Ilmi Villacís: Suomen ja Viron yhteiset naiset - yhtäläisyyksiä ja yhtymäkohtia Hella Wuolijoen ja Aino Kallaksen elämässä

Viro ja Suomi ovat kiistelleet kahden kirjailijan omistajuudesta tyytyen jakamaan heidät kuten kansallislaulunkin. Tai sitten hyväksymään tosiasian että kummallakin naisella oli kaksi kotimaata, merkitykseltään yhtä tärkeitä. Tämä saattaakin olla tärkein asia, mikä heitä yhdistää.

Aino Kallas

Vuonna 1878 syntyi Viipurin mlk:ssa Krohnien perheeseen tyttö, joka sai nimekseen Aino. Kahdeksan vuotta myöhemmin syntyi jonkin verran etelämpänä, Viron Viljandimaalla toinen tyttö, nimeltään Ella (myöhemmin Hella). Aino päätyi Viroon, Ella Suomeen toteuttamaan itseään. Molempien elämän sitoi uuteen kotimaahan rakkaus, vaikka Ella muuttikin Suomeen alun perin tiedonjanonsa vuoksi eikä suunnitellut jäävänsä. Hella Wuolijoki kuoli vuonna 1956, kaksi vuotta aikaisemmin kuin Aino Kallas.

Hella Wuolijoki

Hella Murrikin (myöhemmin Wuolijoen) ensimmäinen asunto, hänen muutettuaan Helsinkiin opiskelemaan vuonna 1904, oli Krohnien koti. Aino oli muuttanut pois Suomesta jo neljä vuotta aiemmin mutta naiset tutustuivat toisiinsa pian ja Ainolla oli oma vaikutuksensa Hellan kotiutumiseen Suomen kulttuurielämään. Myöhemmässä elämässä heidän kanssakäymisensä oli ajoittain aika aktiivista. Aino Kallas vietti perheineen kesälomia Hella Wuolijoen Marlebäckin huvilalla. Heidän lapsensa leikkivät siellä yhdessä.

Ilonan isä, Antti Almberg oli ollut aikoinaan virolaisen kansallisrunoilijan, Lydia Koidulan rakkauden kohde ja he olivat olleet pitkään kirjeenvaihdossa. Antti Almberg nai kuitenkin suomalaisen Alman, Ilonan äidin. Jos Koidulan ja Almbergin suhteesta olisi syntynyt avioliitto, niin Lydia Koidula olisi luultavasti ollut ensimmäinen nainen kahden maan välillä. Hella Wuolijoki kertoo muistelmissaan, että Antti Almberg muisteli vielä korkeassa iässä Lydia Koidulaa ja löysi Hellasta ja Koidulasta yhteisiä piirteitä.
Aino Kallas oli se, joka vei nuoren opiskelijan, Ella Murrikun ensimmäistä kertaa suomalaiseen teatteriin eli paikkaan, joka oli niin keskeinen Hellan kirjallisen tuotannon kannalta. Molempien elämässä oli tärkeä rooli Ilona Jalavalla, joka oli Ainon paras ystävä ja Hellan ensimmäisiä vahvan naisen roolimalleja Suomessa.

Lydia Koidula

Lydia Koidulan traaginen mutta romanttinen taiteilijapersoona inspiroi sekä Ainoa että Hellaa. Aino Kallas kirjoitti Lydia Koidulan elämänkerran, joka ilmestyi vuonna 1915. Hella Wuolijoki, joka muuten syntyi samana vuonna kuin Koidula kuoli, kirjoitti puolestaan 1935 ilmestyneen näytelmän ”Koidula”. Molemmat käsittelevät Koidulaa isänmaallisuuden ruumiillistumana, joka kuvaa oman traagisen kohtalonsa kautta isänmaansa kauneutta ja kärsimyksiä.

Aikalaisia yhdistää elämänkaaren yhtäläisyyksien lisäksi monta elämänkaaren yhtymäkohtaa. Molemmat naiset ovat saaneet henkisiä virikkeitä Tartosta, Viron sivistyksen kehdosta. He ovat molemmat rohkeita, säkenöiviä persoonia, joiden elämässä on ollut vähintään yhtä paljon dramatiikkaa ja jyrkkiä käänteitä kuin heidän teoksissaan. Molemmilla naisilla oli vahva yhteiskunnallinen asema ja herkkyys yhteiskunnan epäkohtiin, joka välittyi heidän toiminnassaan ja kirjallisessa tuotannossaan.

Aino Kallaksen ja Hella Wuolijoen elämäkerroista ja muistelmateoksista saa hyvän kuvan viime vuosisadan alun Suomen ja Viron kirjallisten piirien tapahtumista ja ennen kaikkea siitä, millaista niissä piireissä oli olla nainen, jolla on aivot. Hella Wuolijoki lähti opiskelemaan Helsinkiin, koska Tarton yliopistoon ei hyväksytty naisia. Aino Kallas kirjoitti vuonna 1912 novellissaan ilmapiiristä, jossa naisen viisautta pidettiin joko luvattomasti hankittuna omaisuutena tai parhaimmillaan ylellisyytenä. Molemmat naiset kapinoivat omalla tavallaan sovinnaisia roolimalleja vastaan.

Hella ammensi Niskamäen sarjaansa inspiraatiota Hämeestä, puolisonsa kotikonnuilta. Ainon puolison Oskar Kallaksen lapsuudenkoti oli Saarenmaalla. Näin Aino vietti jo avioliittonsa varhaisessa vaiheessa kesiään Viron saarilla, josta hänen tuotantonsa keskeisimmät motiivinsa ovat peräisin. Yhtenä osatekijänä molempien menestykseen on se, että he pystyivät näkemään asioita ulkopuolisen silmin.

Aino avioitui vuonna 1900, 22-vuotiaana virolaisen tiedemiehen ja poliitikon Oskar Kallaksen kanssa ja Ella kahdeksan vuotta myöhemmin niin ikään 22-vuotiaana suomalaisen juristin, poliitikon ja toimittajan Sulo Wuolijoen kanssa. Molempien naisten onnellisesti ja kiihkeästi alkanut liitto joutui koetukselle erinäisistä syistä. Hella ja Sulo erosivat viidentoista avioliittovuoden jälkeen. Ainon liitto kesti puolison kuolemaan saakka vaikka hän tunnusti päiväkirjassaan neljätoista vuotta avioitumisensa jälkeen, ettei hän rakasta enää miestään.

Aino Kallas on tunnustanut avoimesti syitä mielenmuutokseensa. Hänen tyytymättömyyteensä oli monta syytä. Hän mainitsi päiväkirjoissaan niistä erotiikan kaipuun, koti-ikävän Suomeen, vaihtelunhalun ja tarpeen henkisesti rikkaampaan elämään. Hänen suuri rakkautensa Eino Leinoon ei saanut ymmärrystä ajan moraalikäsitysten takia, vaikka osapuolten mukaan he syyllistyivät ainoastaan henkiseen yhteyteen. Aino Kallas kirjoitti kuitenkin elämänsä viimeisinä vuosina laajan Oskar Kallaksen elämänkerran.

Hella Wuolijoen elämässä ei päällisin puolin katsottuna ollut rakkaudella aivan yhtä suurta roolia. Kirjoittipahan Eino Leino Hella Wuolijoellekin kauniita sanoja mutta niitä ei voi tulkita kovin romanttisiksi. Hellan tytär, Vappu Tuomioja viittaa muistelmissaan äidin rakkauksiin kuin ohimennen eikä Hella itsekään niitä kovin paljon muistelmissaan käsittele. Rakkaus on ollut kuitenkin tärkeä innoittaja kummankin naisen työssä.

Aino Kallas ja Hella Wuolijoki ovat naisi, jotka elävät ikuisesti. Heidän elämänsä, kuten tuotantonsakin sisältävät monta suurta tarinaa, jotka kiehtovat sukupolvia heidän jälkeensä. Heidän elämänsä ja tuotantonsa tutkimista, kääntämistä ja tulkitsemista jatketaan niin pitkään kuin löytyy ihmisiä, joita kiinnostaa historia, kirjallisuus ja suomalais-virolainen yhteinen kulttuuri.


Aino Kallas 1897-1921, Tutkimus hänen tuotantonsa päälinjoista ja taustasta. Kai Laitinen. Kustannus OY Otava 1995
Kolme Naista, kolme kohtaloa. Aino Kallaksen kirjeenvaihtoa Ilona Jalavan ja Helmi Krohnin kanssa vuosina 1884-1913. Toim Riitta Kallas. SKS. Helsinki
Sulo, Hella ja Vappuli. Muistelmia vuosilta 1911-1945. Vappu Tuomioja. WSOY Porvoo-Helsinki-Juva.1997
Ülikooliaastad Helsingis1904-1908. Hella Wuolijoki. Eesti Raamat. Tallinn. 1996.
Kasvumaa. Eeva Niinivaaran kirjoituksia vuosilta 1923-1081. Castreniumin toimitteita 23. Helsinki.1981.