä yhteistyössä Business Finlandin kanssa, ja kasvupotentiaalia on myös monella muullakin alalla. 

Valmistavan teollisuuden digitalisaatio on kovassa vauhdissa, mikä luo liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Ranska edistää vahvasti kestäviä biomateriaaliteknologioita muun muassa kemianteollisuudessa ja rakennusmateriaalien tuotannossa. Unohtaa ei sovi myöskään perinteistä elintarvikesektoria. Suomalaisille funktionaalisille elintarvikkeille kuten gluteenittomille kauratuotteille on kysyntää.

Tervetuloa Ranskaan! 

Teksti: Teemu Tanner, Suomen suurlähettiläs, Ranska