Kehityspolitiikka muualla: Ranskan apu keskittyy Afrikkaan

Ranska on kasvattanut tasaisesti kehitysyhteistyön määrärahojaan viime vuosina. Keväällä julkistetun strategian mukaan Ranska keskittää apuaan yhä enemmän Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Myös ilmastonmuutokseen ja ympäristöön liittyvät kysymykset korostuvat aiempaa enemmän.

Ranskan kehitysyhteistyön määrärahat ovat kasvaneet maltillisesti 2000-luvulla. Vuonna 2006 virallinen kehitysapu oli 0,47 prosenttia bruttokansantulosta. Vuonna 2000 osuus oli 0,3 prosenttia.

Ranska ilmoitti vuonna 2002 silloisen presidentin johdolla tavoitteekseen kehitysmäärärahojen nostamisen 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2012 mennessä. Välitavoitteeksi ilmoitettiin 0,5 prosentin taso vuonna 2007. Uusi presidentti on vahvistanut tavoitteen.

Kehitysyhteistyölle uusi linjaus

Ranskan mallissa kehitysyhteistyö on hajautettu eri toimijoille. Kehitysyhteistyön keskeisestä hallinnasta ja johtamisesta vastaa ulkoministeriö yhdessä kahden muun ministeriön kanssa. Suuren osan kehitysyhteistyön toiminnallisesta puolesta hoitaa erillinen kehitysyhteistyötoimisto AFD (Agence Française de Développement).

AFD:n toimintaa ohjaava uusi strategia kattaa vuodet 2007–2011. Poliittisessa ohjauksessa muotoutunut linjaus paljastaa Ranskan avun piiriin kuuluvan jatkossa kaikki Saharan eteläpuolisen Afrikan maat.

Viime vuosina uusia kumppanuuksia on luotu kehittyviin maihin. Yhteistyötä tehdään muun muassa Intian, Indonesian, Pakistanin ja Brasilian kanssa. Maiden talouskasvun tukemisen ohessa edistetään myös Ranskan omia taloudellisia intressejä.

Tulevina vuosina kehittyvissä maissa kiinnitetään huomiota erityisesti ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen ja luonnon monimuotoisuuden säilymiseen.

Etusijalla Afrikka

Ranska on jo pitkään keskittänyt apuaan Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Ohjenuorana on ollut, että vähintään puolet avusta kohdistetaan Afrikkaan. Periaate vahvistuu entisestään uuden strategian myötä.

Tavoitteena on keskittää apua seuraavan viiden vuoden aikana siten, että jopa 80 prosenttia AFD:n kautta menevistä avustuksista ja 60 prosenttia AFD:n koko budjetista osoitetaan Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Viime vuonna alueelle annettiin 52 prosenttia taloudellisesta avusta eli noin 1,2 miljardia euroa.

Perinteisesti kehitysavun piiriin ovat kuuluneet myös Ranskan merentakaiset alueet. Viime vuonna merentakaisista alueista Martinique ja Ranskan Polynesia saivat eniten tukea kehitykseen. Uudessa linjauksessa merentakaisten alueiden avun jatkuvuus on turvattu. Linjauksessa painotetaan Ranskan neuvoa-antavaa roolia alueiden kehityksessä.

Avun tehokkuuden parantaminen

Vuonna 2004 OECD:n raportissa (DAC Peer Review) arvioitiin, että Ranskan tulee selkiyttää kehitysyhteistyön tavoitteita sekä eri toimijoiden vastuita ja työnjakoa tavoitteidensa saavuttamisen turvaamiseksi. Myös kehitysyhteistyön toteutuksen ja toimintamallien tehostamista esitettiin.

Ranskan hallitus on kiteyttänyt kehityspolitiikan keskeiseksi päämääräksi, kehitysmäärärahojen kasvattamisen ohella, avun tehokkuuden parantamisen. Avun tehokkuus korostuukin uudessa ohjelmassa.

Keinoiksi mainitaan kumppanuuksia luominen ja uusien rahoitusvälineiden käytön lisääminen. Ranska aikoo panostaa budjettitukeen sekä kehittää sektorikohtaista lähestymistapaa kehitysyhteistyöhön.

Ranska on keskittynyt seitsemään sektoriin YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi. Painopistealueet ovat koulutus, vesi- ja sanitaatio, aidsin vastainen taistelu ja terveyden edistäminen, ympäristön suojelu, kuljetus, infrastruktuuri ja yksityisen sektorin kehitys.

Lähteet: AFD, Ranskan ulkoministeriö, OECD

Hanna Isoranta