Alvar Aallon kirjastoarkkitehtuuri

Alvar Aallon kirjastoarkkitehtuurista kertova näyttely Alvar Aalto. Kirjojen kehykset on esillä Viron kansalliskirjaston päänäyttelysalissa. Näyttely on avoinna 27. marraskuuta asti.


Alvar Aalto työpöytänsä ääressä.

Kansainvälisen modernismin keskeisiin vaikuttajiin kuuluneen suomalaisen arkkitehti Alvar Aallon (1898 - 1976) tuotantoon sisältyi huomattava määrä kirjastoja. Alvar Aalto -museo on halunnut tuoda julkisuuteen näyttelyn, jossa esitellään arkkitehdin kaikki kirjastosuunnitelmat - myös toteutumattomat.

Mukana näyttelyssä on 10 toteutettua ja 9 toteutumatonta kirjastosuunnitelmaa sekä kaksi olennaisesti kirjoihin liittyvää suunnitelmaa, Akateemisen kirjakaupan rakennus Helsingissä ja ns. Poetry Roomin sisustus Harvardin yliopiston Lamont -kirjastossa.

Näyttelyssä kirjastosuunnitelmat esitellään valokuvin, pienoismallein ja originaalipiirustuksin. Näyttelyyn liittyvä tekstitys on luettelon muodossa.



Alvar Aalto. Kirjojen kehykset(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)